Showing posts with label lapset. Show all posts
Showing posts with label lapset. Show all posts

Friday, December 15, 2017

Jos aikuinen kiusaa lapsia, niin se sitten osoittaa jotain tästä henkilöstä





Kimmo Huosionmaa

Kun ihminen tekee toistuvasti virheitä, jotka voivat johtaa vakaviin seurauksiin, niin silloin tietenkin pitää muistaa se, että hän on tehnyt tällaista jo jossain muualla. Eli kun tällainen erityislasten kuljettamiseen varattu kuljettaja tekee jatkuvasti virheitä, niin silloin tietenkin pitää muistaa sellainen asia, että hänellä on ehkä työkokemusta jostain muusta taksi-yhtiöstä, ja sitä kautta sitten hän on siirtynyt tämän kaltaiseen työhön. Tällaisessa tapauksessa on kuljettaja joskus muuten kuulemma uhannut kyytiläisiään seuraamuksilla, eli "näitä valittajia ei ole sitten meidän taholta palvella jatkossa"on joskus ollut kommentti, kun kuljettaja on paiskannut henkilön ulos kesken kyydin, kun hänellä on ollu tarve tehdä joihinkin kavereihin vaikutusta. Tai tällaisia kokemuksia joillakin nuorilla oli takseista parikymmentä vuotta sitten,

Hän ei varmaan tällaista toimintaa tässä työssä ole aloittanut, ja se että saman yhtiön kuljettaja on noita virheitä tehnyt toistamiseen, kertoo ehkä siitä, että näillä kuljettajilla on ehkä sitten yhtiön johdon "hiljainen hyväksyntä" tälle toiminnalle, missä tuollainen erityislapsi jätetään ikään kuin heitteille. Yleensä nimittäin sellainen asia, kuin työpaikan menettämisen pelko estää sellaisen toiminnan, mikä vaarantaa asiakasturvallisuuden.

Kun puhutaan virheistä, niin sanotaan suoraan, että yksi virhe on vahinko, toinen huolimattomuutta mutta kolmas sitten on tahallista toimintaa. Ja tietenkin jos tarkoitus on vain kiusata jotain erityislapsia, niin se sitten osoittaa jotain sellaista, mitä en sanoin voisi kuvailla. Kun kyseessä on taksinkuljettaja, niin varmaan hän sitten on sellainen aikuinen ihminen. En tiedä vaaditaanko tällaiselta erityislasten kuljettajalta jotain kypsyysnäytettä, mutta uskoisin että noissa töissä on joku erityinen pätevyysvaatimus, joten olisiko joku toinen käynyt tekemässä tuon mahdollisen kokeen tämän kuljettajan puolesta?

Mutta jostain syystä tällaiseen aikuiseen ihmiseen ei sitten ole iskostunut sellainen käsitys, että hänen pitäisi myös käyttäytyä kuin aikuinen. Yhteen aikaan muuten Espoon bussissa istui sellaisia kuljettajia, joilla oli tapana komennella matkustajia ulos bussista, jos heidän olemuksensa ei miellyttänyt. Joten olisiko joku näistä bussin kuljettajista siirtynyt taksi-yhtiöön töihin?

Se että aikuinen ihminen kiusaa lapsia osoittaa sen, että hän on jotenkin lapsen tasolla, ja silloin tietenkin kannattaa kysyä suoraan, että eikö tällaiselta ihmiseltä vaadita kypsyyskoetta? Jos sitten paljastuu sellaisia asioita, että henkilö on täysin sopimaton ammattiin, missä vaaditaan kypsyyskoetta, niin silloin tietenkin pitää muistaa sellainen asia, että tällaisissa tapauksissa tutkitaan sellainen asia, että onko joku käynyt tekemässä ajokokeen tai soveltuvuuskokeen tämän henkilön puolesta.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/espoo-teki-tutkintapyynnon-kuljetusyritelta-vakava-virhe-erityislapsen-kanssa/6698678#gs.rtKK_s8

Tuesday, January 24, 2017

Kukaan lapsi ei ole vastuussa vanhempiensa tekemisistä, vaikka hänen isänsä olisi USA:n presidentti


Kun puhutaan USA:n presidentistä ja hänen käytöksestään, niin voisin kuitenkin huomauttaa, että hänen kymmenen vuotta vanha poikansa ei ole vastuussa isänsä käytöksestä. Se että jonkun perheen päällikkö käyttäytyy kuin joku Homer Simpson, niin se ei varmaan ole hänen poikansa syytä. Kun joku sitten syyllistää toista, niin olisi paljon mielekkäämpää hyökätä sosiaalisessa mediassa tuota presidentti Trumpia kuin hänen perheenjäseniään vastaan. Toki on olemassa ryhmä ihmisiä, joiden mielestä on todella upeaa hyökätä alaikäisen henkilön kimppuun, ja koska tämä ei ole juridisesti oikeutettu puolustamaan itseään, niin sitten käyttää toisen rajoitettua oikeudellista asemaa hyväksi, ja sitten alkaa kertoa noita "hyviä vitsejä".

Trumpin poika ei ole missään vaiheessa vastuussa siitä, mitä hänen vanhempansa ovat sanoneet. Samoin kuva missä tuo poika sitten istuu isänsä takana, ja vaikuttaa uniselta on toki melko hyvä esimerkki siitä, että lapsia ei aina kiinnosta aikuisten asiat, ja kuten varmaan itse muistamme, niin ei meitäkään kymmenvuotiaina kiinnostanut mikään normaali poliittinen aihe. Lapset kokevat asiat hiukan eri valossa kuin aikuiset, ja tällaiset tilaisuudet ovat toki todella pitkäveteisiä. Itse en koskaan ole tavannut ihmistä, jota kiinnostaa 10-vuotiaana Bloomberg tai muut talouslehdet, joten uskon että tuon pojan elämä on aivan samanlaisten asioiden täyttämä kuin muidenkin samanikäisten lasten, vaikka isä onkin Valkoisen talon isäntä.

Tietenkin Trumpit ovat varakas perhe, joka on tehnyt mittavia omaisuuksia erilaisilla liiketoimilla, mutta kuitenkin hän ei ole Valkoisen talon valtiaana mikään poikkeus, vaan kaikki muutkin tuonne Pennsylvania Avenue 1600:aan presidentteinä päässeet henkilöt ovat olleet hyvin varakkaista sekä huomattavista perheistä, joten tuonkaan asian sunteen Trump ei ole poikkeus, ja jos hänellä on 10-vuotias poika, niin uskoisin hänen kuitenkin kotonaan käyttäytyvän hiukan pehmeämmin kuin televisiossa. Kuitenkin tuo Trumpin imago saattaa olla se, mikä sai amerikkalaiset äänestämään häntä presidentiksi. Eli hän ikään kuin vetosi kaiken maailman "äijiin", jotka ovat kyllästyneet erilaisiin kiiltokuvapoikiin, joita USA:n politiikan huipulla on totuttu näkemään tähän asti, ennen kuin tuo karkea liikemies on sitten astunut esiin politiikan kulisseista.

