Avaruusalukset ovat tieteiskirjallisuuden vakiokalustoa,ja ehkä tulevaisuudessa me hyödynnämme koko aurinkokunnan luonnonvaroja
Tähtienväliset lennot sekä taistelut alieneja vastaan ovat tieteiskirjallisuudessa arkipäivää, ja osa noista kirjailijoista on oikeasti lukenut insinööritieteitä. Mutta en usko että ainakaan lähitulevaisuudessa. Kuitenkin monissa kirjoissa on on esillä aluksia, jotka rikkovat luonnonlakeja. Mutta hauskinta tietenkin noissa kirjoissa sekä elokuvissa on se, kuinka nämä alukset on toteutettu. Esimerkiksi"Alien"-elokuvan "Nostromo" on valtavan suuri ja sokkeloinen alus, jossa jokainen ihminen varmaan pelkäisi eksyvänsä tuon sokkeloisen aluksen syövereihin. Mutta vielä oudompaa on miehistön toiminta. Eli sen olisi tarvinnut vain mennä takaisin tuohon syväjäädytysosastoon sekä vaivuttaa itsensä takaisin horrokseen, ja tyhjentää alus kaasuista, jolloin alien olisi varmaan kuollut.Osittainen syy siihen miksi Apollo oli niin pieni, johtuu siitä, että ihminen ei alkaisi kuvitella mitään sellaista, mitä ei olisi olemassa
On olemassa avaruuslentolaitteen muoto, joka on periaatteessa peräisin suoraan Raamatusta, eli kyseessä on asteroidiarkiksi kutsuttu väline. Tuollaisen asteroidia muistuttavan avaruusaluksen matka toiseen tähteen kestäisi valtavan kauan, eli kyseessä olisi sukupolvia kestävä projekti, missä tietenkin osa miehistöstä on valveilla. Osa taas matkaa joko syväjäädytettyinä absoluuttiseen nollapisteeseen, osa taas on varastoitu alkioina aluksen uumeniin. Tuo arkki voisi olla joko luonnon muovaama asteroidi, joka sitten koverretaan ontoksi, tai sitten se on tavallinen avaruusalus, joka ajetaan tuollaiseen luonnon asteroidiin koverrettuun koloon, ja tuon asteroidin tehtävänä on suojata tuota alusta törmäyksiltä. Jos asteroidi kuluu liikaa, niin se voidaan vaihtaa uuteen.
Idea tuohon alukseen on itseasiassa saatu myös Pentagonin tiedemiesten ideoimasta asteroidipommista, joka on oikeastaan sellainen väline, mikä voidaan rakentaa melkein heti. Tuo asteroidipommi olisi vain noin 20-50 m halkaisijaltaan oleva asteroidi, mihin kiinnitetään rakettimoottorit, ja sitten tuo asteroidi syöstään maan pinnalle. Matka tähtiin taas on ideoitu sekä Nooan arkista että Mooseksen patikoinnista erämaassa.
Eli aluksen miehistön tarvitsee vain etsiä sopiva asteroidi, ja kovertaa siihen luola, johon he sitten ajavat oman aluksensa. Tuollainen asteroidi voidaan tehdä myös jäästä, joka jäätyy avaruuden kylmyydessä lähes absoluuttiseen nollapisteeseen. Kyseinen materiaali on erittäin kovaa, koska lämpötila on tuolloin erittäin matala, ja siksi alus voidaan myös peittää jäästä ruiskutetulla kerroksella. Samanlaista jääkerrosta voidaan hyödyntää myös tulevaisuuden avaruusasemissa, eli niiden pinta peitetään jäällä, jota saadaan jäästä muodostuneista asteroideista sulattamalla niitä mikroaaltouuneissa, jotka sijaitsevat huoltoroboteissa, jotka sitten ruiskuttavat tuon veden aseman pinnan suojaksi ikään kuin lisäpanssariksi.
