Caesarin ystävä sekä triumfiraatin vähemmän tunnettu jäsen Gnaeus Pompeius oli saavuttanut omien väitteidensä mukaan loistavia sotilaallisia ansioita jo ennen Caesaria, tai ainakin hän oli johtanut sotaretkeä eräitä merirosvoja vastaan, jotka olivat ottaneet Caesarin aikoinaan vangiksi. Pompeius surmattiin myöhemmin Caesarin miesten toimesta Egyptissä, ja kun hänen päänsä tuotiin hopealautasella Caesarille, niin tämä alkoi itkeä. En tiedä oliko heidän väitetty "ystävyytensä" enemmänkin käytännön poliittisista syistä johtuvaa toimintaa, eikä sitä että herrat olisivat toisistaan pitäneet. Eli käytännössä Caesarin ura alkoi nousta, kun oli nimitetty erääseen virkaan, missä hänen tehtäviinsä kuului nimenomaan kansanhuvien järjestäminen. Siis ennen Gallian sotaa hänellä ei juuri mitään sotilaallista menestystä ollut, lukuunottamatta eräiden merirosvojen pidätystä ennen, kuin hän pääsi Roomaan, ja otti tuon "huvimestarin" viran vastaan.
Sikäli se että Caesar pidätti nuo merirosvot, jotka olivat hänet aikoinaan vanginneet ja surmasi heidät aiheuttaa sellaisen ajatelman, että kuka sanoi noiden mestattujen edes olleen merirosvoja, ja koko hänen kaappaustarinansa kuitenkin hiukan "tuoksahtaa", koska ei häntä tuolla saarella mitenkään huonosti kohdeltu, ja Caesarin tiedetään urheilleen heidän kanssaan ja lukeneen noille miehille runoja. Eli oliko Caesar palkannut nuo miehet esittämään kaappareita saadakseen kovaa mainetta? Ja kun hän sitten oman kertomansa mukaan yllätti heidät, niin kuka edes sanoi noiden yllätettyjen olleen merirosvoja, vai tulivatko he hakemaan maksuja palveluksistaan, ja Caesar sitten heidät pidätti. Vai oliko kyseessä sellainen tapaus, että Caesar saapui tarkastamaan sotalaivoilla jotain kalastusaluksia, ja sitten vangitsi niiden miehistöt, ja esitteli heidät merirosvoina? Tuossa tapauksessa Caesar oli tuomari, syyttäjä, valamiehistö ja pyöveli, eli hän takuulla oli puolueellinen tuomitessaan nuo henkilöt kuolemaan, ja voidaan kysyä sitä, että esiteltiinkö noita pidätettyjä edes paikalliselle kuvernöörille? Ja ainoa joka voi heidät merirosvoina esittää on Caesar itse.
Kun tuota asiaa tarkastellaan Caesarin maineen näkökulmasta, niin toki valta Roomassa oli senaatilla. Senaatille taas mukavampi vaihtoehto olisi ollut se, kumpi olisi ollut joka oli huonompi hoitamaan virkojaan. Ja tietenkin olisi ollut parempi, että tuo oikea komentaja olisi ollut hiukan pois julkisuudesta, ja julkisesti esiteltävän komentajan taas oli hyvä olla hiukan vähemmän taitava, koska se takasi hänen lojaalisuutensa, ja samalla hänen häpeänsä esti paljastamasta sitä, kuka oikeasti teki noita sotasuunnitelmia. Ja ehkä samalla voidaan kysyä, että miksi Caesarille tai kuka nyt sattui keisarin paikalla istumaan uskallettiin antaa legioonia käyttöönsä. Jos tuollainen sotaretki epäonnistui, niin silloin tietenkin oli parempi, että legioonat olisivat jonkun muun kuin Rooman virallisten edustajien komennossa.