Ja kuten olemme kaikki huomanneet, niin tuo muista eroava julkisuuskuva on tuonut Trumpille sitä "aitoutta" ja "miehekkyyttä". Eli hän on äänestäjiensä mielestä varmaan mies, joka "sanoo mitä hän haluaa". USA:n presidentti kuitenkin on median tuote, joten hänen imagoaan on varmasti "säädetty" tai häntä on harjoitettu esiintymään tuolla tavoin, kuin mitä hän esimerkiksi TV:ssä on näyttänyt, Ja äänestäjilleen hän on amerikkalaisen uudisraivaajahengen ilmentymä, joka on tarpeen vaatiessa valmis tekemään kovia ratkaisuja. Kun puhutaan muutaman Obaman torppaaman projektin uudelleen aloittamisesta, niin noiden tekojen tarkoitus varmasti on ikään kuin tehdä pesäeroa tuohon edelliseen presidenttiin, ja näyttää kaikille, kuka on "kovin päällä maan".

Eli tällä öljyputken rakentamisella sekä Obamacaren torpedoimisella,  missä Trump ikään kuin asettuu edellisen presidentin yläpuolelle on tarkoitus osoittaa kaikille sitä, että nyt käskyt antaa Donald Trump, ja kaikki luvat valtiossa kysytään vastaisuudessa häneltä. Ja jos joku sitten on ratsastanut Obaman suosiolla voi alkaa sitten tyhjentämään pöytäänsä, jättämään työpaikan avaimia pöydälleen sekä luovuttamaan työsuhde autoaan. Näet nyt päätökset tekee mies, jonka kaltaiset rakensivat USA:n liittovaltion muutamia satoja vuosia sitten apunaan vain Colt-pistooli sekä kuokka ja luja tahto tehdä tuosta maasta sellainen, kuin mitä se nyt on. Joten tätä Trumpia kannattaa sitten varoa, jos henkilö mielii virkansa pitää. Toki voimme sanoa, että Government ei koskaan päästä ketään prsidentiksi, jos se ei häntä pysty hallitsemaan.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/supersuosittu-viihdeohjelma-hyllytti-kasikirjoittajansa-syyna-trumpin-10-vuotiasta-poikaa-koskeva-torkea-twiitti/6280664

metsantarinoita.blogspot.fi

Tuesday, January 17, 2017

Lasten suusta kuulee kaikkea outoa sekä pelottavaa, joka kannattaa välillä ottaa vakavasti


Lasten suusta kuulee joskus kammottavia asioita, joita ei ehkä aina uskoisi todeksi. Ja kun mietitään esimerkiksi tilannetta, missä lapsi alkaa pelätä saavansa lasia päälleen auto-onttomuudessa, ja edellä ajava rekka alkaa yllättäen heittelehtiä, niin se saattaa johtua siitä, että lapsi saattaa nähdä auton liikkeen paremmin kuin aikuinen, joka on rutinoutunut ajaja. Tässä olevat kommentit koskevat erästä "Finntop 5" videota. 


Eli lapsen hermosto eikä kokemusmaailma ole niin kehittynyttä, että hermosto osaisi suodattaa kaikkia ärsykkeitä pois, ja silloin hän saattaa esimerkiksi nähdä auton liikkeen tarkemmin kuin aikuinen, mutta tällaiset asiat varmaa pelottavat ihmisiä. Mutta kun puhutaan tilanteesta, missä lapsi on näkevinään komerossa jonkun miehen, niin silloin hän saattaa nähdä takaumia tai vastaavaa, ja sama koskee esimerkiksi tilannetta, missä kylvyssä ollut lapsi näkee ”sinisen miehen” juoksevan ohitseen. Tai sitten talossa on ollut sinihaalarinen mies, jolla on päässään siniset sukkahousut, ja hän on sitten päättänyt juosta talosta ulos, kun lapsi on viety kylpyyn.

Sen verran kuitenkin ihmettelen sitä, että kuinka lapsi on puhunut avaruusolioista tai muusta vastaavasta, jotka veivät häntä galaksiin. Oliko joku sitten näyttänyt hänelle elokuvia, missä oli UFO:ja. Kun taas lapsi kysyi, että mikä on ”pitkä veitsi”, niin olisi todella upeaa kuulla, että tarkoittiko hän sitten ”pitkäpuukkoa”, joka on esimerkiksi amerikan ratsuväestä käytetty nimi. Eli olisiko joku lapsen kanssa ollut henkilö käyttänyt sitten sanaa ”pitkäpuukko”, kun hän oli keskustellut ehkä tarhassa lapsen hoitajien kanssa, ja oliko keskustelu sitten koskenut esimerkiksi intiaanisotia tai ratsuväen historiaa? Olisi kiva muuten tietää, missä maassa tämä tapahtui, koska jo tuo tapahtui amerikassa, niin silloin tietenkin tuo termi olisi voitu kuulla joltain, joka on tuollaisen rykmentin kuten 86 th. airbonen  palveluksessa. Mutta joskus lasten suusta kuulee sellaisia asioita, joista puhutaan hiljaisella äänellä.

Eli joskus suomalainenkin lapsi on alkanut kesken kaiken puhua vierailla kielillä ilman mitään varoitusta, ja hänen vanhempansa eivät vielä ole edes käyneet tuolloin ulkomailla. Tuossa tapauksessa pitää ehkä sitten miettiä, kenen kanssa hän aikaansa viettää, eli onko tarhassa sitten joku opettanut hänelle tuota vierasta kieltä. Joskus taas on käynyt sellainen tapaus, että lapsi on kävellyt vanhempiensa kanssa vieraassa kaupungissa, ja hän on osannut suunnistaa siellä aivan kuin olisi joka päivä käynyt siellä. Ja joskus taas esimerkiksi ulkomailla lasta ikään kuin aletaan epäillä varkaudesta tai muusta vastaavasta.

Tai joku paikallinen lapsi alkaa pyydellä esimerkiksi kyniä takaisin, niin tuo voi tarkoittaa tietenkin kiusaamista, mutta samalla pitää muistaa, että lapset eivät usein kiusaa tuntemattomia. Silloin saattaa olla sellainen asia totta, että tuolla kyseisellä lapsella on paikalla identtinen kaksoisolento, joka voi olla hänen veli tai sisarpuolensa. Lasten suusta kuulee kaikkea merkillistä, ja ehkä alla olevan filmin ensimmäinen episodi, josta kerroin aluksi johtuu siitä, että lapsi havaitsi edessä ajavan rekan alkavan heittelehtiä, mutta kyse voi olla hyvin vakavasta asiasta.

Näet joku on saattanut kertoa toiselle aikovansa surmata tuon perheenisän esittämällä ajovirhettä. Kun taas lapsi puhuu ”käärmekaulasta”, niin silloin hän saattaa tarkoittaa ihmistä, jolla on käärmeen kuva tatuoituna kaulaan. Eli kyseessä ei ehkä ole mikään hirttäytyminen. Tuo havainto saattaa johtua siitä, että kyseinen lapsi on ollut yksin huoneessaan, ja sitten taloon on tullut murtomies, joka on tutkinut kaappia, kun lapsi on tullut sisään huoneeseensa. Ja sitten tietenkin tuo mies on häipynyt saman tien, mikä tietenkin oli onnekas sattuma, koska joskus nuo ihmiset ovat olleet hyvin pahoja.

Sama koskee tilannetta, missä lapsi jää tuijottamaan jonnekin leikkitoverinaan toimiva aikuisen taakse, ja sanoo että ”tuolla on joku”. Silloin varmasti alkaa hiukset nousta pystyyn, ja kun kyseessä on lastenhoitaja, niin silloin varmasti kannattaa olla hiukan varuillaan. Näet voi olla niin, että talossa on murtomiehiä, koska he ovat ehkä seuranneet isäntäväen auton lähtöä pihasta, mutta eivät osanneet ennakoida lapsenvahdin olevan paikalla.