Jäätä on paljon helpompi työstää kuin metalleja, ja siksi sen käyttö aluksen metalli- tai hiilikuitupinnan suojana on erittäin houkuttelevaa. Mutta tuon aluksen nopeus olisi vain pari prosenttia valonnopeudesta, niin sen matka linnunradalla oleviin tähtiin kestää todella pitkään. Tuollaisen matkan ongelmana on nimen omaan miehistön sosiaaliset suhteet, jotka joutuvat todella koetukselle tuolla suljetussa aluksessa.
Vaikka alkuperäisen miehistön jäsenet olisivat erittäin hyvin valittuja, niin kuitenkin he sitten lopulta kaikki vaihtuvat uusiin, aluksessa syntyneisiin henkilöihin, jotka ovat tietenkin erittäin tarkoin valituista alkiosta kypsytettyjä. Mutta tuolla aluksessa on ongelmana sellainen asia, että tietenkin tuollaisen aluksessa syntyneen lapsen pitää tietenkin opiskella, jotta hän pystyy sitten ottamaan vanhempiensa paikan, ja tuolloin tietenkin syntyy sosiaalisia ongelmia, jotka voivat vaarantaa koko tehtävän. Sosiaalisten konfliktien todennäköisyys on syynä siihen, että emme vielä ole matkustaneet esimerkiksi Marsiin, koska aluksen sisällä tapahtuva riita voisi aiheuttaa tuolla odottamattoman tilanteen, johon puuttuminen on erittäin vaikeaa.
Näet jos Marsiin matkalla olevassa aluksessa tapahtuu jotain odottamatonta, niin sitä ei voisi kääntää ympäri kesken matkan, koska silloin ei ajoaine riittäisi tuohon operaatioon. Ja odottamaton tilanne voisi sitten tapahtua esimerkiksi Marsin kiertoradalla, jossa joku planeetalle laskeutuvista alkaisi pelätä, ja tuolloin kyseessä on Mars eikä mikään yksisuuntaisella matkalla oleva alus, joka ei ehkä pitäisi yhteyttä Maahan ollenkaan. Jos jälkimmäisellä aluksella tulee ongelmia, niin silloin siitä ei ehkä Maassa saada koskaan tietää. Mars- aluksen sentään pitää palata maahan, jossa tilanne sitten selvitetään.
Näet ihmisellä on synnynnäinen tarve puolustaa omaa jälkeläistään, ja se että joku on aluksen päällikön lapsi varmasti aiheuttaa kateutta muissa henkilöissä. Samoin se että tuo alus voisi olla vaikka kuinka kaukana kun ongelmia ilmenee aiheuttaa lisää haasteita tuota tehtävää mietittäessä. Eli sinne ei Maasta ole tuolloin tietenkään odotettavissa mitään apua, jos tuo matka vaarantuu riitelyn takia, ja ongelmia tulee myös silloin, kun aluksessa olevan pitää opiskella. Tuo opiskelu kaukana avaruudessa olevassa aluksessa varmasti tapahtuu aivokuoren sähköisen stimulaation avulla, eli nuo miehistön jäsenet sitten voisivat olla jossain keinokohdussa tai säliössä, jossa he sitten kasvavat täyteen ikään, ennen kuin heidät päästetään aluksen sisään.
Matkat tähtiin tullaan tekemään kuitenkin vasta vuosituhansien kuluttua, ja ne perustellaan silloin esimerkiksi tarpeella lähteä maasta pois, ja silloin pitää muistaa se, että jos noiden alusten matka kestää vuosituhansia, niin silloin tietenkin pitää miettiä tarkoin esimerkiksi se, millainen olisi tuon aluksen kohdalla onnistunut tehtävä. Eli kuten varmaan arvaatte, niin tuolla tehtävällä on sellainen ulottuvuus, että aluksen matka voidaan unohtaa maassa täysin, koska kun tuo miehistö on sinne matkalleen lähtenyt, niin silloin tietenkin käy niin, että he eivät koskaan tule palaamaan takaisin Maahan. Tietenkin tuollainen miehistö kasvatettaisiin erillään muista ihmisistä, jotta heille ei tulisi koti-ikävää. Kuitenkin avaruuteen voidaan lähettää myös miehistö, joka on alkioiden muodossa, ja joka sitten kasvatetaan aluksessa. Nuo henkilöt pitää silloin opettaa toimimaan oikein siten, että heidän aivokuorelleen ohjataan sähkösykäyksiä, joilla heidän EEG-käyräänsä modifoimalla noita henkilöitä opetetaan.