Kun ajatellaan Catilinan salaliittoa, niin silloin voidaan sanoa, että kun Cicero surmasi pidätetyt salaliittolaiset, niin hän varmasti toimi hiukan väärin. Hän varmisti silloin, että nuo henkilöt eivät koskaan puhuisi. Se kuka tuon salaliiton oikeasti paljasti on kiistanalaista. Kuitenkin tuon proskription aikana hän sai aikaan sen, että Caesar oli tuolle miehelle tai tapauksen tuominneelle tuomarille erittäin suuressa kiitollisuudenvelassa. Eli tuon tapauksen ajattelisin liittyvän Caesarin seuraavaan rooliin, kun hän aloitti sotaretken Galliaa vastaan. Tuo sota varmasti tapahtui ilman senaatin suostumusta. Eli vaikka Caesar oli konsuli, niin hän ei tuolloin vielä saanut tehdä mitään ulkopolitiikkaan kuuluvia päätöksiä, eikä ainakaan omin päin mennä hyökkäämään mihinkään Rooman rajan takana oleville alueille. Toki kapinat sai kukistaa, mutta päätös Rooman laajentamisesta tehtiin muualla kuin konsulin työhuoneessa.
Sillä varmistettiin se, että jos sotaretki epäonnistuisi, niin silloin Rooma ei joutuisi pulaan, vaan se voisi väittää Caesarin toimineen yksin. Ja varmasti monia ihmisiä epäilyttää se, että onko tuo hänen maineensa oikeastaan peräisin Pompeiuksen johtotaidoista. Kun puhutaan Caesarin "Gallian sotaa", niin siinä on kohtauksia, joita varmasti on jälkeenpäin retusoitu, ilmeisesti jotta Caesarin rooli olisi korostetumpi. Eli joissakin kohtauksissa hänen toimintaansa kuvataan melko ylimalkaisesti. Kun hänen alipäällikkönsä kutsuttiin käskynjakoon, niin hän jotenkin unohtaa kuvata tuota taistelua sekä antamiaan käskyjä kovin tarkasti. Samoin taistelukuvauksen kieli on hiukan ympäripyöreää, ja antaa sellaisen kuvan, että britannialaiset taistelivat hevosilla vedessä.
Se että tuo kuuluisa kohtaus on melko laveasti kuvattu saattaa johtua eräänlaisesta sensuurista. Ja kohtauksesta missä vihollinen "tarjosi panttivankeja sekä suostui kaikkeen mitä vaadittiin" voidaan olla myös sitä mieltä, että se saattaa olla tekaistu. Gallian sodasta on olemassa vain Caesarin itsensä kertomia lähteitä, joita on saatettu kuitenkin muuttaa. Toisaalta Caesar on lahjakas kirjoittaja, joka on saattanut hiukan "parannella" omaa toimintaansa, ja on saattanut käydä niin, että Caesar on värvännyt gallialaisia omaan legioonaansa. Eli jos noin oli tapahtunut, niin hän oli silloin värväämässä omaa armeijaansa, jonka avulla hän saattoi luoda sotavoiman, mikä oli uskollinen Caesarille itselleen eikä Roomalle. Ja tuo sitten takasi hänelle "selkänojaa" poliittiselle uralle.
Ja kun hän kohteli yläluokan vihollisiaan erittäin laupiaasti, ja miksi Caesar alkoi itkeä, kun hänelle tuotiin Pompeiuksen päätä vadilla , niin syytä tuohon voidaan arvailla. Eli oliko Pompeius ainoa, joka saattoi todistaa Caesarin puheita ilman pelkoa kuolemantuomiosta. Joten jos hänelle tuotiin tuon miehen pää, niin Julius Caesar menetti tärkeän todistajan, kun hän menisi senaattiin todistamaan tai kehumaan omilla teoillaan. Samoin kun hän hyökkäsi Afrikkaan, niin hänen vihollisensa surmasivat itsensä. Tuo aiheutti sen, että hänen tarinoillaan ei ollut muuta lähdettä, kun Caesarin itsensä kirjoittamat tarinat. Ja ehkä hän sitten joutui itse murhan uhriksi, koska hän saattoi tietää liikaa eräiden mahtimiesten asioista. Jos Caesar oli todellisuudessa ollut pelkkä "kilpimies", jonka avulla hän senaatti suojeli itseään, niin silloin hänet piti lopettaa, jotta hän ei koskaan saattaisi senaattia vaikeuksiin.