Silloin voi edessä olla erittäin paha vaaratilanne, kun ehkä huumeita käyttävät murtomiehet ovat tunkeutuneet taloon sisään etsimään arvoesineitä. Joten jos lapsi alkaa keskustella omituisista asioista, niin silloin tietenkin pitää paikalle hakea ammattiauttaja kuten koulupsykologi, jonka kautta selvitetään noita omituisia asioita, ja hän voi sitten ottaa lääkäriin yhteyttä. Eli missään nimessä ei tuolloin kannata jäädä miettimään asioita, ja psykologin kautta voidaan asiaa lähestyä helpommin, ja jos talossa on joku ollut, niin silloin ei diapam auta.

Mutta jos lapsi osoittaa häiriintymisen merkkejä, niin tuolloin on psykologin konsultoitava lääkäriä, ja tietenkin koulupsykologin kautta on helpompi hakea aikaa psykiatrille, jolla on tarvittavat valtuudet sekä lääketieteellinen koulutus lääkityksen sekä mahdollisen osastohoidon aloittamiseen. Eli vain koulutettu psykiatri saa määrätä potilaalle lääkkeitä, ja muistakaa että kaikki lasten kertomat asiat eivät ole mielikuvituksen tuotetta, ja aina pitää selvittää se, miten lapsi esimerkiksi näki ennalta tuon edellä ajavan rekan riistäytymisen kuljettajan hallinasta. Ja toki lapsella voi olla parempi kuulo kuin aikuisella, eli hän saattaa kuulla esimerkiksi edellä ajavasta rekasta jotain outoa ääntä, tai sitten jossain talossa oleva rotta tai hiiri sitten voi aiheuttaa sellaisen äänen, mikä vaikuttaa ihmisen kävelemiseltä. 

Toki osa lapsista saattaa osata esimerkiksi lukea huulilta, tai he saattavat nähdä auton sivupeilistä kuljettajan menevän raivotilaan. Tai sitten lapsi on nähnyt isänsä alkavan torkkua ratissa. Samoin autistinen lapsi saattaa ikään kuin jähmettyä kesken leikin, ja alkaa tuijottaa toisen ihmisen taakse aiva yllättäen, mikä sitten aiheuttaa hämmentäviä tilanteita koulussa sekä lastentarhassa, ja nuo tilanteet voivat olla hyvin pelottavan tuntuisia ihmisestä, joka ei ennen ole tällaista tapausta kohdannut oikeassa elämässä.

Thursday, January 5, 2017

Maailman kuuluisin väärennös: Siionin viisaiden pöytäkirjat, joka on oikeuttanut esimerkiksi muutamia diktaattoreita mielettömään kansanmurhaan



Kirjoista kirjoitettaessa pitää muistaa sellainen asia, että mikään kirjoitus ei ole missään nimessä vaaratonta, ja vaikka henkilö kirjoittaisi romaania, niin hänen pitää tietää sellainen asia, että jos tuota romaania myydään historiallisena totuutena, voivat seuraukset olla todella kauheat. Kun puhutaan kirjasta, jonka nimissä on tapettu miljoonia ihmisiä, vaikka kaikki tietävät sen väärennökseksi, niin silloin tietenkin mieleen tulee heti kirja nimeltään “Siionin viisaiden pöytäkirjat”

Se tiedettiin jo Adolf Hitlerin aikaan tsaaripoliisin eli ohranan jäsenten tekemäksi tai ehkä mieluummin teettämäksi väärennökseksi, mutta kuitenkin natsit hyödynsivät sitä propagandassaan, jolla muka oikeutettiin juutalaisten vainoaminen Kolmannessa valtakunnassa. Kyseinen teos on tehtailtu erään ohranan työntekijän toimesta, ja sillä on ollut sellainen tarkoitus, että  ohranan mukaan Tsaari oikeutti tuolla teolla itsensä harjoittamaan sumeilematta tapahtuvaa vähemmistökansojen omaisuuden riistämistä tai ryöstämistä eli pogomeja tai kauniimmin sanottuna “takavarikoita”, joilla hän yritti pitää armeijansa tyytyväisenä.

Tiesikö tsaari tuon kirjan tilaamisesta kuitenkin kiistanalaista, koska hän ei varmaan aivan jokaista ohranan ideoimaa asiaa itse käynyt läpi. Se että tsaaripoliisi teki työnsä eikä vetänyt häntä ikäviin tilanteisiin oli pääasia, ja missään nimessä hän ei varmaan halunnut perheensä tietävän kaikkia mahdollisia asioita tai tekniikoita, joita hänen poliittiset poliisinsa käyttivät ihmisten murtamiseen ei kuitenkaan ollut asia, jota leviteltiin asiaankuulumattomille tahoille, ja toki tsaaritsat olivat hyviä indikaattoreita tämän asian suhteen.

Eli jos tsaaripoliisin menetelmät ja esimerkiksi tsaaria arvostelleiden lehtimiesten kohtalot kuten hevosen selästä putoamiset ja niskojen katkeamiset sekä talojen salaperäiset tulipalot  olisivat päätyneet noiden tyttöjen korviin, niin heidän käytöksensä olisi varmasti  muuttunut pelokkaaksi. Ja tuosta käytöksen muutoksesta tuo kammottava Ohrana sitten päätteli, kuka oli noista asioista puhunut ohi suunsa. Jos henkilöllä ei mitään todisteita olisi ollut, niin hänet lähetettiin suoraan mielisairaalaan sekä leimattiin hysteeriseksi, mutta jos hänellä oli joku todiste, niin silloin tuo onneton kohtasi salaperäisen onnettomuuden, kuten käsitteli asetta varomattomasti, ja surmasi silloin itsensä.

Wikipedian mukaan Tsaari Nikolai II ei kuitenkaan hyödyntänyt teosta kuullessaan sen olevan väärennös, mutta toisaalta saattoi olla niin, että hän näin halusi varjella mainettaan, ehkä siksi että ihmiset alkoivat epäillä tuon kirjan aitoutta. Samoin ei ollut mitenkään sopivaa se, että tsaari olisi jotenkin häiriintynyt muutamasta arvostelijasta, joita oli Pietarissa ammuttu konekivääreillä, kun he olivat osoittaneet mieltään häntä vastaan, ja tietenkin teko olisi voitu laittaa jonkun poliisipäällikön syyksi, joka omapäisellä toiminnallaan oli tuon verilöylyn aiheuttanut. Mutta ongelma oli siinä että mielenosoittajien joukossa oli ortodoksinen pappi, ja se sitten oli katastrofi, koska ortodoksisen kirkon velvollisuus oli puolustaa tsaaria.

Samoin hänen armeijansa oli kohdannut katastrofin Kauko-Idässä taistellessaan Japania vastaan, ja hänellä ei ollut yhtään sotalaivaa jäljellä. Eli tuota miestä oli todella rankasti nöyryytetty, ja ehkä hänellä oli myös perhehuolia. Eli mitä jos hänen perheensä saisi tietää siitä, miten tuo mies hallitsi kansaansa. Lapset eivät silloin vielä olleet valmiita kohtaamaan väkivaltaa, eivätkä myöskään ehkä olisi hyväksyneet noita tekoja, mitä tuon miehen nimissä tehtiinömään kansanmurhaan,. Ja toisaalta jos tuo väärennös olisi vuotanut yleiseen tietoon, niin silloin kirjan propaganda-arvo olisi mennyttä. Se tapa millä juutalaiset pyrkivät maailman herruuteen ei ollut mikään kovin paha, eli kyse oli lähinnä pornografian sekä paheen levittämisestä. Ja tuota juutalaisiin kohdistuvaa pogomia periteltiin sitten tuolla väärennetyllä teoksella, jonka tarkoitus oli osoittaa se, että juutalaiset muka pyrkivät maailman valtiaiksi.