Tuo ei vaatisi mitään kovin suurta alusta, ja silloin tehtävä tietenkin voitaisiin pitää salassa, kuten kunnon romaaneissa tapahtuu. Mutta kun ajatellaan näitä tulevaisuuden avaruusmatkoja, niin silloin tietenkin tullaan siihen päätelmään, että kyseinen avasruusalus sitten muistuttaisi ulkoapäin katsottuna asteroidia, ja ehkä tulevaisuudessa ihmiskunnalla on tuollaisia aluksia käytössään esimerkiksi aurinkokunnan sisäisessä liikenteessä, kun joskus viidensadan vuoden päästä olemme rakentaneet tukikohtia koko aurinkokuntaamme. Eli vaikka matkat tähtiin eivät tuolloin vielä ole mitenkään ajankohtaisia, niin tuota tekniikkaa ehkä sitten aletaan kokeilla, ja tuollainen asteroidia muistuttava alus voisi toimia STEALTH-aluksena, millä sitten valvotaan noiden tukikohtien henkilökunnan toimintaa.
Eli vaikka tuollainen kuviteltu Jupiterissa oleva tukikohta sitten olisi tietenkin kaukana Maasta, niin silti sen toimintaa pitäisi valvoa, että siellä ei tapahdu mitään kamalaa. Kun puhutaan aurinkokunnan sisällä tapahtuvasta matkailusta, niin silloin tietenkin voidaan ajatella, että tuolloin vuoden 2500 tienoilla matkat aurinkokunnassa ovat rutiinia, mutta tietenkin ne kestävät todella kauan. Ja jos esimerkiksi Jupiteriin matkataan tuolloin noin 1,5 vuodessa, mikä on esimerkiksi ioniraketilla täysin mahdollista, niin tietenkin siellä pidetään pieni tauko, koska ihmiset varmaan haluavat tuolloin hieman jaloitella sen kuissa.
Kuita tai planeettoja kiertäviä asemia tarvitaan kun aluksen polttoainetta sekä muita tarvikkeita täydennetään, sekä ihmisiä ikään kuin kuntoutetaan seuraavalle etapille. Noiden alusten nopeus olisi ehkä melko alhainen, koska sen pitää pystyä jarruttamaan saapuessaaan planeettaa kiertävälle radalle. Ja kuten tiedämme, niin jarrutukseen kuluu saman verran polttoainetta kuin aluksen kiihdyttämiseen. Kun mietitään sitä, millainen tuo avaruuslentojen infrastruktuuri sitten olisi, niin tuolloin tulevaisuudessa ehkä noiden aurinkokunnan planeettojen ympärille on asetettu avaruusasemia, joiden tarkoitus on huoltaa aluksia, joiden tehtävänä on yhdistää nuo tukikohdat maahan.
Noista tukikohdista sitten joskus tulevaisuudessa saadaan maan tarvitsemia mineraaleja, ja myös sähköstaattiset rakettimoottorit kuten ionimoottorit tarvitsevat metalleja, koska niissä ensin esimerkiksi elohopeaa kuumennetaan kaasuksi valokaaren avulla, ja sitten tuo metallinen kaasu singotaan aluksen taakse hiukkaskiihdyttimen avulla. Tuolloin saadaan valtavan voimakas ominaisimpulssi, joka sitten kiihdyttää aluksen sellaiseen nopeuteen, mitä ei normaaleilla kemiallisilla raketeilla voida saavuttaa. Toki nuo ionimoottorit eivät ole mitenkään erityisen tarkkoja niistä ioneista, mitä niiden läpi kulkee, joten myös esimerkiksi vetyioneja tai muita kaasuioneja voidaan tuolloin käyttää, ja tuota ainetta saataisiin kaasuplaneettojen kaasukehästä, eli kyseinen rakettimoottori on väline, missä ajoaine ionisoidaan, minkä jälkeen se johdetaan hiukkaskiihdyttimen kautta avaruuteen.
