Skip to main content

Lääkityksen vaaroista hiukan lisää


On olemassa lääkityksiä, joiden vaikutus ei ole aivan sitä, mitä niiden käyttäjä toivoisi. Vaikka kyseiset ehkä hyvinkin huumaavat lääkkeet tuntuvat mukavilta käyttää, niin niitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi missään "rave"-juhlissa. Noita lääkkeitä käytetään erityisesti huumevieroituksessa sekä saattohoidossa, ja myös erilaisten munuaissairauksien ja luuydinterapioiden yhteydessä, koska tuolloin kyseinen hyvinkin kivulias dialyysi tai kemoterapia saadaan tuntumaan siedettävältä, ja niiden tuntomerkki on se, että niitä käyttävä potilas ei hikoile edes kovalla helteellä, vaikka hänellä olisi esimerkiksi pilottitakki tai villapaita päällä.

Tällaisten lääkkeiden aiheuttaman hyvän olon tarkoitus on nimenomaan saada kyseinen potilas ottamaan noita aineita, jotta hänen hoitonsa onnistuisi parhaalla mahdollisella tavalla. Kuitenkin noiden lääkkeiden kanssa pitää olla hyvin varovainen, ja käyttää samalla tarkoin suunniteltuja seurantoja, joiden avulla potilaan lihomista sekä hänen muuta terveyttään seurataan erittäin tarkasti. Näet näihin lääkkeisiin kuuluu usein myös valvottu ruokailu, sekä erityinen ravintoterapia, koska jos potilas syö väärin, niin hän alkaa sitten lihoa aivan valtavasti. Näet se miten tuo lääke saa potilaan olon hyväksi keskellä kesää on melko yksinkertainen, se alentaa hänen ruumiinlämpöään hieman, jotta henkilö ei hikoilisi.

Noiden lääkkeiden aikaansaama  kehon lämpötilan alennus tapahtuu yksinkertaisesti salpaamalla solujen energian tuotantoa, jolloin ruumiinlämpö lähtee alenemaan. Tuon jälkeen potilas tietenkin tuntee olonsa hieman paremmaksi kuin yleensä, mutta silloin hänen pitää muistaa, että keho kuluttaa tuolloin vähemmän energiaa kuin normaalisti. Näin ollen tuollainen tilanne, missä potilaalla on tuollainen lääke, on tilanne se, että hän alkaa lihoa, mikäli tuo henkilö ei ala vähentää ruoan määrää.


Jos henkilö kuitenkin syö liikaa, niin silloin on vaarana se, että hänen painonsa nousee hyvin nopeasti lyhyessä ajassa, ja tuolloin saattaa puku alkaa puristaa hyvin nopeasti ja salakavalasti. Tämän takia pitää lääkärin aina kertoa potilaalleen, miten hänen käyttämänsä lääkkeet tehoavat, ja voiko niiden kanssa ottaa alkoholia. Näet alkoholi pitää sisällään paljon enemmän energiaa kuin esimerkiksi margariini, ja silloin on vaarana se, että liika energia alkaa jäädä potilaan kehoon liian rasvan muodossa. Näet jos keho saa energiaa paljon, niin se alkaa varastoida ruuasta saamaansa rasvaa henkilön ruumiiseen, ja silloin saattaa paino kohota hyvin nopeasti

http://metsantarinoita.blogspot.fi/

Comments

Popular posts from this blog

Will humans survive the sun's red giant stage?

"As the Sun matures into a Red Giant, the oceans will boil and Earth will become uninhabitable." (The Conversation, The sun won’t die for 5 billion years, so why do humans have only 1 billion years left on Earth?) Sooner or later, all stars use their hydrogen. And then they turn into red giants. Sun is a yellow G spectral class star that turns into a white dwarf. But before that, the sun will turn larger.  The sun turns red and that means. It starts to send more infrared radiation. This thing will turn Earth into a hellish temperature that vaporizes water from Earth.  It's possible. That Earth will also vaporize with Venus and Mercury. Some scientists say that we have only 1 billion years to move farther in the solar system. The habitable zone will go to the distance of Jupiter and Saturn, and maybe humans find a safe place in those distant moons.  It's possible that before Sun will grow too large humans make large groups of mirror satellites or large shields that sho...

Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.

"Researchers have created a novel metamaterial that can dynamically tune its shape and properties in real-time, offering unprecedented adaptability for applications in robotics and smart materials. This development bridges the gap between current materials and the adaptability seen in nature, paving the way for the future of adaptive technologies. Credit: UNIST" (ScitechDaily, Metamaterial Magic: Scientists Develop New Material That Can Dynamically Tune Its Shape and Mechanical Properties in Real-Time) Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.  An electro-optical activator can also be an IR state, which means. The metamorphosis in the material can thermally activate.  AI is the ultimate tool for metamaterial research. Metamaterials are nanotechnical- or quantum technical tools that can change their properties, like reflection or state from solid to liquid when the electric or optical effect hits that material. The metamaterial can cru...

The new observations and observation tools are revolutionizing nanotechnology and the way of thinking in physics.

ScitechDaily.com "A new study has overturned a fundamental principle of physics by demonstrating that similarly charged particles can attract each other in a solution, with the effect varying between positive and negative charges depending on the solvent. This discovery has significant implications for various scientific processes, including self-assembly and crystallization". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) The research reveals the importance of solvent structure at the interface in determining interparticle interactions, challenging long-held beliefs and indicating a need for a re-evaluation of our understanding of electromagnetic forces. Credit: Zhang Kang". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) New observations about magnetic fields. And same polar particle or object interaction revolutionized the knowledge of magnetism. They say. The sy...