Tämän teoksen historia on muuten käsitelty monissa yhteyksissä melko tarkasti, ja niiden teettäjänä on pidetty ohranan ulkomaanosaston päällikköä Pjotr Ratškovskia, joka halusi ehkä tukea näin keisariaan, mutta jonkun onnettoman sattuman takia kyseinen kirja päätyi sitten yleiseen tietoisuuteen, ja tsaari joutui sitten sanoutumaan tuosta projektista irti. Kuitenkin vaikka tämän teoksen historia on melko yleisesti tiedossa, niin itse aina välillä olen miettinyt sitä, että kuka tai miksi tuon kirjan kirjoittaja on suostunut tekemään tällaisen tekstin? Ehkä tuo ohranan ulkomaanosaston päällikkö Ratškovski oli matkustanut jonkun kirjailijan luokse mahdollisesti Sveitsissä, ja esiintynyt jonain kustantajana, joka tilasi sitten tuon teoksen vaatiman tekstin tuolta kirjoittajalta.

Ja ehkä tuo tilaus tehtiin siten, että kyseinen teos oli alunperin romaani, josta ohranan väärennösosasto  sitten tekaisi loistavan teoksen, joka “luukutettiin” tsaarin käsiin. Eli ensin tuon teoksen julkaisi ortodoksipappi Serge Nilius vuonna 1905, ja tietenkin hän suojasi itsensä kritiikiltä väittämällä saaneensa tuon teoksen vuonna 1901 aatelismarski Suhotinilta. Hankkimalla tuollaisen korkean viranhaltijan nimen papereihin saattoi Nilius sitten vaientaa arvostelijat pelottelemalla heitä valtamarskin vihalla, jos häntä ei olisi uskottu.

Ja ehkä sitten kun ohrana tai joku muu alkoi julkaista tuota kirjaa se päätyi oikean kirjoittajan käsiin. Ehkä hän sitten tunnisti tekstinsä, ja alkoi keskustella noiden tuntemiensa kulttuuri-ihmisten kanssa tästä teoksesta. Ja kuten tiedämme, niin bolshevikkien joukossa oli paljon kulttuurivaikuttajia, ja tuolloin tietenkin alkoi sana kiertää, että joku oli käyttänyt tuota tekstiä väärin.  Tällä kirjoitelmalla haluan vain muistuttaa siitä, että mikä tahansa teos väärissä käsissä on tappavan vaarallista, jos se esitetään väärällä tavalla. Itse uskon että nuo tuon asiakirjan väärentäjät ovat todellisuudessa uskoneet kirjoittavansa romaania, jota sitten on myyty kansalle oikeana sekä historiallisena totuutena.

Jos tuollaisen väärennöksen tekijä on viranomainen, niin silloin sen vaikutus on paljon suurempi kuin jonkun normaalin väärennetyn asiakirjan, koska ihmisillä on oikeus luottaa omiin johtajiinsa sekä valtiota puolustaviin viranomaisiin. Kutenkin joskus tuollainen viranomainen paljastuu pelkäksi despotismia tukevaksi laitokseksi. Itse olen sitä mieltä, että nuo keinot, millä tässä kirjassa turmellaan ihmismieltä eivät ole mitenkään erityisen kovia. Ellei sitten joku tarjoile tsaarille konjakin seassa oopiumia tai anna hänelle injektioruiskulla syfilisbakteereita, jolloin tsaari joutuisi varmasti sellaiseen tilaan, että hän olisi täysin toisten armoilla. Eli tuossa saattaa sitten olla kyseessä ohranan ajatus siitä, kuinka tsaarin vastustajia tultaisiin jatkossa kohtelemaan. Ja toki noista vastustajista piti käyttää nimeä "juutalaiset", koska näin voitiin kansaa yllyttää heitä vastaan, koska tuolloin käytetyn protokollan mukaan tsaari oli jumalan valitsema, ja kaikki häneen suuntautuva kritiikki oli jumalanpilkkaa.

Silloin kyseessä ei enää olisi mikää hyvä pila, vaan vaarallinen tekniikka, jolla saadaan ihminen täysin toimintakyvyttömäksi. Näet kuppa eli syfilis tuhoaa ihmisen aivot, ja samoin oopiumi on äärettömän voimakkaasti addiktoivaa ainetta, joka orjuuttaa käyttäjänsä muutamassa kuukaudessa. Kiinassa oopiumisota alkoi siitä, kun ihmiset polttivat oopiumia, ja myivät kaiken omaisuutensa saadakseen tuota ainetta, ja kun oopiumi sattui olemaan länsimaisten kauppiaiden päätuote, mitä he veivät kiinaan, niin tuloksena oli sota, kun kiinan viranomaiset sitten yrittivät puuttua tuohon kauppaan, joka teki ihmisistä orjia.

Eli nuo oopiumi-kauppiaat tekivät sitä, että he sekoittivat oopiumia tupakkaan sekä teehen, jotta nämä henkilöt saisivat kiinalaiset käymään omissa teehuoneissaan, ja tuosta sitten seurasi se, että nämä oopiumin käyttäjät vain istuivat poltellen tuota ainetta, ja samalla he antoivat vaatteet päältään eivätkä he enää syöneet. Ja sato jäi pelloille, jotta nuo henkilöt saisivat polttaa tuota ainetta, joka aiheuttaa uneliaan sekä hyvän olon. Tuo toiminta sitten johti nälänhätään, ja kun keisarilliset virkamiehet yrittivät tuohon asiaan puuttua, niin silloin eurooppalaiset syyttivät heitä tavaroidensa hajottamisesta. Se johti taas Kiinaan kohdennettuihin sotilastoimiin, ja tuon valtion päätymiseen Eurooppalaisten komentoon.


Wikipedian asiaa käsittelevä sivu: https://fi.wikipedia.org/wiki/Siionin_viisaiden_p%C3%B6yt%C3%A4kirjat

kirjabloggaus.blogspot.fi




Friday, December 2, 2016

Lapset tarvitsevat jotain muutakin kuin vain tavaraa, ja aina pitää lapselle antaa myös ohjausta hänen opetellessaan yhteiskunnan pelisääntöjä

               
Lapset tarvitsevat muutakin kuin vain rahaa sekä tavaraa, jotta heistä kasvaisi tasapainoisia aikuisia, jotka sitten voivat ottaa paikkansa yhteiskunnassa. Kun keskustellaan siitä, että millainen on tasapainoinen aikuinen, niin silloin täytyy muistaa se, että ”nuorena on vitsa väännettävä”, ja sillä tarkoitan sitä, että jo lapsena on aloitettava sellainen kasvatus, että lapsi tajuaa, jotta raha ei kasva puissa. Samoin pitää muistaa se, että jos lapsen rahankäyttöä ei valvota vanhempien toimesta, niin tuloksena voi olla hyvin ikäviä asioita, joista päällimmäisenä tietenkin tulee sellainen tilanne, että nuori sitten ikään kuin lipeää väärään seuraan.