Ja tietenkin tuolla avaruudessa sitten käytetään sähköstaattisia voimanlaitteita, joilla saadaan aikaan valtavan voimakas ominaisimpulssi verrattuna perinteisiin raketteihin, mutta silti matka-ajat universumissa ovat valtavan pitkiä. Avaruusalusten ongelmana on nimittäin se, että ne eivät voisi kulkea nopeammin kuin pakokaasunsa, ja tuota pakokaasun nopeutta kutsutaan nimellä “ominaisimpulssi”. Ja jos halutaan lentää toisiin tähtiin on tietenkin houkuttelevaa käyttää fotonirakettia, jonka ominaisimpulssi eli taaksepäin suunnatun hiukkassuihkun nopeus on noin 300 000 kilometriä sekunnissa, mutta noita radioaaltoon tai valonlähteeseen perutuvia työntölaitteita vaivaa sellainen ongelma, että niiden työntövoima on todella pieni, ja siksi ne pitää laukaista matkaan avaruudesta, koska nämä alukset sitten eivät pysty nousemaan maan pinnasta ylös. Eli ne laukaistaan osina avaruuteen ja kootaan siellä. Mutta tietenkin myös aurinkokunnassa liikkuva alus vaatii suojaavan panssarin, joka on helppo korjata.
Antimateria tietenkin on yksi tehokkaimmista ajateltavissa olevista polttoaineista, mutta sen ongelmana on, että kyseinen materiaali on äärettömän energiapitoista, ja se reagoi välittömästi koskettaessaan ”normaalia” materiaalia. Tietenkin tämän takia ei antimaeria saa koskettaa säiliönsä seinämää, vaan sitä pitää leiuttaa säiliössä magneettien avulla niin, että antimateria-ioneja painetaan säiliön keskelle magneettikentän avulla. Tuollainen teknologia mahdollistaa myös annihilaatiopommin eli ”Tellerin pommin” valmistamisen. Kun antiaine kohtaa luonnollisen materiaalin, tapahtuu annihilaatioksi kutsuttu reaktio, missä koko aine muuttuu energiaksi, jolloin syntyy valtava räjähdys, ja ”tellerin pommi” on oikeastaan pelkkä antimateriaa sisältävä säiliö, jonka venttiili avataan ilmakehässä.
”Tellerin pommi” on väline, jolla voidaan tuhota kokonaisia planeettoja tai räjäyttää jopa tähtiä. Mutta antimateriapommien ongelma on juuri niiden valtava tuhovoima, mutta tuollaisella välineellä voidaan ehkä joskus tulevaisuudessa tuhota maata kohti tulevia asteroideja, tai puolustaa maata vieraan sivilisaation hyökkäykseltä. Mutta jos ajatellaan antimateriarakettien valmistamista, niin silloin tietenkin niiden käytön turvallisuus pitää taata, ja se sitten edellyttää sitä, että nuo raketit ajetaan ehkä Pluton taakse, ja sitten vasta niiden antimateriamoottorit käynnistetään. Sinänsä tuo väline olisi erittäin yksinkertainen, sen polttokammiossa reagoisivat aine sekä antiaine, jolloin syntyy valtavan voimakas räjähdys, joka veisi alusta eteenpäin. Ja ehkä tuo moottori sitten vie meidät joskus ulos avaruuteen kaukaisiin tähtiin.
Comments
Post a Comment