Stanley Kubrikin "Kellopeliappelsiini" heijastelee modernia ja ehkä hyvinkin vaarallista näennäisen liberaalia trendiä, missä ongelmia hoidetaan psykokirurgialla mieluummin kuin vankiloilla

Vuonna 1971 Stanley Kubrik niminen ohjaaja teki elokuvan nimeltään Kellopeliappelsiini (Clockwork orange), joka on kuuluisa kohtauksesta, missä päähenkilöä koulutetaan olemaan "hyvä ja positiivinen ihminen". Tuon britanniassa kuvatun elokuvan maailma on ikään kuin fantasiaa, missä väkivaltainen nuorisoryhmä terrorisoi ihmisiä, ja sitten myöhemmin heidät pidätetään, ja viedään kasvatuslaitokseen, missä käytetään erityisiä psykokirurgisia menetelmiä noiden ihmisten kouluttamiseen. Elokuvan lopussa sitten tuo "uudesti" syntynyt johtaja saa kohdata itsensä ja väkivaltaisuutensa, kun hän menee tapaamaan entisiä tovereitaan.

Tuo lähes kulttimaineeseen noussut elokuva heijastelee aikakautensa ilmiöitä kuten LSD:tä sekä Vietnamin sodan kauhuja. Elokuva ei ole koskaan menettänyt ajankohtaisuuttaan, ja sitä voidaan pitää erään nykyään vallalla olevan yhteiskunnallisen trendin ilmentymänä. Tässä trendissä vankeja kohtaan osoitetaan liberalismia sekä ymmärrystä, ja siinä varsinainen vankeinhoito on korvattu erilaisilla lääkinnällisillä sekä kirurgisilla menetelmillä, missä ihmisen luonnetta muutetaan lobotomian kaltaisilla leikkauksilla, missä aivojen aggressiokeskukseen eli amygdalaan tai mantelitumakkeeseen, mikä on raivokohtausten keskus ruiskutetaan sytostaattista myrkkyä tai sitä muuten tuhotaan, jolloin ihmisen impulsiivinen käytös loppuu, ja siksi psykokirurugiaa voidaan pitää melko varmana tapana estää ihmisiä tekemästä uusia väkivaltarikoksia. Mutta sitä voidaan käyttää myös autoritäärisen hallituksen toimesta ihmisten vaientamiseen.

Tuollaiset leikkaukset ovat yhdessä lobotomian kanssa kuitenkin vaarallisia, koska niissä voidaan ihmisen tunne-elämä latistaa hyvin tehokkaasti, mutta samalla leikkauksen kohteen luovuus sekä omatoiminen toiminta latistuu. Kuitenkin noiden leikkausten avulla saavutetaan parempia tuloksia sikäli, että tuolloin väkivaltaisen henkilön vankilapakoa ei enää tarvitse pelätä Yhtä paljon kuin ennen. Samoin kun noita hyvin väkivaltaisia vankeja ei enää tarvitse sitten vartioida kovin tarkoin, niin vankiloiden kustannukset laskevat. Mikäli noita psykokirurgisia menetelmiä verrataan esimerkiksi perinteisiin vankiloihin, niin silloin varmasti kenenkään ei noita ihmisiä tarvitse enää pelätä. Perinteisiä "koppihoitoja" ajateltaessa pitää muistaa se, että tietenkin osa noista vangeista oli oppinut läksynsä vankiloissa, mutta osa taas sitten kovettui vankiloissa vielä kovemmiksi, ja sitten tietenkin tuli joskus eteen sellainen tilanne, missä kuolemantuomion käyttöä piti ryhtyä harkitsemaan, mikä tietenkin lisäsi vankien pakenemiseen liittyviä riskejä.

Kuitenkaan koskaan muistettu sosiopaattisen persoonallisuuden tärkeintä tuntomerkkiä nimittäin heidän viehättävyyttään ei oltu koskaan mainittu valamiehistöille tai tuomareille. Tai varmaan he olivat lukeneet sarjamurhaajien olevan miellyttäviä ihmisiä, mutta he eivät varmaan tienneet koskaan, mitä se sana "viehättävä" oikeasti tarkoitti. Ollakseen vakuuttava täytyy sairaan ihmisen kehittää jokin asia, millä hän saa uhreja houkuteltua luokseen. Ja jos tuollainen kylmä sekä hyvän manipulointitaidon omaava henkilö sitten istuu oikeudessa, niin hän saattaa hyvinkin osata antaa itsestään sellaisen kuvan, että hän ikään kuin on uhri. Sosiopaattisen persoonallisuuden ikävin piirre on se, että nämä henkilöt eivät koe tekevänsä väärin, kun he pahoinpitelevät tai surmaavat uhrejaan, ja heidän ajatusmaailmansa on sellainen, että kaikki mitä he muuallakin tekevät on oikein. Ja jos sitten joskus käy niin, että poliisi saapuu kotiovelle, niin aina hänellä on selitys kaikkeen. Syytä on hänen vanhemmissaan, jotka eivät ole hänelle ostaneet lahjoja.