Jos ihmisellä ei koskaan kukaan ole sanomassa, mitä milloinkin pitää tehdä, niin silloin hän varmasti joutuu hunningolle. Tuolloin pitää muistaa sellainen asia, että mitä nuorempana alkaa ihminen kasvaa ikään kuin “kieroon”, niin sitä hankalampi tuota käytöstä on kitkeä hänestä, ja jos hän ei ymmärrä oikean sekä väärän eroa, niin silloin tuloksena on vankeustuomio tai pahimmillaan lopun iäksi tapahtuva sijoittaminen laitokseen. Samoin jos ihmisen kasvattaminen yhteiskunnallisesti katsottuna väärään toimintaan aloitetaan hyvin nuorena, niin hän alkaa pitää rikosta hyväksyttävänä tapana toimia.

Tuolloin sekä yhteisö että hän itse kärsivät todella paljon. Tuo sama koskee niin hakkereita, että muita omaisuusrikollisia kuin väkivaltarikollisia, jotka on saatettu jostain syystä opettaa niin, että tuollainen teko on oikein, ja että on vain ihmisen omaa syytä, jos hän jättää verkon auki ulkopuoliselle tunkeutujalle. Tuo ei kuitenkaan ole aivan totta, eikä kukaan oikea tietoturva-asiantuntija yllytä varmaan siihen, että murtaudutaan naapurifirman verkkoon, ja tehdään sen johtajien nimelle gmail-osoite, josta sitten syydetään “sydänpostia” kaikille mahdollisille tahoille, joita tietenkin ovat esimerkiksi USA:n presidentti Donald Trump . Tuo varmasti on tuomittavaa toimintaa, josta voi seurata hyvin pitkiä vankeustuomioita.

Lapsen on helppo tehdä vääriä valintoja, ja sitten niistä lopulta kärsi koko perhe. Mikäli hänet kasvatetaan luottamaan toisiin sokeasti, niin tuloksena on erittäin vaarallinen tilanne, jossa hän saattaa esimerkiksi lähteä takaamaan toisen henkilön lainoja tai vekseleitä kevyin perustein. Tuo tilanne saattaa tulla eteen silloin kun hän lähtee ensimmäistä kertaa diskoon, ja siellä ”naapurin Make” keksii hyvän tavan ansaita rahaa, eli hän lähtee hakemaan vekseliä pankista, jonka jälkeen hän ei takuulla sitten tuota vekseliä aio maksaa takaisin.

Samoin joskus lapselle tulee sellainen asia mieleen, että hän alkaa ostaa kavereita. Tietenkin on kurjaa olla aina yksin, joten silloin saattaa eteen tulla sellainen ajatus, että hän alkaa jaella leluja ympäriinsä, jotta saisi kavereita. Tuollainen toiminta pitää sitten heti saada loppumaan, koska se tekee tuosta henkilöstä hyväksikäytetävän, ja tämä aiheuttaa vain lisää pilkkaamista. Koulukiusaajan erottaminen tällaisesta tapauksesta on melko vaikeaa. Kun lapsi sitten saa kotoa rahaa, mutta ei kuitenkaan mitään neuvoja siitä, mikä on oikein tai väärin, niin totta kai hän voi joutua sellaisen houkuttimen eteen, missä joku vanhempi henkilö tarjoaa tuolle nuorelle palveluksiaan esimerkiksi alkoholin hakijana. Tuolloin hän saattaa esittää, että jos tuo nuori pitää ”kotibileet”, niin hän järjestää sinne sitten juomia sekä viihdettä, ja tuolloin saattaa seurauksena olla se, että asunto hajotetaan kappaleiksi.

Yleensä tällainen henkilö kysyy hyvin tarkasti sitä, missä osoitteessa tuo nuori sattuu asumaan, ja tietenkin häntä kiinnostaa eniten omakotitalo, missä naapurit eivät tule häiritsemään tuota tunnelmaa. Omakotitalo on tietenkin sellainen asia, mikä takaa esimerkiksi huumekauppiaalle esteettömän työympäristön, koska siellä ei naapuri tule katsomaan sitä, mitä tuossa osoitteessa tehdään. Ja tietenkin lapsen tai nuoren suu saadaan helposti tukittua sillä, että häntä uhataan oikeustoimilla. Kun mietitään tällaisen ”kingin” toimintaa, niin siitä sitten paistaa usein se, että hän on ollut monissa ryhmissä ikään kuin kaveripiirinsä keskushahmo, ja samoin hän on ollut selvästi vahvempi kuin muut seuralaisensa.

Tuo asia ilmenee sillä, että hän on tottunut komentelemaan sekä käskemään muita. Tuolloin sitten hän saattaa komentaa kavereitaan hakemaan itselleen juomaa, eli sanamuoto on tuossa tilanteessa käskymuotoinen ”hae minulle juomaa”, mikä kertoo jotain kyseisen henkilön asenteesta kavereitaan kohtaan. Hän nimittäin sitten pitää itseään jotenkin kavereidensa yläpuolella olevana olentona, jonka miellyttäminen on muiden olemassaolon tarkoitus. Eli mitään itsekritiikkiä ei hänen kaltaisensa henkilö kuitenkaan koskaan viitsi harjoittaa, vaan kaikki mitä hän tekee on tuosta henkilöstä oikein. Ja mitäpä siinä mitään miettimään, kun tuollainen henkilö voi teettää kaikki likaiset työnsä jollain kaverillaan.

Eihän hänen kätensä milloinkaan likaannu, jos tuo henkilö sitten vain muita komentaa tekemään esimerkiksi pahoinpitelyitä. Tuollaisen henkilön uran alku on usein siinä, että hän aloittaa nuorten kavereidensa ”kinginä”, eli hänen tehtävänsä on silloin järjestää vanhemmille kavereille kauppapaikkoja sekä turvallinen toimintaympäristö, jotta he voivat turvallisesti kaupata keskiolutta noille keskenkasvuisille henkilöille, joita sitten jossain vaiheessa ruvetaan kiristämään noilla asioilla. Tuollaisen ”kingin” tuntomerkki on yleensä riehakas käytös, eli hän saattaa esimerkiksi komentaa bussikuskia kääntämään kanavaa radiosta, tai sitten hän saattaa vaatia vaikkapa porukan kuskia odottamaan autossa, kun hän käy ravintolassa näyttäytymässä.

Sunday, November 20, 2016

Asenteiden muutoksen sekä yhteiskunnan kehityksen seurauksena voimme nähdä paremmin myös omat virheemme.


Puhuttaessa yhteiskunnasta sekä erityisesti sen yhdestä toimijasta eli lapsista, niin olemme todella kasvaneet kansakuntana huomioimaan sitä, että päätöksiä tekevät viisaat ihmiset saattavat olla myös erehtyväisiä, mikä tietenkin on saanut aikaan paljon hyvää. Kun ennen päätöksiä tehtiin, niin kaikki asiat toteutettiin siten, että vain aikuisia tai äänestysikäisiä sekä vaalikelpoisia henkilöitä piti kuunnella, mutta nyt tilanne on ilmeisesti alkanut muuttua. Eli myös sellaisia tahoja on alettu kuunnella päätöksiä tehtäessä, jotka eivät seuraavissa vaaleissa saa äänestää tai asettua ehdolle.

