Skip to main content

Kuka oli Kreivi Saint-Germain eli historian tunnetuin huijari sekä okkultisti, ja miksi häntä ja hänen outoja tarinoitaan uskottiin?

Kreivi Saint-Germain
(n. 1710-1784)

Arvoituksellisista henkilöistä tunnetuimpiin kuuluu kreivi Saint Germain (n. 1710-1784) , josta käytetään jatkossa nimeä  St. Germain, jonka vanhemmista ei kukaan ole koskaan kuullut. Tämän takia tuon miehen oikeaa henkilöllisyyttä ei koskaan olla varmuudella selvitetty, mutta jostain syystä häntä ei koskaan asetettu syytteeseen esiintymisrikoksesta, vaikka tuolloin 1700-luvulla aateluus oli pyhä asia, ja aatelisena esiintyminen saattoi johtaa kuolemantuomioon.

Kuitenkin tuo mies sai tehdä lähes mitä halusi, vaikka hänen väitettiin olevan Portugalin juutalainen. Kyseinen väite varmasti oli tarkoitettu häneen kohdistuvaa  mustamaalaamista varten, mutta kun tuon miehen elämää ajatellaan tarkemmin, niin en kyllä usko että tuota väitettä kovin suureen ääneen lausuttiin, koska hän kuitenkin nautti jollain tavoin kuninkaallisten ihmisten suosiota.

Syy miksi juutalaisista ei pidetty johtui siitä, että he eivät käyneet kirkossa kuten muut, ja samoin monilla aatelisilla oli rahasotkuja eli velkoja noille pankkitoiminnasta itsensä elättäville ihmisille. Kuitenkin tuo väite juutalaisuudesta saattoi olla hyvin ikävä, koska varsinkin jos henkilö pääsi hoviin, niin silloin häntä vastaan osoitetut syytteet piti osoittaa todesta, ja tuolloin asianajajan piti vain kysäistä, että oliko joku nähnyt tuon kreivin menevän synagogaan tai osallistuvan juutalaisten hartauteen. Eli tuo väite juutalaisuudesta saatettiin kirjoittaa hänelle vasta tuon miehen kuoleman jälkeen.

Kreivi St. Germainiin liitetään erittäin paljon erilaisia myyttejä, joiden takia hänet voidaan nähdä paljon tärkeämpänä sekä vaikutusvaltaisempana hahmona, kuin mitä hän muuten olisi koskaan ollut. Tuo mies on ikään kuin Ranskan versio jostain Paroni Münchausenista tai 1700-luvun Arsené Lupin, joka onnistui puijaamaan aatelisia, jotka uskoivat kaiken mitä tuo mies kertoi. Tai hänen väitettiin kertoneen. Eli saattoi olla niin, että osa hänestä kertovista tarinoista on oikeastaan kreivin itsensä kirjoittamia, jotta häntä ei osattaisi epäillä esimerkiksi huijariksi. Tietenkin tuo puhe esimerkiksi jalokivien parantelusta saattoi olla sikäli totta, että jos kreivillä oli käytössään värjättyjä kristallinpaloja, niin silloin hän saattoi kyetä niitä parantelemaan.

Toisaalta tuossa huijauksessa voidaan käyttää värjättyä sokeria, joka varmasti muotoutuu ilman sen suurempia telepatioita tai “jedivoimia”. Tuohon mieheen liitetään sellaisia tarinoita, että hän aiheutti Katariina Suuren valtaantulon järjestelemällä yleisiä levottomuuksia.Tai toki saattoi tuo kreivi noita mellakoita aiheuttaa esimerkiksi jättämällä leipätilaukset tekemättä, mikä sitten johti Ranskan vallankumoukseen, jos hän sattui olemaan se mies, joka pääsi käsittelemään noita tilauksia, mitä Kreml teki, koska tietenkin etuoikeus kaikkeen oli Kremlillä, ja kun Moskovasta alkoivat leivät loppua, niin seurauksena oli mellakoita.

Tai sitten tuo mies väitti olevansa Ranskan edustaja diplomaattien joukossa, ja ehkä hän esitti kuningas Ludvigin tulevan kylään Tsaarin luokse, jolloin tietenkin leipää tarvittiin. Mutta tuolloin hänen oli varmistettava se, että kukaan ei udellut mitään tuosta olemattomasta vierailusta, koska jos häntä ei olisi uskottu, niin seuraukset olisivat olleet kamalia. Näet ideana oli se, että noissa olemattomissa  leipätilauksissa olisi Tsaarin eikä kunigattaren nimet, millä taattiin Katariinan kansansuosio, kun Pietari sitten syöstiin vallasta.


