Skip to main content

Mitkä ovat perinteisten puolueiden ongelmat?


Puolueiden ongelmista voidaan kirjoittaa sen verran, että nykyään poliittisten liikkeiden on hiukan vaikeaa saada jäseniä, mikä sitten pienentää nimenomaan niiden jäsenmaksuista saatavia tuloja. Jäsenten miellyttäminen on puolueen johdolle hyvin tärkeä asia, koska vain puolueen jäsenet saavat äänestää puolueen johtajista, mutta koska vain murto-osa ihmisistä kuuluu puolueisiin, niin siksi sen pitää hankkia äänestäjiä myös muualta kuin vain omiensa joukosta, jos sen johto mielii sitten saada paljon edustajia eduskuntaan.  Syynä tähän tietenkin on puolueen saama puoluetuki, mikä  on hyvin tärkeä osa sen rahoitusta. Puolueen edustajien määrä ratkaisee sen, miten paljon se saa  rahoitusta, koska tuota tukea maksetaan edustajien määrän mukaan.

Tämän takia puolueen pitää saada mahdollisimman paljon edustajia parlamenttiin, jotta se voisi sitten nostaa tukea. Kun puolue on hallituksessa, niin silloin se sitten saa myös sitä paljon kaivattua vaikutusvaltaa, mikä tietenkin voi viedä sen suosion pohjiin, jos se ei sitten kykene lunastamaan äänestäjien toiveita. Puolueen saama rahoitus on tärkeää sikäli, että sen tulee tietenkin hankkia toimitilansa itse, sekä tietenkin kaikki hallit, missä kokouksia pidetään ovat ainakin yleensä  maksullisia.

Ja sitten tietenkin puolueen johtaminen on kokopäiväistä työtä, missä pitää seurata päivän politiikkaa sekä reagoida monenlaisiin asioihin, joista itsellä ei ehkä ole mitään tietoa. Se että puolueen johto on täysipäiväisistä palkkaa saavista politiikan ammattilaisista koostuvaa väkeä tietenkin takaa politiikan laadukkuuden. Kun puhutaan ehdokas-listoista, niin puolueen jäsenyys lisää ehdokkaan uskottavuutta, koska se antaa kuvan sitoutumisesta tiettyyn poliittiseen liikkeeseen sekä sen ajamiin asioihin.

Puheiden kirjoittaminen sekä kaikenlainen median käyttäminen sekä varsinkin sosiaalisen median kasvanut rooli vaalimainonnassa sekä ehdokkaiden näkyvyyden ylläpitämisessä vievät nykyään todella paljon aikaa. Siksi varsinkin isojen puolueiden johtajien pitää olla jatkuvasti ajan hermoilla, eikä sellaista tilannetta ole, että esimerkiksi puolueen johtajien ei tarvitse vastata, kun joku kysyy niiltä henkilöiltä jotain politiikkaan liittyvää. Ja tässä sitten “isolla puolueella” tarkoitetaan puoluetta, millä on paikkoja eduskunnassa.


Sosiaalinen media on asia, mikä varmasti sellainen asia, että sen käyttö politiikan välineenä tulee kasvamaan edelleen, ja se sitten tietenkin asettaa vaatimuksia myös poliitikkojen suuntaan. Eli heidän odotetaan vastaavan itse heille esitettyihin kysymyksiin, ja sanovan suoraan sen, mitä he sitten tarkoittavat. Eikä enää riitä se, että poliitikko on Facebookissa, vaan hänen on oltava myös Instagramissa sekä Twitterissä samaan aikaan. Samoin hänen pitää aina muistaa se, että vale-mediassa ei ole tekstiä “valemedia”, kun sitä tehdään.

Normaali ihminen ei muuten tee mitään eroa valheeseen perustuvan sekä totuuteen sekä tarkastettuihin lähteisiin perustuvan median välillä. Eli tuon takia ihmisen pitää olla hyvin kriittinen lukiessaan jotain artikkelia. Ja kaikkein pahin tilanne tulee sitten eteen silloin, kun ihminen kuvittelee lukevansa absoluuttista totuutta, joka ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jos valhe kirjoitetaan sujuvaan kirjoitusasuun, niin se on hyvin uskottava, vaikka se olisi kuinka tuulesta temmattu. Vanhan ajan mediassa lähteet tarkastettiin aina ennen kirjoitelmien julkistamista, mutta kuten varmaan kaikki huomaavat, niin missään nimessä sosiaalinen media ei anna mitään mahdollisuutta edes tarkastaa kaikkia tietoja, joita sinne ladataan. Kuitenkin voidaan aina sanoa, että menneeseen ei ole paluuta, ja vaikka ennen olisi päätoimittaja tarkastanut jokaisen jutun, mitä lehteen kirjoitetaan, niin kuitenkin nykyään toimitaan toisin. Ja sen mukaan vain täytyy sitten elää, koska aikaa emme voi kääntää takaisin.