Ennen oli tapana, että kun esimerkiksi lasta tai nuorta koskevia päätöksiä tehtiin, niin hänen ei ollut silloin sopivaa olla paikalla. Samoin vankiloiden tarkoitus oli ikään kuin "kasvattaa" ihmisistä sellaisia, että nämä pelkäävät sekä kunnioittavat esivaltaa, eikä vankeja ollut missään tapana edes kuunnella. He olivat rikollisia, joihin piti soveltaa kovia sekä korrekteja sääntöjä, niin että jokainen muisti sitten myös pelätä poliisia sekä kaikkia muita valtion virkamiehiä. Jos ihminen oli koulukodissa, niin hänestä tuli automaattisesti myös vanki, oli yhteiskunnallisten päättäjien tai siinä asemassa esiintyvien henkilöiden  näkemys asioista. Ja kun ihminen on vanki, niin silloin hän ei enää mihinkään kelpaa, eikä tietenkään kukaan sellaista henkilöä töihin ottanut. Tuolloin "vanhaan hyvään aikaan" oli tapana kertoa työnantajille, jos hänen palkkaamansa henkilö oli jossain laitoksessa ollut.

"Oli vain pakko käydä mestarille sanomassa", oli tarina, mikä kerrottiin lähes jokaisessa koulussa, jotta lapset jo nuorina muistivat pelätä sekä kunnioittaa esivaltaa, eivätkä koskaan kyseenalaistaisi yhtään mitään, mitä televisiosta sattui tulemaan. Silloin kauan sitten oli ihmisille luotu käsitys siitä, että esimerkiksi olutpullon varastaneen teinipojan tie oli sellainen kuin "Kerava, Pelso, Sukeva ja Kakola", eli hän ikään kuin lähtisi vapaaehtoisesti yhteiskunnasta pois, ja ryhtyisi tekemään kovan luokan väkivaltarikoksia ikään kuin toisten mieliksi, ja tietenkin median lempilapsi oli sellainen henkilö, joka oli jo nuorena lähtenyt rikoksen poluille, ja tuolla matkalla hän sitten teki vain koko ajan kovempia rikoksia. Se oli ohjelman täyttymys, kun tuollainen henkilö sitten siirrettiin Niuanniemen sairaalasta krematorioon saattajina vain pastori ja pari vanginvartijaa.

Siinä sitten jokainen tunsi olleensa oikealla asialla, kun tuollainen "lättähattu" tai pulipää siirrettiin viimeiselle matkalle, ja noiden ohjelmien tarkoitus oli ilmeisesti näyttää, että kukaan ei ole enää vaarassa. Vaikka rikos on kova, niin voidaan kysyä, että miten tällaista pääsi tapahtumaan? Eli miten aivan tavallinen ihminen ikään kuin kasvoi sellaiseksi, että hän alkoi ihannoida rikollisia? Kuinka ihminen joka tekee toistuvasti kovia väkivaltarikoksia ylipäätään päästetään pois laitoksista? Itselleni on mieleen tullut sellainen kysymys, että onko kaiken takana ollut se, että noille ehkä useita henkirikoksia tehneille paatuneille ammattirikollisen uran valinneille henkilöille anottiin armahdusta siksi, että he tekisivät uusia väkivaltarikoksia, kuten esimerkiksi maamme kuuluisin pedofiili Veikko "Jammu" Siltavuori teki?

Tämä nyt oli sitä mustaa huumoria, mutta esimerkiksi "Jammun" tapauksessa voidaan kyllä kysyä aiheesta, että miten tuo mies osoitti yhteiskuntakelpoisuuttaan, kun hänet viimeisen kerran päästettiin Kakolasta kotiin? Ja sitten yhtenä kauniina päivänä Veikko sitten sai ihmisten mielestä kärsiä tarpeeksi, ja häntä oltiin taas päästämässä pois vankimielisairaalasta, koska hän oli niin mukava setä, että surmasi kaksi koulutyttöä Myllypurossa, joten jonkun mielestä hänet sitten piti "humanitäärisistä syistä" vapauttaa.

 Mutta kuten voimme monesti todeta, niin me ihmiset pelkäämme lapsia aivan aiheesta. Lapset tulevat aikuisena käyttäytymään muita ihmisiä kohtaan samalla tavoin, kuin me olemme heitä kohtaan käyttäytyneet. Ihmisen oppiminen on kognitiivista, eli me opimme käyttäytymisen saamiemme mallien mukaan, ja tärkein saamamme malli on se käytösmalli, minkä vanhemmat meille ovat antaneet. Ja kuten hiukan tästä "Jammun" tapauksesta vielä voisin sanoa, niin hän ei kyllä takuulla enää itsekään tajunnut mitä teki. Ei kukaan normaali ihminen voi pitää sellaista tekoa, mitä hän tuolloin Myllypurossa teki oikeutettuna tai miehekkäänä. Se mikä itseäni tuossa tapauksessa mietityttää on se, että mistä kyseinen "Jammu" sitten oppi, että tuollainen pikkulasten murhaaminen on jotenkin luvallista tai hyväksyttävää? Edes paatuneet ammattirikolliset eivät tuollaisia tekoja kovin helposti tee.

Mutta kun puhutaan siitä, miten vankeinhoito sitten alkoi muuttua, niin mieleeni tulee maamme pankkikriisi, jossa pankin johtajat eli muutamat yhteiskunnan tukipilarit olivat sitten antaneet luottoja ympäriinsä ilman vakuuksia. Tuolloin heitä tietenkin ensin ymmärrettiin, mutta kun tuosta luototuksesta alkoi ilmetä, että kyseisiä rahoja oli annettu myös kyseisille johtajille, ja teko oli ollut toistuva, niin silloin tietenkin oli luvassa petossyyte, Ja tuolloin alettiin sitten kiinnittää huomiota vankeinhoidon tilaan, koska sitä ennen vankilat olivat olleet pelkästään nilkasta kaulaan tatuoitujen kovisten oleskelupaikkoja, ja nyt sinne oli menossa pukumiehiä, jotka olivat komeilleet erilaisten aikakauslehtien kansissa. Sitä ennen rikollinen oli ollut poikkeuksetta joku "Jammu", joka oli istunut aivan tolkuttomista rikossarjoista, ja tehnyt rikoksia jo pienestä pitäen.

Nyt oli seuraavaksi matka kohti Sörnäisten vankilaa alkanut, ja tietenkin alettiin pelätä sitä, että mitä nuo miehet voisivat kertoa muista johtajista. Vankeinhoitolaitoksen tehtävä oli tuolloin vain rangaista sekä ojentaa ihmistä, joka oli tehnyt rikoksia, mutta nyt sitten edessä oli sellainen ihminen, jota ei koskaan sinne olisi uskottu otettavan. Hän oli lukenut, sivistynyt sekä erittäin tunnettu ja lahjakas liikemies, joka oli hoitanut kertaushajoituksetkin asiallisesti. Tuolloin sanaa "liikemies" käytettiin lehdistössä usein vihjailevasti, ja monien johtajien kohdalla muistettiin mainita myös heidän sotilasarvonsa. Tuolloin oli kansallisen tavan vastaista, jos henkilö oli liike-elämässä ilman sotilasarvoa, ja suurimpien yhtiöiden johtajilta vaadittiin tietenkin reservin upseerin arvoa, joka oli osoitus siitä, että heihin voitiin luottaa. Mutta nyt sitten tuollainen ihminen oli menossa kohti vankilaa, ja siitä sitten seurasi kamala asia. Silloin kansan reaktio oli sellainen, että "tuollaista ei voi tapahtua" . Syytetty oli pukeutunut pukuun istuessaan oikeussalissa. Hän oli kuin tavallinen ihminen, joka oli tehnyt rikoksen, vaikka hän seisoi monen seurapiiripalstan kansikuvissa.

