Shakkipeli sekä kasvojen säilyttämisen metodologia ovat hyvin tärkeitä asioita ihmissuhteita kehitettäessä

Kun puhutaan oppimisesta, niin lapset ovat aivan tavattoman loistava esimerkki siitä, että kun ihminen on nuori, niin hän oppii valtavan nopeasti. Tuo johtuu siitä että heidän hermosolunsa muodostavat yhteyksiä valtavan nopeasti, ja jos lapsi esimerkiksi oppii jonkun pelin alkeet, ja häntä kannustetaan pelaamaan sitä, niin jo muutaman pelikerran jälkeen voidaan huomata hänen edistymisensä. Tuo koskee jokaista peliä, mutta se saattaa ilmetä ehkä parhaiten shakissa. 

Kun lapsen aivot muodostavat yhteyksiä erittäin nopeasti, niin ne samalla oppivat tuon pelin erittäin tehokkaasti, ja kun puhutaan taktiikasta, niin lapsi on helppo aliarvioida juuri tuollaisessa taktisia kykyjä vaativassa, mutta hyvin kaavamaisessa pelissä. Ja vaikka aikuinen istuisi lasta vastassa, niin jos shakinpelaaja on aloittanut hyvin nuorena pelaamisen, niin aikuisella voi olla hyvin suuria vaikeuksia kehittää omaa peliään, varsinkaan jos hän ei osaa keskittyä tuohon toimintaan, mitä laudalla tapahtuu. Jos puhutaan siitä, mitä shakkipeli oikeasti vaatii, niin sitä voidaan pelata kahdella tavalla. 

Joko lapsen edessä otetaan sellainen mukavan alentuva asenne, ja sitten käytetään auktoriteettia, tai tehdään jotain muuta kuin pelataan tuota peliä. Eli shakki vaatii keskittymistä, ja kyllä kaikki huomaavat, jos siinä pelin tiimellyksessä aikuinen alkaa seurata esimerkiksi jotain TV:n saippuaoopperaa. On ihmisiä joille shakki on jotenkin pyhä peli, ja itse kuitenkin olen sitä mieltä, että vaikka henkilö on jotenkin loistava shakinpelaaja, niin tietenkään hän ei ole välttämättä sopiva esimerkiksi oikeasti johtamaan armeijaa, eli siksi tuota peliä ei voida kuitenkaan pitää muuna kuin pelinä. Kuitenkin jos esimerkiksi lapsi on oppinut tuota peliä hyvin nuorena, ja kohtaa aikuisen joka ei ole paljoa pelannut tai hänen peleistään on kulunut paljon aikaa, niin tietenkin hänellä on altavastaajan asema henkilöön nähden, joka on pelannut lähiaikoina paljon otteluita esimerkiksi shakkikerhossa. 

Eli shakissa on samanlainen aspekti, kuin muussakin toiminnassa: siihen liittyvät taidot ikään kuin ruostuvat, ja kun aikaa kuluu paljon, niin silloin kyky ja taito hahmottaa pelilautaa sekä nappuloiden paikkoja ikään kuin unohtuvat, koska jos hermosolujen välitä kytkentää ei käytetä niin silloin hermosolut purkavat sen. Kun puhutaan siitä, että shakkia pidetään jotenkin älypelinä, niin siihen liittyy toisten ihmisten silmissä sellainen asia, kuin arvovaltakysymys. Arvovalta taas on sellainen asia, mikä on ikään kuin on joillekin ihmisille pyhää toimintaa. Jos aikuinen häviää lapselle tässä pyhässä pelissä, niin se on joskus sellainen asia, että jotkut ihmiset pitävät sitä kolauksena omalle arvovallalleen. Ja tuolloin syntyy sellainen näkemys, että tuon shakkipelin voi oikeasti voittaa komentamalla lasta olemaan siirtämättä jotain nappulaa. Me kaikki ihmiset olemme jotenkin kaavamaisia, ja joskus vain eivät pelit mene siten kuin haluamme niiden menevän. 

Vaikka toinen  ei mitään taktiikkaa osaisikaan, niin kuitenkin myös shakkimestarit tekevät virhesiirtoja. Ja hekin voivat olla väsyneitä, jolloin peli tietenkään ei kulje. Mutta kun puhutaan shakin opettamisesta, niin senkin asian voi tehdä oikein tai väärin. Eli ihminen voi puhua taktiikasta tai oikeastaan hokea sanaa “taktiikka” jatkuvasti, ja sitten suhtautua vastustajaan erittäin alentuvasti, ja tehdä tuolloin sen virheen, että henkilö unohtaa esimerkiksi seurata peliään. Ja aina ei kahden tai kolmen siirron matti onnistu, joten tuolloin voi käydä niin, että valmiiksi suunnitellut pelikuviot menevät pieleen. 

Kun puhutaan siitä, että lapsikin voi olla hyvä pelaaja tai mestarinkin taidot voivat olla ruosteessa, niin pelin lopputulos ei olekaan ehkä niin kauhean selvä. Ja kun puhutaan lapsen alentavasta kohtelusta, niin silloin jos ei shakissa muista keskittyä täysin, niin silloin tietenkin saattaa edessä olla erittäin nolo tilanne, jos lähdetään ikään kuin soitellen sotaan, jolloin luvassa on varmasti noloja tilanteita. Eli kun puhutaan mistä hyvänsä pelistä, niin silloin tietenkin pitää muistaa se, että esimerkiksi juuri shakissa saattaa yksi nukahdus riittää, jotta esimerkiksi altavastaajan lähetille avautuu se lyötilinja. 

Tuolloin mestarin on tietenkin mahdollista säilyttää kasvonsa esimerkiksi tarjoamalla lapselle jäätelöä, ja yrittää saada häntä unohtamaan pelin, tai sitten voidaan kaivaa kännykkä taskusta, sekä yrittää samalla kehittää äkillinen liiketapaaminen tai serverin kaatuminen työpaikalla. Mutta peliä sinänsä ei voiteta tekosyillä, vaan pelit ovat ohi vasta kun kuningas lyödään pois laudalta, ja ainahan mestari voi väittää että hävisi tahallaan, jotta toinen saisi sitten oppia tuosta pelistä. Mutta tuolloin olisi tietenkin asiallista myös jaella niitä siirto-ohjeita pelin yhteydessä, jolloin tuo selitys tahallaan häviämisestä olisi varmasti uskottavampi kuin istuminen tuppisuuna ja siirrellä nappuloita laudalla.

metsantarinoita.blogspot.fi