Samoin hän ilmeisesti väitti olevansa Ludvig XV:n tuttava, ja sai sillä sitten itselleen uskottavuutta. Tuon miehen tarinaan liittyy sellainen episodi, että hän myi esimerkiksi viisastenkiven, millä rautaa voitiin muuttaa kullaksi jollekin Saksalaiselle aateliselle. Ensimmäinen maininta hänestä on vuodelta 1743 Lontoosta ja seuraavana vuotena Edinburgissa, jossa hänet pidätettiin vakoojana. Itse kyllä olen sitä mieltä, että tuo tarina vakoilusta saattoi olla kreivin itsensä sepittämä, jotta hän pääsisi pakoon Ranskaan, ja oikea syy tähän pidätykseen saattoivat olla esimerkiksi maksamattomat lainat, joita sitten häneltä lähdettiin karhuamaan takaisin.


Tietenkin kun varaton kreivi lähti pyytämään kyytiä Ranskalaisesta laivasta, tai Kanaalilla työskenteleviltä kalastajilta, niin tuo “vakoilu” oli paljon parempi syyte, kuin se että hän oli jättänyt velat maksamatta. Ja tietenkin esimerkiksi Jean-Jacques Rousseau:hin varmaan upposi paremmin sellainen isänmaallinen syy paeta Englannista kuin se, että hän oli vain varastanut ihmisten omaisuutta. Syy miksi hän hankkiutui suuren filosofin kanssa juttusille saattoi johtua siitä, että kreivi Saint-Germain halusi tietää millaista oppia kuninkaat saivat yliopistoilta, ja ehkä hän samalla tiedusteli sitä, missä Saint-Germainin nimellä varustettu henkilö voisi opiskella.


Ja ehkä hän samalla ajatteli, että Rousseau olisi ikään kuin hyvä ponnahduslauta, millä kreivimme voisi päästä Ranskan yläluokan kanssa tekemisiin, ja olihan Rousseau aikansa älyköitä, jonka kanssa näyttäytyminen loi älyllisen kuvan kreivistä, joka saattoi myös opiskella retoriikkaa sekä sivistyneitä käytöstapoja.  Samoin hänen aika-ajoin tapahtuneet katoamisensa olivat ehkä johtuneet siitä, että hän oli onnistunut huijaamaan todella paljon omaisuutta tekaistuilla ystävyyssuhteillaan esimerkiksi kuninkaisiin, mutta tietenkin tuolloin oli kyse siitä, että tuo mies varmasti etsintäkuulutettiin. Ja ehkä hän eli sitten jonkun tavallisen ihmisen kuten sepän, maalarin tai maanviljelijän tittelin alla, kunnes taas alkoivat rahat loppua. Se miten tämä mies liittyy esimerkiksi Venäjällä tapahtuneeseen vallan siirtoon saattaa olla pelkkä yhteensattuma.


Eli tuolla Venäjällä saattoi operoida joku Ranskan agentti, joka käytti nimeä “Kreivi Saint-Germain”, ja ehkä tuon Saint-Germain nimisenä huijarina tunnetun  miehen nimi johtuu siitä, että hän oli saanut käsiinsä joitain dokumentteja, jotka oli annettu jollekin Ranskan vakoojalle. Tai ehkä hän oli oikeasti Englantilainen, joka oli vaihtanut paikkaa alkuperäisen “Saint-Germain” nimisen kreivin kanssa, jos tämä oli jäänyt kiinni ja joutunut ehkä ammutuksi paetessaan kohti Ranskaa.  


Kreivi St. Germainin väitettiin olevan joskus kotoisin Romaniasta, mikä sitten loi myytin siitä, että hän olisi Dracula. Tuolloin salaliittoihin tai vampyyreihin uskovat henkilöt vetosivat siihen, että Kreivi Saint-Germainin käyttämä aatelisarvo oli yhteneväinen Romanian kammottavan verenimijän kanssa. Eli tämä asia sitten tietenkin ruokki kaikkia väitteitä siitä, että hän olisi puhunut Euroopan kaikkia kieliä, ja tällaisista väitteistä huijarit pitävät. Heidän henkilöllisyytensä ikään kuin hukkuu johonkin yliampuvaan sekä maagiseen salaliittoon, jolloin noita miehiä ei mitenkään olisi edes voitu tunnistaa siksi henkilöksi, mitä he sitten oikeasti olivat.


