Skip to main content

Obama saattoi taktikoida tässä historiallisessa äänestyksessä, eikä tuolla tyhjällä äänellä mitään käytännön merkitystä Israelin suhteessa USA:aan ole

Kun tätä historiallista äänestystä, missä USA jätti äänensä käyttämättä YK:n turvallisuusneuvostossa saattaa olla oikeastaan pelkkää Obaman taktikointia, koska hän jättää pian Valkoisen talon, ja sitten seuraa Donald Trumpin aika, joka toivon mukaan on vastuunalaista politiikan tekemistä. Kuten varmasti me kaikki tiedämme, niin tuosta äänestyksestä ei muuta ongelmaa Israelille ole, kuin että USA jätti äänen käyttämättä eikä myöskään kaatanut tuota päätöslauselmaa veto-oikeudellaan. Kuitenkin USA on myynyt tuolle valtiolle 38 miljardin euron arvosta sotilasteknologiaa, eikä näihin kauppoihin olla kajottu, eli sitä mukaan Israel on kuitenkin USA:lle äärimmäisen läheinen sekä tärkeä liittolainen varsinkin terrorismin vastaisessa taistelussa, ja siksi sitä ei kannata suututtaa.

Näet MOSSAD on CIA:n kannalta erittäin tärkeä yhteistyökumppani, koska sen agentit osaavat toimia arabiassa erittäin taitavasti, ja samoin Mossadin jäsenten arabiankielen taitoa tarvitaan todella paljon, kun esimerkiksi NSA:n kuuntelunauhoja puretaan. Ja sen tähden Israelin asema luotettavana liittolaisena on tällä hetkellä USA:lle erittäin tärkeä. Näet nuo Mossadin kielenkääntäjät ovat luotettavia toimijoita näissä terrorisminvastaisissa toimissa, koska he eivät voi olla ikään kuin kaksoisagentteja, joista olisi USA:lle jotain vahinkoa, vaikka he sitten noita nauhoja kopioisivatkin. Eli missään nimessä ne eivät Mossadin toimistosta mihinkään vuoda, ja ei varmasti olisi mitenkään USA:n edun vastaista, vaikka Israel nuo terroristit sitten surmaisikin.

Syy miksi noita Israelilaisia voidaan pitää erittäin luotettavina yhteistyökumppanina Pentagonille sekä CIA:lle on se, että molemmat tahot taistelevat samaa vihollista vastaan, ja terrorismi on äärimmäinen kansainvälisen rikollisuuden muoto, joten sen takia terroristit halutaan ikään kuin "siivota" pois kansainvälisestä politiikasta sekä toimintaympäristöstä asevoimien eli etupäässä ilmaiskujen sekä tarkka-ampujien avulla. Mutta kun puhutaan kansainvälisen terrorismin koko kuvasta, niin kyseessä on ilmiö, joka kumpuaa voimakkaasta aatteellisesta ajattelutavasta, ja kuten tiedämme niin kuka hyvänsä voi olla terroristi.

Ja tuo tarkoittaa sitä, että tuo toimintaympäristö on täysin poikkeava sitä, mihin ennen on sotilasoperaatioissa totuttu. Noissa piireissä on usein tapana vaatia järjestöjen jäseniltä itsemurhaiskuja, sekä heidän oletetaan surmaavan itsensä ennemmin kuin jäävät kiinni. Terrorismiin kuuluu olennaisena osana esimerkiksi räjähteiden käyttö tavallisilla kaduilla, ja ajatelkaa sitten mitä voisi tapahtua, jos joku räjäyttää vaikka putki- tai viuhkapanoksen (Claymore) kadulla, joka on täynnä ihmisiä.

Mutta se miten terrorismin vastainen sota poikkeaa perinteisestä sodasta on se, että tällaisessa taistelussa saattaa kulua jopa vuosia, että mitään ei tapahdu, ja sitten yllättäen taas paukahtaa. Ja se mikä tässä tilanteessa on huomioitava, on se että terroristit eivät enää välitä omasta hengestään, vaan pyrkivät tekemään iskuja, jotka maksavat lähes aina iskijän hengen. Eli he saattavat kävellä kadulla, ja samassa noiden henkilöiden kantamat laukut tai heidän päällään olevat liivit räjähtävät kylväen laakerikuulia ympäriinsä aiheuttaen kammottavaa jälkeä ihmisten keskuudessa. Mutta joskus olen kyllä miettinyt, että räjäytetäänkö nuo liivit tai laukut joissain tapauksissa mahdollisesti radiolaukaisimilla?

Eli noille iskun tekijöille ei ehkä olla kerrottu sitä, miten voimakkaista pommeista on kysymys, tai sitten heidät pyritään vaientamaan iskun yhteydessä laukaisemalla nuo pommit keskellä katua. Ja erittäin vastenmielistä on käyttää iskuun lapsia, jotka eivät varmaan käsitä, mitä he ovat tulleet tekemään, mikäli edes tietävät kantavansa dynamiitilla tai muoviräjähteellä täytettyjä liivejä päällään, mikä tekee iskusta erittäin vaikeasti ennakoitavan, vaikka toki julkiset kohteet sekä mediajulkisuus nostavat iskun mahdollisuutta, koska nuo järjestöt pyrkivät saamaan mahdollisimman suurta julkisuutta teoilleen.

pimeakronikka.blogspot.fi

Comments

Popular posts from this blog

Will humans survive the sun's red giant stage?

"As the Sun matures into a Red Giant, the oceans will boil and Earth will become uninhabitable." (The Conversation, The sun won’t die for 5 billion years, so why do humans have only 1 billion years left on Earth?) Sooner or later, all stars use their hydrogen. And then they turn into red giants. Sun is a yellow G spectral class star that turns into a white dwarf. But before that, the sun will turn larger.  The sun turns red and that means. It starts to send more infrared radiation. This thing will turn Earth into a hellish temperature that vaporizes water from Earth.  It's possible. That Earth will also vaporize with Venus and Mercury. Some scientists say that we have only 1 billion years to move farther in the solar system. The habitable zone will go to the distance of Jupiter and Saturn, and maybe humans find a safe place in those distant moons.  It's possible that before Sun will grow too large humans make large groups of mirror satellites or large shields that sho...

Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.

"Researchers have created a novel metamaterial that can dynamically tune its shape and properties in real-time, offering unprecedented adaptability for applications in robotics and smart materials. This development bridges the gap between current materials and the adaptability seen in nature, paving the way for the future of adaptive technologies. Credit: UNIST" (ScitechDaily, Metamaterial Magic: Scientists Develop New Material That Can Dynamically Tune Its Shape and Mechanical Properties in Real-Time) Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.  An electro-optical activator can also be an IR state, which means. The metamorphosis in the material can thermally activate.  AI is the ultimate tool for metamaterial research. Metamaterials are nanotechnical- or quantum technical tools that can change their properties, like reflection or state from solid to liquid when the electric or optical effect hits that material. The metamaterial can cru...

The new observations and observation tools are revolutionizing nanotechnology and the way of thinking in physics.

ScitechDaily.com "A new study has overturned a fundamental principle of physics by demonstrating that similarly charged particles can attract each other in a solution, with the effect varying between positive and negative charges depending on the solvent. This discovery has significant implications for various scientific processes, including self-assembly and crystallization". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) The research reveals the importance of solvent structure at the interface in determining interparticle interactions, challenging long-held beliefs and indicating a need for a re-evaluation of our understanding of electromagnetic forces. Credit: Zhang Kang". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) New observations about magnetic fields. And same polar particle or object interaction revolutionized the knowledge of magnetism. They say. The sy...