Tuolloin tietenkin alettiin puhuta siitä, että yhteiskunta on liian kova, ja siinä sitten alettiin käsiä väännellä, kun noiden ihmisten tulevaisuudesta keskusteltiin. Keskustelu huipentui siihen, kun eräälle massamurhaajalle alettiin julkisesti esittää vapautusta, kun poliisi oli muka ollut häntä kohtaan liian kova. Eli tuossa tapauksessa ikään kuin kirjoittajan asenne oli kääntynyt päälaelleen, ja hän ihannoi rikollista. Mutta tuota voidaan pitää ikään kuin vastavetona 1980-luvun äärimmäisen tuomitsevaan ilmapiiriin, jossa rikollisten paikka oli vankilassa, poissa ihmisten silmistä, ja puhuttiin jopa siitä, että kolme varkautta tekisi ihmisestä yhteiskunnallisesti kelvottoman henkilön, joka ei mihinkään töihin edes kelpaisi. Ja tuolloin pankkikriisin aikaan sitten nuo tuomitsijat joutuivat itse sitten vankilaan, ja siinä varmasti hymyilytti monia ihmisiä.

Wednesday, November 16, 2016

Oikeusvaltion tai oikeuden toteutuminen EU:ssa ei välttämättä ole aivan selvää esimerkiksi tekijänoikeuksien kohdalla, jos työn tai tuotteen tekijänä on vaikka lapsi tai autisti

Oikeusvaltio ei ehkä toteudukaan  euroopassa niin kuin sen pitäisi toteutua, koska esimerkiksi viranhoito voi asettaa ihmisen eriarvoiseen asemaan muihin ihmisiin nähden. Eli jos vaikka poliisi tai sotilas joutuu laittoman tarkkailun kohteeksi, niin hän ei ehkä pääse samalla tavoin tekemään asiasta rikosilmoitusta kuin normaali ihminen. Tuossa tapauksessa hänet voidaan pakottaa allekirjoittamaan asiakirjoja, joiden mukaan tuo henkilö sitoutuu pitämään kotiinsa kohdistuvan tarkkailun salaisena, ja tuollaista asiaa kuin virka-asema voidaan käyttää helposti siihen, että henkilö ei edes saa nähdä omaa juttuaan käsitteleviä asiakirjoja.

Tuossa tapauksessa usein vedotaan siihen, että asiakirjoissa näkyy esimerkiksi sisäistä tutkintaa hoitavien poliisien nimiä, ja tuolloin sitten vedotaan noiden poliisien turvallisuuden puolesta. Samoin asianajajien puhelimiin tulleiden puheluiden kuunteleminen on hiukan kiusallista. Eli asiakkaan ja lakimiehen väliset keskustelut ovat luottamuksellisia eikä niitä saa kuunnella. Mutta jos poliisi epäilee lakimiehen salaavan rikoksia tai osallistuvan rikolliseen toimintaan, niin silloin hänen puhelintaan saa kuunnella, koska lakimiehen asema ei vapauta syytteistä suoraan missään oikeusasteessa. Kun keskustellaan esimerkiksi oikeusvaltion toteutumisesta alaikäisten kohdalla, niin mielestäni juuri täysi-ikäiseksi tulleen henkilön kohdalla on olemassa suuri vaara siitä, että häntä johdetaan harhaan esimerkiksi esimiehen toimesta, ja tuolloin eteen tulee sellainen asia, kuin se ketä uskotaan ja osaako tuollainen nuori mies koskaan edes ajaa omia asioitaan mikäli häntä ei noissa asioissa edes olla neuvottu.

Tuolloin esimerkiksi syytteitä voi jäädä nousematta siksi, että henkilö ei tiedä oikeusturvaansa loukatun. Ja varsinkin nuorta henkilöä voidaan neuvoa painamaan asioita villaisella, tai sitten eteen tulee seuraamuksia kuten erottaminen työpaikasta, jos henkilö vie tapauksen lakimiehille tai hiiskuu esimerkiksi kokemastaan syrjinnästä tai eriarvoistamisesta kenellekään. Tai sitten häntä kielletään kertomasta tapauksesta kenellekään, jotta työpaikan maine ei pilaannu. Tuolla tarkoitan esimerkiksi tilannetta, missä määrä-aikaisella työsopimuksella tai vuokratyöpaikalla työskentelevältä henkilöltä on esimerkiksi YouTube videot estetty tai hänen on pitänyt leimata esimerkiksi kahvitaukoja. Tuolloin tietenkin hänen mieleensä tulee se, että mielistelemällä esimiestä voi hän ikään kuin ostaa työpaikan itselleen.

Tai sitten työnantaja on voinut määrätä Facebookin suljettavaksi, jotta hän ei siellä joutuisi kohtaamaan totuutta. Toisaalta työnantajien oikeusturva murenee sikäli, että esimerkiksi työpaikkakohtainen sopiminen lisääntyy, ja kuten olen sanonut niin on olemassa työpaikkoja, jotka eivät saa koskaan käsiinsä osaavaa työvoimaa. Eli jos vaikka joku pienen tai keskisuuren yrityksen tuote on siitä kiinni, että sen pitää saada osaavaa työvoimaa vaikkapa prototyyppiä varten, niin silloin voi käydä niin, että yhtiö ei tuota työvoimaa saa rekrytoitua, koska varsinkin pienen sekä keskisuuren start-up-yhtiön kohdalla voi käydä niin, että se ei saa rekrytoitua ketään projektiin. Toisaalta työpaikkakohtainen sopiminen varmasti suosii nimen omaan suuria yrityksiä, joilla on varaa kilpailuttaa työvoimaa, ja joilla on kaiken maailman optioita kuten ilmaisia kuntosaleja myös rivityöntekijöille tarjoilla.

Mutta suurilla yhtiöillä on myös lakimiesten armeija käytössään, eli niillä on varaa maksaa maamme huippujuristeille sopimusten laatimisesta, kun taas pienillä yhtiöillä ei ehkä tuota lakimiestä ole palveluksessaan. Ja sitten tietenkin seuraavaksi voidaan miettiä, että mitä jos tuo palkattu lakifirma tekee töitä myös jollekin kilpailijalle, joka ehkä on suuri yhtiö, ja sitten ikään kuin siirtää tuon pienen yhtiön tuotekehityksen tuloksia tuolle suurelle yhtiölle, eli tuossa taas tulee eteen sellainen vaihtoehto, että "ketä uskotaan, jos omat luomukset valuvat jonkun toisen taskuun".  Miten tuossa sitten voidaan todistaa se, että kuka on tehnyt ja mitä. Jos tuotteista tulee sitten kina, niin tuolloin voidaan mennä oikeuteen, mutta näyttö teollisuusvakoilusta pitää saada.

Joten esimerkiksi noita raportteja voidaan väittää tekaistuiksi tai päivätyn väärälle päivälle. Isolla toimijalla on aina suuri volyymi, millä se kykenee toimimaan mediassa, ja silloin se kykenee tietenkin esiintymään vakuuttavasti, eli ilmoittamaan että sen tekemistä sopimuksista on olemassa vaitiolovelvollisuus ja asiat on sitä kautta sovittu, ja "tämä nyt oli vain tämä ainoa kerta", tyyppinen latteus varmasti kuulostaa radiossa hyvältä.