Tuollaiset huijarit eivät ehkä olisi edes itseään tunnistaneet noista yliampuvista kuvauksista, ja tietenkin he selvisivät testistä, jossa piti koskettaa hopeaa, jos joku sitten lähti tuota “vampyyritestiä” suorittamaan. Kuitenkin tuosta kreivistä nimeltään Saint-Germain on tehty paljon erilaisia enemmän tai vähemmän mielikuvitukseen perustuvia kirjoituksia, eli hänen on väitetty olevan esimerkiksi “vaeltava Juutalainen”, jonka Jumala tuomitsi kävelemään Maan päällä tuomiopäivään asti, kun hän pilkkasi Jeesusta roikkuessaan ristillä Golgatalla tämän vieressä. Ja uusimpien tarinoiden mukaan hänen aika-ajoin tapahtuneet katoamisensa aiheutuivat siitä, että tuo mies oli aikamatkaaja, joka joutui välillä hyppäämään ajasta toiseen.  


Kuitenkin kun tuota kreiviä ja hänen taustaansa tarkastellaan, niin uskoisin että hän on joko melko onnekas huijari, joka onnistui sitten harhauttaa aatelisia esittäen toimineensa kuninkaan nimissä tai ehkä hän on useita esittäjiä, joiden esitykset ovat nousseet lähes myyttisiin mittoihin, kun Ranskan vallankumouksen aikaan aatelisten tyhmyydelle oli tapana nauraa, ja ehkä tuo kreivi “mitä Germain” oli sellainen tekaistu hahmo, mitä käytettiin näyttämään kansalle, mitä tapahtui, kun toisen käskyjä ei saanut kyseenalaistaa. Samoin tuon tarinan kautta ehkä kerrottiin aatelisten välipitämättömyydestä sekä tuhlailevasta elämäntavasta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kreivi_Saint-Germain




https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Comments

Popular posts from this blog

Will humans survive the sun's red giant stage?

"As the Sun matures into a Red Giant, the oceans will boil and Earth will become uninhabitable." (The Conversation, The sun won’t die for 5 billion years, so why do humans have only 1 billion years left on Earth?) Sooner or later, all stars use their hydrogen. And then they turn into red giants. Sun is a yellow G spectral class star that turns into a white dwarf. But before that, the sun will turn larger.  The sun turns red and that means. It starts to send more infrared radiation. This thing will turn Earth into a hellish temperature that vaporizes water from Earth.  It's possible. That Earth will also vaporize with Venus and Mercury. Some scientists say that we have only 1 billion years to move farther in the solar system. The habitable zone will go to the distance of Jupiter and Saturn, and maybe humans find a safe place in those distant moons.  It's possible that before Sun will grow too large humans make large groups of mirror satellites or large shields that sho...

Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.

"Researchers have created a novel metamaterial that can dynamically tune its shape and properties in real-time, offering unprecedented adaptability for applications in robotics and smart materials. This development bridges the gap between current materials and the adaptability seen in nature, paving the way for the future of adaptive technologies. Credit: UNIST" (ScitechDaily, Metamaterial Magic: Scientists Develop New Material That Can Dynamically Tune Its Shape and Mechanical Properties in Real-Time) Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.  An electro-optical activator can also be an IR state, which means. The metamorphosis in the material can thermally activate.  AI is the ultimate tool for metamaterial research. Metamaterials are nanotechnical- or quantum technical tools that can change their properties, like reflection or state from solid to liquid when the electric or optical effect hits that material. The metamaterial can cru...

The new observations and observation tools are revolutionizing nanotechnology and the way of thinking in physics.

ScitechDaily.com "A new study has overturned a fundamental principle of physics by demonstrating that similarly charged particles can attract each other in a solution, with the effect varying between positive and negative charges depending on the solvent. This discovery has significant implications for various scientific processes, including self-assembly and crystallization". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) The research reveals the importance of solvent structure at the interface in determining interparticle interactions, challenging long-held beliefs and indicating a need for a re-evaluation of our understanding of electromagnetic forces. Credit: Zhang Kang". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) New observations about magnetic fields. And same polar particle or object interaction revolutionized the knowledge of magnetism. They say. The sy...