Skip to main content

Hallintotieteitä sekä kilpailemista erilaisilla asioilla, sekä mietelmä siitä, mitä tarkoittaa "rehellisyys"

Hallinto on myös tiedettä. Eli kun esimerkiksi yliopistossa tai liike-elämän johdon toimesta tehtyjä kilpailuja arvioidaan, niin tuomarin pitää muistaa se, että hänen pitää oikeasti arvioida sitä työtä. Tällä tarkoitan sitä, että mukana saattaa olla myös tehtäviä, joita ei voida hyväksyä. Eli ne saattavat olla oikeasti pikkulasten tekemiä. Samoin kun puhutaan siitä, että joku ehkä on ostanut tuon työn itselleen lahjomalla kavereitaan esimerkiksi työpaikalla, niin tuo asia tietenkin pitää saada selville.

Se tapahtuu siten, että noista töistä poistetaan osia, ja niitä esitetään uudelleen arvioitaviksi. Samoin edellisissä kilpailuissa tehtyjä töitä näytetään tuomareille uudelleen, jotta saadaan aikaan suurempi arviointipohja, jolla noita töitä sitten ryhdytään pisteyttämään, ja saadaan selville myös tuomarien mahdollinen puolueellisuus arvioita tehtäessä.

 Kyseisellä tekniiikalla  kontrolloidaan sitä, että onko kilpailijan tekemä työ oikeasti ollut sellaista, mitä voidaan esittää maailmalle. Jos kilpailuissa on jatkuvasti esillä töitä, jotka eivät täytä kilpailun vaatimuksia, niin pitää esittää hyvin ikävä kysymys. Onko tuo ryhmä sitten saanut oikeaa tehtävää, vai onko tehtävän anto ollut sellainen, että se on pakolla saanut ryhmän tekemään väärän johtopäätöksen? On tietenkin todella upeaa ajatella, että kaikki maailman ihmiset olisivat rehellisiä, mutta kun puhutaan esimerkiksi yhtiöistä, niin aina välillä tulee eteen sellainen ajatelma, että joku henkilö ikään kuin ryhtyy toimimaan ajattelemattomasti.

Tämä tarkoittaa sitä, että yhtiön työntekijöille voi tulla mieleen sellainen ajatus, että he takaavat itselleen tulevan johtajan suosion, ryhtymällä tekemään hänen tehtäviään. Samoin tuo teko antaa tietenkin selkänojaa tulevia johtotason tehtäviä ajatellen.  Aina kun liike-elämässä tehdään työtä, niin pitää muistaa sellainen motto, että "minä annan jotain muille, ja muut antavat jotain minulle" (I give something, they give something (Full Metal Jacket)) Eli kuten tiedämme niin monille yhtiöille olisi valtavaa mainosta sellainen asia, että sen palveluksessa olisi ehkä jonkun innovaatiokilpailun voittaja, mutta kyse voi olla siitä, että tuo henkilö ehkä haluaa sitoa ryhmän itseensä, koska esimerkiksi koulukiusaajalle tuo hänen historiansa voi olla hyvin kiusallinen, ja siksi hän tarvitsee kiinteän ryhmän kilveksi itselleen.

Vai mitä ajattelisitte siitä, jos vaikka lääketieteellisen opiskelija omaa menneisyyden koulukiusaajana? Koulukiusaaja tarvitsee ympärilleen kaveripiirin, jolla hän takaa oman turvallisuutensa. Hän sitouttaa tuon ryhmän itseensä, jotta välttää ikävät keskustelut menneisyydestään, ja värväämiseen hän saattaa käyttää mielialalääkkeitä. Tuollainen henkilö on ryhmänsä keskipiste, jolloin hän tietenkin esiintyy käskevästi muita kohtaan, ja hänet on muutenkin melko helppo paikallistaa, koska kyseisellä henkilöllä on suuri sosiaalinen painoarvo, joten hänen ympärillään on paljon ihmisiä.