Vaikka kirjoitelmaan olisi merkitty lähteitä, niin retorisesti hyvä kirjoittaja voi kirjoittaa silti aivan humpuukia, eikä hänen tarvitse muutenkaan tuosta lähteestä välittää. Ismien eli iskulauseiden  sekä yleistysten ongelma on siinä, että niissä ei huomioida esimerkiksi pieniä marginaaliryhmiä, ja silloin esimerkiksi ulkomaalaisiin varauksellisesti suhtautuva leimataan rasistiksi. Meillä kenelläkään ei varmaan ole mitään ulkomaalaisia vastaan, vaan hiukan tarkemmin sanottuna, me emme tänne tietenkään terroristeja halua, mutta muuten ei tavallisia ulkomaalaisia vastaan ei varmaan kenelläkään ole mitään sen suurempia antipatioita.

Kun puhutaan puolueen putoamisesta oppositioon, niin se sitten saattaa koventaa kielenkäyttöä, mutta toisaalta kovat puheet saattavat sitten kaventaa sen vaaleissa saamaansa äänimäärää. Ihmiset näet pelkäävät ääriliikkeitä olivat ne vasemmalta tai oikealta. Se että puolue lataa kovia sanoja parlamentissa, ei ehkä tuo sille haluttua tulosta vaaliuurnilla. Jos puolue radikalisoituu, tulee siitä tiivis yhteisö, mutta samalla se ehkä joutuu hyvästelemään ne puolueeseen kuulumattomat äänestäjät, joita on varmasti melkoinen määrä.


Joten siksi sen edustajien  kannattaa kuitenkin hieman hillitä kieltään. Kun puhutaan esimerkiksi vaalien välillä tapahtuvaan rahastojen kartuttamisesta, niin Tv-mainonta sekä muut kampanjat sekä vaaleissa käytetyt rekvisiitat ovat todella kalliita, ja jos tuo eduskunta sitten päättää pitää uudet vaalit, niin silloin voi edessä olla tilanne, missä vaalirahoitus ei ole mitenkään riittävää massiivisten kampanjoiden aloittamiseen. Eli nuo ylimääräiset vaalit voivat olla katastrofi jollekin poliittiselle liikkeelle. Jos sillä ei ole tarpeeksi valuuttaa, niin silloin jää medianäkyvyys pieneksi, ja äänet jäävät sitten saamatta, jolloin puolue voi menettää edustajapaikkoja todella paljon.

http://puolueidenongelma.webnode.fi

Comments

Popular posts from this blog

Will humans survive the sun's red giant stage?

"As the Sun matures into a Red Giant, the oceans will boil and Earth will become uninhabitable." (The Conversation, The sun won’t die for 5 billion years, so why do humans have only 1 billion years left on Earth?) Sooner or later, all stars use their hydrogen. And then they turn into red giants. Sun is a yellow G spectral class star that turns into a white dwarf. But before that, the sun will turn larger.  The sun turns red and that means. It starts to send more infrared radiation. This thing will turn Earth into a hellish temperature that vaporizes water from Earth.  It's possible. That Earth will also vaporize with Venus and Mercury. Some scientists say that we have only 1 billion years to move farther in the solar system. The habitable zone will go to the distance of Jupiter and Saturn, and maybe humans find a safe place in those distant moons.  It's possible that before Sun will grow too large humans make large groups of mirror satellites or large shields that sho...

Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.

"Researchers have created a novel metamaterial that can dynamically tune its shape and properties in real-time, offering unprecedented adaptability for applications in robotics and smart materials. This development bridges the gap between current materials and the adaptability seen in nature, paving the way for the future of adaptive technologies. Credit: UNIST" (ScitechDaily, Metamaterial Magic: Scientists Develop New Material That Can Dynamically Tune Its Shape and Mechanical Properties in Real-Time) Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.  An electro-optical activator can also be an IR state, which means. The metamorphosis in the material can thermally activate.  AI is the ultimate tool for metamaterial research. Metamaterials are nanotechnical- or quantum technical tools that can change their properties, like reflection or state from solid to liquid when the electric or optical effect hits that material. The metamaterial can cru...

The new observations and observation tools are revolutionizing nanotechnology and the way of thinking in physics.

ScitechDaily.com "A new study has overturned a fundamental principle of physics by demonstrating that similarly charged particles can attract each other in a solution, with the effect varying between positive and negative charges depending on the solvent. This discovery has significant implications for various scientific processes, including self-assembly and crystallization". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) The research reveals the importance of solvent structure at the interface in determining interparticle interactions, challenging long-held beliefs and indicating a need for a re-evaluation of our understanding of electromagnetic forces. Credit: Zhang Kang". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) New observations about magnetic fields. And same polar particle or object interaction revolutionized the knowledge of magnetism. They say. The sy...