Skip to main content

Voisiko tällainen rengasmainen avaruusalus olla tulevaisuuden tapa lentää muille planeetoille tai valvoa pitkän aikaa jotain aluetta Maassa


Kun ajatellaan sitä, että avaruuteen lähetään rengasmainen avaruusasema, jonka pyörimisliike sitten muodostaisi keinotekoisen painovoimakentän. Tuollainen asema esitellään muuten elokuvassa “2001 Avaruusseikkailu”, mutta tuolloin sitten ei kukaan muistanut sitä, että kyseiseen laitteeseen voidaan liittää myös WARP-ajo. Eli sen renkaaseen vain kytkettäisiin sarja magneetteja, jolloin sitä sitten voitaisiin käyttää myös normaalina avaruusaluksena, ja jos se sitten olisi ydinkäyttöinen, niin tuollaisella laitteella olisi varmasti paljon käyttöä esimerkiksi planeettojen tutkimisessa.



WARP- eli MDD (Magneto Dynamic Drive) on siis oikeastaan pelkkä ryhmä magneetteja, joiden avulla aluksen läpi tai sen ulkopinnan ylitse ikään kuin vedetään ioneja, mikä tekee näistä laitteista äänettömiä, sekä se että niissä ei ole liikkuvia osia edesauttaa sitä, että nuo lentolaitteet voivat leijua ilmakehässä jopa vuosia.Tuollaiset tulevaisuudessa hyvinkin pitkiä aikoja avaruudessa viettävät alukset voidaan varustaa sähkömagneettisilla suojakilvillä, eli mikroaaltoon perustuvilla kentillä jotka hajottavat sitä kohti tulevat fyysiset kappaleet.



Voisi olla sellainen, että sen rengasmaisen kehän sisä- tai ulkopuolelle olisi asennettu WARP, mikä kuljettaa alusta eteenpäin avaruudessa. Ongelmana tuolloin on tarvittavan sähkötehon tuottaminen, jos WARP:ia aiotaan käyttää ilmakehässä. Jos koneeseen ajatellaan asennettavan jonkinlainen pieni ydinreaktori, niin silloin se olisi tietenkin mahdollisesti sellainen, että tämä laite kykenisi operoimaan esimerkiksi Maan tai jonkun muun planeetan kaasukehässä vuosien ajan.



Silloin tuon välineen tarkoitus olisi toimia ikään kuin leijuvan tukikohdan roolissa alueen yllä, mitä se lähetetään valvomaan, kuten eräässä toimintaelokuvassa tapahtui.Siinä tuollainen vannemainen avaruusalus jää leijumaan Etelä-Afrikan yläpuolelle, ja sen jälkeen elokuvan tapahtumat muuttuvat sellaiseksi ryminäksi että oksat pois.



Tuo kattokruunua muistuttava alus voisi olla tietenkin Ydinkäyttöinen eli se voisi käyttää kevyttä keinotekoisella alkuaineella ladattua reaktoria, mutta ongelmia tulisi tuolloin radioaktiivisen aineen hankkimisessa Mutta tuo alus kykenisi tietenkin käyttämään ilmakehässä leijuessaan myös WARPia, mikä muistuttaa tuolloin puhallinta, missä ei käytetä potkuria.



Keinotekoinen painovoima saadaan aikaan yksinkertaisesti pyörittämällä alusta akselinsa ympäri.Mutta jos ydinreaktoria ei voisi käyttää, niin kyllä myös tavallista potkuria voidaan hyödyntää tässä toimintamallissa. Eli tuolloin ilmakehässä tarvittava nostovoima saadaan aikaan normaaleilla potkureilla. Kuitenkin WARP toimisi avaruudessa myös pienemmällä jännitteellä kuin mitä tarvitaan aluksen leijuttamiseen Maan ilmakehässä, mutta tuolloin tietenkin aluksen kiihtyvyys laskisi huomattavasti.Ilmakehän ulkopuolella kuitenkin WARP voisi toimia, vaikka tämä alus ei ehkä normaaleilla turbogeneraattoreilla varustettuna saavuttaisi tarvittavaa valonnopeutta. Myös ydinkäyttöinen malli toimisi osittain turbogeneraattorilla, eli siinä reaktorin jäähdytinpiiriin asennetaan turbiini, joka pyörittää generaattoria.



Aluksen ulkokehä voisi pyöriä, jolloin mikrometeorit eivät sitä niin helposti pystyisi vahingoittamaan. Voi olla myös sellainen, että siihen punpataan energiaa suuritehoisilla radiolla, jotka toimivat samalla periaatteella, kuin Vanderbiltin koje, jolla piti aikoinaan siirtää sähköä ilman läpi langattomasti. Jos kyseistä alusta voitaisiin ladata langattomasti, niin siitä voitaisiin tehdä sellainen, että tuo väline kykenisi ainakin globaaleihin operaatioihin, eli se kykenisi sitten lentämään esimerkiksi Maan ja Kuun väliä erittäin nopeasti, ja viemään lasteja niille ehkä joskus tulevaisuudessa rakennettavilla avasuusasemille. Mutta jos siihen asennetaan ydinreaktori, niin silloin tämä väline varmasti olisi käyttökelpoinen kaikilla etäisyyksillä, mitä maailmankaikkeudessa voidaan ajatella.