Samoin mielialalääkkeiden väärinkäyttö näkyy ihmisestä päälle, eli hän on vähän liiankin hilpeä, ja hän saattaa silloin aiheuttaa vaaratilanteen liikenteessä, kun hän arvioi esimerkiksi ajonopeuttaan väärin, tai on muuten huoleton. Noita lääkkeitä ei ole tarkoitettu miksikään "rave-huumeeksi", joten niiden jatkuva käyttö yhdessä alkoholin kanssa saattaa aiheuttaa maksavaurion. Ne on tarkoitettu nimenomaan väärin toimivan hermoston toiminnan korjaamiseen, ja jos niitä käytetään väärin, voi tuloksena olla tappava masennus, kun aivoista loppuvat välittäjäaineet.

Tuon takia riski tehdä vilppiä voi olla tuolloin  todella suuri, eli joko tuomarit tai jonkun yhtiön työntekijät alkavat tehdä tuota työtä varsinaisen kilpailuryhmän puolesta, mutta saattaa olla niin, että tuo syy tähän toimintaan ei ole varsinaisesti kyseisen yhtiön työntekijöissä, vaan siinä että heitä on ehkä johdettu harhaan. Tuolla tarkoitan sitä, että jonkun yhtiön johtajan tai omistajan poika tai tytär saattaa esimerkiksi esittää tuollaista kilpailutehtävää yhtiön johdon antamana tehtävänä, jotta hän pääsisi sitten kaukomatkoille jonnekin kauas. Tässä en puhu mistään tietystä kilpailusta vaan yleisellä tasolla, eli kenenkään ei tästä tarvitse lakimiehen luokse mennä.

hkimmo.blogspot.fi

Comments

Popular posts from this blog

Will humans survive the sun's red giant stage?

"As the Sun matures into a Red Giant, the oceans will boil and Earth will become uninhabitable." (The Conversation, The sun won’t die for 5 billion years, so why do humans have only 1 billion years left on Earth?) Sooner or later, all stars use their hydrogen. And then they turn into red giants. Sun is a yellow G spectral class star that turns into a white dwarf. But before that, the sun will turn larger.  The sun turns red and that means. It starts to send more infrared radiation. This thing will turn Earth into a hellish temperature that vaporizes water from Earth.  It's possible. That Earth will also vaporize with Venus and Mercury. Some scientists say that we have only 1 billion years to move farther in the solar system. The habitable zone will go to the distance of Jupiter and Saturn, and maybe humans find a safe place in those distant moons.  It's possible that before Sun will grow too large humans make large groups of mirror satellites or large shields that sho...

Research with hypersonic systems is not an easy thing.

"This is an artist’s depiction of a Hyper-X research vehicle under scramjet power in free-flight following separation from its booster rocket. New research into hypersonic jets may transform space travel by making scramjet engines more reliable and efficient, leading to aircraft-like spacecraft. Credit: NASA" (ScitechDaily, Revolution at Mach 10: NASA-Backed Hypersonic Jets Poised to Transform Space Travel) The main problem with hypersonic systems is how to control them on air. If the hypersonic aircraft's body is designed the wrong way, that causes thermal problems. But another problem is this: if the aircraft's shape is wrong, the pressure wave or sonic boom will go past the control surfaces. And those layers will not work in that case. In other cases, if the shockwave nuzzles against the aircraft body, that causes overheating. The next problem is the engine.  The Scramjet engine is the only engine type that can use atmospheric air and create hypersonic exhaust gas....

Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.

"Researchers have created a novel metamaterial that can dynamically tune its shape and properties in real-time, offering unprecedented adaptability for applications in robotics and smart materials. This development bridges the gap between current materials and the adaptability seen in nature, paving the way for the future of adaptive technologies. Credit: UNIST" (ScitechDaily, Metamaterial Magic: Scientists Develop New Material That Can Dynamically Tune Its Shape and Mechanical Properties in Real-Time) Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.  An electro-optical activator can also be an IR state, which means. The metamorphosis in the material can thermally activate.  AI is the ultimate tool for metamaterial research. Metamaterials are nanotechnical- or quantum technical tools that can change their properties, like reflection or state from solid to liquid when the electric or optical effect hits that material. The metamaterial can cru...