Tai sitten syytä on yhteiskunnassa, mikä ei päästänyt tuota henkilöä yliopistoon, vaikka hän oli lintsannut koulusta, ja todistus oli täynnä hylättyjä arvosanoja. Toki noita arvosanoja vain antoivat liian tiukat opettajat, jotka eivät ymmärtäneet sitä, kun tuo henkilö hoiti naapurin syöpämummoa koko päivän. Eli tuo hoito on saattanut olla sellaista, missä potilas on suoraan nukutettu unilääkkeillä, ja sitten hänet on pantu makaamaan muovilla peitetyille lakanoille, ja siinä sitten on tuo henkilö sitten jäänyt katselemaan televisiota tai pelaamaan tietokonepelejä alakertaan. Tuolla tavoin saadaan aikaan se, että naapurit ihastelevat sitä, kuinka altruistinen toinen henkilö on, ja joissakin tapauksissa syy ei ole kuitenkaan tuossa hoitajassa. Varsinkin nuoren henkilön ollessa kyseessä syy saattaa löytyä siitä, että esimerkiksi alkoholistivanhemmat ovat laittaneet lapsensa tuollaisen syöpäpotilaan hoitajaksi, ja tietenkään tuollaisella keskenkasvuisella ihmisellä ei ole mitään koulutusta tai kokemusta hoitaa noita asioita.

 Mutta toki saattaa olla niin, että tuo paikka on annettu jollekin aikuiselle, joka sitten on siirtänyt sen vaikka omalle lapselleen. Sosiopaattien paras temppu on uskotella, että he ovat altruisteja, mikä sitten vie heitä aiottujen uhrien läheisyyteen. Eli tällaisissa tapauksissa on ollut kyse ehkä sairaanhoitajan pätevyyden omaavasta henkilöstä, jonka toiminta on muuttunut huumeiden ja alkoholin käytön takia vastuuttomaksi. Puhuttaessa esimerkiksi rasismista tai väkivallasta, niin lapsi oppii nuo asiat hyvin nuorena, mikäli heidän vanhemmillaan on tapana käyttää rasistisia ilmauksia kotonaan. Jos henkilö on sellainen, joka sitten tekee toistuvia väkivallantekoja, niin silloin tietenkin olisi hyvä, että hänen käytöstään hoidetaan psykokirurgisilla menetelmillä, jotta tuollainen henkilö sitten ei olisi vaaraksi ympäristölleen. Vankiloiden ongelma on siinä, että niissä ihmiset oppivat mielistelemään psykiatreja, ja he saattavat olla hyvin hurmaavia ehdonalaisesta päättävän lautakunnan edessä, mutta sitten kadulla taas sama vanha meno jatkuu. Vangit oppivat hyvin nopeasti vastaamaan psykiatreille siten, että he antavat noille ihmisille parhaan mahdollisen kuvan itsestään.

 Eli arvioijille kerrotaan sitä, minkä nämä haluavat kuulla, ja siksi esimerkiksi täydellinen sosiopaatti voi päästä kaduille tekemään rikoksia. Kuitenkin on pakko sanoa, että nämä henkilöt ovat vain pieni vähemmistö vangeista, mutta samalla he ovat hyvin näkyvä osa vankeinhoidon työtä. Näet he ovat niitä ihmisiä, jotka täyttävät lehtien etusivut, ja kuitenkin vain yksi miljoonasta ihmisestä on tuollainen. Ja kun puhutaan niistä huonoista kotioloista, niin maailmassa on vaikka kuinka paljon ihmisiä, joilla on huonot kotiolot, mutta he eivät kuitenkaan ole mitään lehtien etusivuja täyttäviä ammattirikollisia, joten pelkät huonot kotiolot eivät selitä siitä, miksi jollain ihmisellä sosiopatia puhkeaa täyteen kukkaansa jolloin hän muuttuu ihmiseksi, jolla on sellainen asenne, että muut ihmiset ovat olemassa vain hänen omien tarpeidensa tyydyttämistä varten.

kirjabloggaus.blogspot.fi