Skip to main content

Tekstin sisällön sekä niiden otsikoiden välillä ei välttämättä ole mitään yhteyttä. (Käytöksen muutos täyden kuun aikaan saattaa johtua valon määrästä)


Täydenkuun sekä kuuhulluuden välillä oleva yhteys on sikäli erikoinen, että jotkut  ihmiset saattavat nukkua täydenkuun aikaan hiukan huonommin kuin tavallisesti. Kuitenkaan ei kukaan ole varmaan normaalisti soittanut hätäkeskukseen, kun hän ei saa unta, joten sen takia ei hätäkeskus ole mitenkään hyvä paikka käydä kysymässä noista asioista.  Suurin osa ihmisistä tekee sen virheen, että lukee noista kirjoituksista vain otsikon, ja jättää tekstin täysin vilkaisematta, minkä jälkeen nämä henkilöt eivät ehkä ole täysin tietoisia tekstin sisällöstä. Alla liitteenä olevassa artikkelissa muuten mainitaan, se, että lapset liikkuvat vähemmän sekä heillä on korkeampi verenpaine täyden kuun aikaan. Ja tuolla käytöksellä epäillään olevan yhteyttä esimerkiksi kuun valoon eli luonnossa olevaan valon määrään.

http://sciencenordic.com/children-are-less-active-and-have-higher-blood-pressure-full-moon

Kun keskustellaan kuun vaikutuksesta ihmisen elämään, niin toki osa meistä on erittäin valoherkkiä, ja he eivät voi edes nukkua jos yhtään valoa näkyy. Hulluuden määritelmä psykologiassa on se, että henkilö tekee jotain konkreettista, mikä saa hänet näyttämään sairaalta. Esimerkiksi massamurhaajakandidaatin määritelmä on sellainen, että hän kerää esineitä kuten ampuma-aseita, sekä julkaisee tekstejä, joissa ylistetään noita ihmisiä. Ja yksi hulluuden määritelmistä tietenkin on se, että henkilö aiheuttaa kohtuutonta viranomaistyötä esimerkiksi soittamalla hätäkeskukseen uhkaussoitoja.

Kuitenkin on asioita joita ei koskaan saisi olettaa. Jos joku henkilö tekee kirjoituksen aiheesta, mikä koskee lähinnä filosofista näkökulmaa tuosta aiheesta, niin se ei ehkä tarkoita sitä, että hän yleistäisi näkemyksensä esimerkiksi kuuhulluudesta koskemaan koko eläinkuntaa. Kun puhutaan siitä kuinka esimerkiksi Einstein teki kirjoituksia, niin hänkin oli vain ihminen. Edes tuo suuri fyysikko nimeltään Albert Einstein ei koskaan pystynyt tekemään kirjoituksia, jotka olisivat olleet täydellisiä, eikä hän ollut mitenkään jokaisessa maailman asiassa ykkönen. Ja tietenkään itsekään en ole yhtään yötä viettänyt Korkeasaaren eläintarhassa, joten siksi en satu tietämään, miten nuo eläimet viettävät aikaa täyden kuun loistaessa taivaalla.

Ja kuten tiedämme, niin filosofi voi aina sitten vetäytyä sellaisten kysymysten taakse, kuin että onko tuossa eläintarhassa edustettuna kaikki maailman eläimet, tai jos tuota asiaa halutaan hiukan tutkia muutenkin kuin poliisin tai hätäkeskuksen kautta, niin silloin tietenkin voidaan kysyä sitten myös Ähtärin eläinpuistosta, miten heidän eläimensä sitten käyttäytyvät täyden kuun aikaan, ja sitten filosofi kysyy sen, että ovatko nuo eläimet häkissä sekä turvassa pedoilta. Ja tietenkin voidaan sitten soittaa kaikki maailman eläinpuistot läpi. Samoin voidaan kysäistä, että onko niiden eläinten unen syvyyttä tutkittu koskaan esimerkiksi EEG-laitteilla? Tai onko ylipäätään tutkittu mitään eläinten sielunelämään kuuluvia asioita?  Kuitenkin tämä asia on tietenkin helposti selvitettävissä soittamalla hätäkeskukseen, ja kysymällä että "soitetaanko teille sitten enemmän hätäpuheluita täyden kuun aikaan kuin normaalisti?". Toki saattaa olla niin, että nuo puhelut tulkitaan siellä hiukan toisin kuin on odotettu, eli häiriköiden tekemiksi pilasoitoiksi.

Yllä mainittu artikkeli http://sciencenordic.com/children-are-less-active-and-have-higher-blood-pressure-full-moon

Comments

Popular posts from this blog

Will humans survive the sun's red giant stage?

"As the Sun matures into a Red Giant, the oceans will boil and Earth will become uninhabitable." (The Conversation, The sun won’t die for 5 billion years, so why do humans have only 1 billion years left on Earth?) Sooner or later, all stars use their hydrogen. And then they turn into red giants. Sun is a yellow G spectral class star that turns into a white dwarf. But before that, the sun will turn larger.  The sun turns red and that means. It starts to send more infrared radiation. This thing will turn Earth into a hellish temperature that vaporizes water from Earth.  It's possible. That Earth will also vaporize with Venus and Mercury. Some scientists say that we have only 1 billion years to move farther in the solar system. The habitable zone will go to the distance of Jupiter and Saturn, and maybe humans find a safe place in those distant moons.  It's possible that before Sun will grow too large humans make large groups of mirror satellites or large shields that sho...

Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.

"Researchers have created a novel metamaterial that can dynamically tune its shape and properties in real-time, offering unprecedented adaptability for applications in robotics and smart materials. This development bridges the gap between current materials and the adaptability seen in nature, paving the way for the future of adaptive technologies. Credit: UNIST" (ScitechDaily, Metamaterial Magic: Scientists Develop New Material That Can Dynamically Tune Its Shape and Mechanical Properties in Real-Time) Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.  An electro-optical activator can also be an IR state, which means. The metamorphosis in the material can thermally activate.  AI is the ultimate tool for metamaterial research. Metamaterials are nanotechnical- or quantum technical tools that can change their properties, like reflection or state from solid to liquid when the electric or optical effect hits that material. The metamaterial can cru...

The new observations and observation tools are revolutionizing nanotechnology and the way of thinking in physics.

ScitechDaily.com "A new study has overturned a fundamental principle of physics by demonstrating that similarly charged particles can attract each other in a solution, with the effect varying between positive and negative charges depending on the solvent. This discovery has significant implications for various scientific processes, including self-assembly and crystallization". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) The research reveals the importance of solvent structure at the interface in determining interparticle interactions, challenging long-held beliefs and indicating a need for a re-evaluation of our understanding of electromagnetic forces. Credit: Zhang Kang". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) New observations about magnetic fields. And same polar particle or object interaction revolutionized the knowledge of magnetism. They say. The sy...