Tietenkin sen ulkokehälle voidaan asentaa myös hiukkaskiihdytin, jonka sisällä voidaan hiukkasia kiihdyttää valon nopeuteen, jolloin aika sen sisällä saadaan pysähtymään. Kyseinen ratkaisu tietenkin avaisi aluksen miehistölle mahdollisuuden matkustaa pidemmälle universumissa, mutta kun ajatellaan sitä, miten aika kuluu sen ulkopuolella, niin siitä ei kovin suurta hyötyä Maan ihmisille ole, ellei WARP sitten mahdollisesti kykene ylittämään valon nopeutta, mistä emme saa varmuutta, ennen kuin tuohon moottoriin perustuvan avaruusaluksen rakennamme.



Jos käytössä ei ole ydinvoimaa, niin silloin tuo alus voidaan tietenkin rakentaa sellaiseksi, että se käyttää eräänlaisia kondensaattoreita varatessaan tarvitsemaansa sähkövirtaa. Ja lataaminen voisi tapahtua suuntaamalla siihen esimerkiksi radiomasereita tai muita voimakkaita radiolaitteita. Siinä voisi olla kiinnitettynä jonkinlainen kapseli, jonka se laskee  vinssillä kohdealueelle, ja tuolloin tämä alus kykenisi operoimaan huomaamattomasti, ja silloin sen sisään ei myöskään joutuisi bakteereita.



Kyseinen moduuli voisi olla esimerkiksi pallomainen, ja aluksen miehistö voisi käyttää sitä kuin kohoa, jota he laskevat sekä nostavat tarpeen mukaan.Tuon aluksen vanteen keskellä voisi olla kaksikerroksinen miehistöhytti, joka suojaa sen miehistöä voimakkaalta sähkömagneettiselta säteilyltä, ja samalla se voisi sitten suorittaa erilaisia tehtäviä sekä planeettojen kaasukehissä että avaruudessa, ja kyky leijua takaisi sen, että aluksen runkoon eivät mitkään pieneliöt pääsisi käsiksi.

https://marxjatalous.blogspot.fi/

Comments

Popular posts from this blog

Will humans survive the sun's red giant stage?

"As the Sun matures into a Red Giant, the oceans will boil and Earth will become uninhabitable." (The Conversation, The sun won’t die for 5 billion years, so why do humans have only 1 billion years left on Earth?) Sooner or later, all stars use their hydrogen. And then they turn into red giants. Sun is a yellow G spectral class star that turns into a white dwarf. But before that, the sun will turn larger.  The sun turns red and that means. It starts to send more infrared radiation. This thing will turn Earth into a hellish temperature that vaporizes water from Earth.  It's possible. That Earth will also vaporize with Venus and Mercury. Some scientists say that we have only 1 billion years to move farther in the solar system. The habitable zone will go to the distance of Jupiter and Saturn, and maybe humans find a safe place in those distant moons.  It's possible that before Sun will grow too large humans make large groups of mirror satellites or large shields that sho...

Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.

"Researchers have created a novel metamaterial that can dynamically tune its shape and properties in real-time, offering unprecedented adaptability for applications in robotics and smart materials. This development bridges the gap between current materials and the adaptability seen in nature, paving the way for the future of adaptive technologies. Credit: UNIST" (ScitechDaily, Metamaterial Magic: Scientists Develop New Material That Can Dynamically Tune Its Shape and Mechanical Properties in Real-Time) Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.  An electro-optical activator can also be an IR state, which means. The metamorphosis in the material can thermally activate.  AI is the ultimate tool for metamaterial research. Metamaterials are nanotechnical- or quantum technical tools that can change their properties, like reflection or state from solid to liquid when the electric or optical effect hits that material. The metamaterial can cru...

The new observations and observation tools are revolutionizing nanotechnology and the way of thinking in physics.

ScitechDaily.com "A new study has overturned a fundamental principle of physics by demonstrating that similarly charged particles can attract each other in a solution, with the effect varying between positive and negative charges depending on the solvent. This discovery has significant implications for various scientific processes, including self-assembly and crystallization". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) The research reveals the importance of solvent structure at the interface in determining interparticle interactions, challenging long-held beliefs and indicating a need for a re-evaluation of our understanding of electromagnetic forces. Credit: Zhang Kang". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) New observations about magnetic fields. And same polar particle or object interaction revolutionized the knowledge of magnetism. They say. The sy...