Kuitenkin noita tapauksia saattaa sitten paljastua todella paljon, ja silloin ei patenttiviranomainen sekä poliisi voi muuta kuin aloittaa tutkimukset siitä, onko yhtiö hakenut tuotesuojaa muiden tekemille tuotteille. Joskus saattaa olla niin, että esimerkiksi rahan tarpeessa oleva opiskelija on joutunut myymään ideoimiaan asioita tai tavaroita esimerkiksi työharjoittelupaikkaa vastaan jollekin työnantajalle tai sitten suunnittelija on saanut noista tekemistään logoista vain kädenpuristuksia tai kahveja, kun yhtiö on niiden avulla tienannut miljoonia tai miljardeja. Tuolloin voidaan vedota sopimukseen, missä työntekijä sitoutuu työskentelemään yhtiölle tiettyyn hintaan.

Tai sitten joku opettaja voi varastaa lasten kuvaamataidon tunnilla piirtämistä kuvista dídeoita tai kokonaisia kuvia kaupalliseen käyttöön, ja jättää asian mainitsematta lapsille. Tuolloin on kyse siitä, että pitääkö lapselle maksaa noista töistä, ja pitääkö hänen saada esitellä työnsä noille ihmisille, jotka sitä haluavat käyttää omissa tuotteissaan? Kyseisestä asiaa pohditaan monissa paikoissa, missä tehdään kuvataiteeseen liittyvää työtä. Eli onko rajoittuneesti oikeustoimikelpoisen henkilön kuten lapsen tai savant-autistin työ ja siitä saatava tulo yksin hänen vain hänen sekä tuon henkilön perheen omaisuutta? Toki työn tekee tuo lapsi, joten itse olen sitä mieltä, että hänen pitää aivan itse saada päättää siitä, mitä noilla rahoilla tehdään. Ongelma on siinä että mitä jos hänen tuotteensa kysyntä loppuu ennen kuin tuo henkilö saavuttaa täysi-ikäisyyden, ja vanhemmat ovat laittaneet nuo rahat asioihin, mistä lapsi ei ehkä edes pidä.

Esimerkiksi monet savant-autistit ovat erittäin lahjakkaita piirtäjiä, ja siksi heidän tekemiään töitä halutaan esitellä myös ns. "kaupallisissa julkaisuissa". Sen tähden noiden ihmisten oikeusturva on erittäin tärkeä asia, koska tuollainen asia voi aiheuttaa hyväksikäyttöä. Eli heitä voidaan pyytää tekemään vaikka tauluväärennöksiä, ja silloin voidaan kysyä että miten rangaistuksen kanssa sitten on? Istuuko tuo ehkä hyvinkin yksinäinen sekä sosiaalisesti eristäytyvä ihminen vankilassa, koska joku sitten pyysi häntä tekemään tuon teon, vai pitäisikö vain noita pyytäjiä sitten rangaista? Kas siinä on sellainen pulma, että siitä voidaan tehdä valtavan pitkiä seminaareja, eli onko tuollainen periaatteessa aivan normaali henkilö vastuussa teostaan, jonka pyytäjä on käyttänyt hyväkseen esimerkiksi sitä, että hän ei ehkä käsitä mitä on tekemässä.

Video aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=a8YXZTlwTAU

Saturday, November 12, 2016

Aloitettiinko "projekti Trump" eli liikemies Donald Trumpin ajaminen kohti Valkoista taloa jo 1980-luvun lopulla?


"Projekti Trump" on  varmasti kiihottanut monien ihmisten mielikuvitusta, koska hänen vaalivoittonsa ennustettiin eräässä Simpsonien jaksossa vuonna 2000, mutta eräs toinen asia varmasti on myös on herättänyt keskustelua siitä, että oliko tuolla liikenerolla tai hänen lähipiirillään jotain suunnitelmia jo 1970 tai viimeistään 1990-luvulla siitä, että tuon miehen poliittista uraa lähdetän nostamaan, ja syynä tähän spekulaatioon on ehkö ollut hänen ensimmäinen vaimonsa Ivana Trump (o.s Zelníčková), joka on syntynyt Tsekkoslovakiassa Toisen Maailmansodan jälkeen eli vuonna 1949, ja toimii nykyään USA:n liike-elämässä. Hän oli alkujaan Tsekkoslovakialainen kilpahiihtäjä, joka muutti miehensä kanssa ensin Kanadaan, ja sitten siellä avioitui Donald Trumpin kanssa, jonka kanssa hän sai neljä lasta. Kuitenkin hän haki eroa miehestään vuonna 1991, jolloin Neuvostoliitto hajosi.

Mutta vaikka tällainen asia tietenkään ei kenellekään varsinaisesti kuulu, niin itse kyllä hiukan ihmettelen tuon Simpsonien jakson sekä hänen aviovaimonsa kanssa tapahtuneen eron välistä yhteyttä presidentinvaalikampanjan kanssa, eli oliko tuo projekti, mikä nyt saavutti huipennuksensa valmisteltu 40-vuotta. Eli voisi olla niin, että Trumpin ero ensimmäisestä vaimostaan johtuisi siitä, että hänelle haluttiin saada USA:ssa syntynyt vaimo, joka ei olisi pitänyt yhteyttä rautaesiripun takana oleviin sukulaisiinsa.  Mikäli Trumpista haluttiin tehdä presidentti, niin Ivana olisi varmasti ollut vähintään turvallisuusriski. Jos KGB olisi halunnut, niin se olisi silloin voinut yksinkertaisesti kiristää tuota naista esimerkiksi uhkaamalla noita ihmisiä pidätyksellä, ja vaikka hän on kotoisin Tsekkoslovakiasta, niin KGB valvoi myös sen oman turvallisuuspalvelun toimintaa. Ja tuo side katkesi vasta kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991, ja samalle vuodelle sattui myös Trumpin avioero.

Ja tuon takia nuo Itäblokin valtioiden turvallisuuselimet olivat kaikki vastuussa KGB:lle.  Eli tuo olisi sitten voinut saada KGB:n yrittämään saada aikaan tilannetta, jossa tuo maailman tehokkaimmaksi luonnehdittu tiedustelupalvelu yrittäisi soluttaa Valkoiseen taloon KGB:n agentin ensimmäisen naisen hahmossa. Tuo varmasti olisi ollut upea aihe jollekin vakoiluromaanille, joita aina välillä ilmestyy kirjakauppoihin. Eli muistaakseni tuosta aiheesta on kirja kirjoitettu, vaikka en sen nimeä satu muistamaan. Siinä "first lady" oli todellisuudessa KGB:n agentti, joka pääsi soluttautumaan Valkoiseen taloon, ja katselemaan presidentin olan yli salaisia asiakirjoja.

Jos presidentin vaimo olisi kotoisin itäblokista, niin silloin olisi kansallinen turvallisuus voinut vaarantua todella pahasti. Ja siksi oli ehkä parempi, että Donald ja Ivana eroaisivat. Kun keskustellaan esimerkiksi siitä, että tuollaisen "first ladyn" pääseminen valkoiseen taloon on ehkä ollut jollekin ihmisille vähän liikaa, ja sitten tuo liitto on katsottu sopimattomaksi. Siis en tiedä että onko Trumpia lähdetty ajamaan Valkoiseen taloon jo 1980-luvun lopulla, mutta tietenkin tämä avioero sekä Simpsonien jakso kiihottavat mielikuvitusta melko lailla, ja tietenkin suuren persoonan ympärillä velloo paljon huhuja.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ivana_Trump

New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.

 New self-assembly nanotubes turn the impossible possible.  "The crystal structure of a carbon bilayer. The purple outer layer and blue...