Ja oliko Ciceron tyttären Tullian kuolema oikeasti lavastettu, jotta hän voisi pelastua mahdollisilta salamurhaajilta? Eli suojeliko Cicero suuresti rakastamaansa tytärtä lavastamalla tämän kuoleman, ja vaimoaan ottamalla tästä eron. Noilla ihmisillä oli aina olemassa kertakäyttökoodi tuollaista tilannetta varten, ja tämä "tyttären kuolema" tarkoitti sitä, että raportteja ei enää voitu toimittaa Cicerolle. Eli tuo tyttären avioliitto oli pelkästään poliittista verkostoitumista varten, ja tietenkin hän toimitti raportteja isälleen. Se että tytär oli hänelle hyvin rakas tarkoitti, että jos häneen kajottiin, niin seurauksena oli kuolema. Kuitenkaan tuo mies ei häntä voinut lopulta suojella, ja sama koski hänen vaimoaan, joka sitten olisi varmasti kuollut, jos Cicero olisi vangittu tai muuten menettänyt valtansa.
Kun Cicero murskas Catilinan salaliiton, niin hänen piti tietenkin seurata saamiaan ohjeita. Kun Roomaa alettiin uudistaa Sullan aikaan, niin moni vanha hallitsijasuvuista koki loppunsa tuon miehen käsissä. Nuo vanhat aatelissuvut, jotka olivat perustaneet Rooman olivat kuin metsä, ja kun valtakuntaa alettiin uudistaa, niin Sullan tehtävänä oli kirveen heiluttaminen. Sen jälkeen Cicero, Pompeius sekä Caesar suorittivat peittelyn surmaamalla noita Sullan tukijoita, ja sitten Caesar peitti verilöylyt sodalla ja seurasi saamiaan ohjeita vaientamalla omat liittolaisensa. Kuten tiedämme nuo Caesarin viholliset mustamaalattiin lopullisesti leimaamalla heidät epäkiitollisiksi henkilöiksi väittämällä Caesarin armahtaneen heidät.
Sitten hänet itsensä surmattiin Senaatin istunnossa, jossa hän oli antamassa raporttiaan toimistaan sodissa. Ja noin nuo mahtavat miehet pysyivät koskemattomina. Caesar tietenkin sai toimistaan liki jumalaisen maineen, mutta kuten tiedämme, niin hän oli parempi mies kuolleena. Kuollut Caesar ei voinut haastaa ketään väittelyyn, mutta hänen sankaruuden ja johtamiskyvyn korostamisella oli helppoa ratsastaa, ja moni nykyaikainen sotilasjohtaja vertaa itseään Caesariin. Kuitenkin Caesaria tai hänen mainettaan mustattiin pahasti jo hänen eläessään.
Kun hän toimi maaherrana, niin tietenkin Caesaria syytettiin maaherrojen yleisistä rikoksista eli viran väärinkäytöstä ja paikallisten ihmisten riistämisestä. Gallia-Cisalpina sekä Nabonnessis olivat alueita, joissa oli maantieteellisistä syistä paljon legioonalaisia, joiden tehtävänä oli Rooman puolustaminen, mutta kuitenkin Caesar ottaessaan nuo joukot komentoonsa käytti niitä sotaan Galliaa vastaan, ja saattoi olla niin, että hän oli saanut suullisen käskyn Gallian sotaretkestä, mutta myöhemmin ehkä väitettiin hänen toimineen ilman lupaa. Kuitenkin voidaan todeta, että Caesar eikä kukaan maaherra koskaan ollut itse noita riistoveroja määrännyt. Ne saatettiin määrätä hänen ohitseen, ja en tiedä oliko maaherralle edes kerrottu miten tuota provinssia verotettiin? Ja tuolla menettelyllä varmistettiin, että mikään liian suosittu henkilö ei tuo kuvernööri sitten ollut ainakaan paikallisten silmissä. Näin ei hän voinut koota omaa armeijaa käyttöönsä ja marssia Roomaan. Eli tuolla eriarvoistamisella mitä kutsuttiin nimellä “hajoita ja hallitse” politiikka.
Comments
Post a Comment