Skip to main content

Tilaisuus tekee varkaan, ja adoptiolapsen kohdalla asia voi merkitä vuosia kestävää piinaamista


Lastenkodit sekä sijoituskodit voivat olla oikeita "Amityville horror"-taloja, joissa joku sitten kokee vuosien ajan seksuaalista sekä muuta hyväksikäyttöä, mikä voi johtaa hyvin vakavaan  psyykkiseen kehityshäiriöön. Sijaislasten hankkiminen on joidenkin ihmisten mielestä todella upea asia, mutta kuitenkin aina välillä eteen tulee tilanteita, missä sijaislapsi olisi varmaan ollut onnellisempi laitoksessa. Yleensä sijaisvanhempien taustat tutkitaan tarkasti, jotta heillä ei mitään ikäviä asioita olisi takanaan, mutta kuten kaikki tietävät, niin "tilaisuus tekee varkaan", kuten on tapana sanoa. Eli joidenkin ihmisten mielestä sijaislasten tulee sitten olla jotenkin "enemmän kilttejä", kuin oman perheen biologisten lasten, ja osassa tapauksista on käynyt niin, että biologisten lasten on ikään kuin annettu pomoilla sijoituslapselle, ja muutenkin tämän on pitänyt sitten ansaita jokainen asia, mitä tuossa perheessä on muille annettu ilmaiseksi.

Se tietenkin tekee tällaisesta toiminnasta hyvin ikävää, että tuolloin mielellään hyvin herkässä iässä tapahtunut hyväksikäyttö sekä väkivalta opettaa tällaista lasta sitten siihen, että vahvemman oikeutta saa käyttää jokaisessa asiassa, ja että jos ei henkilö satu kiinni jäämään, niin silloin asia on aina oikein, mikä oikeastaan kannustaa lapsia sitten salaamaan pahaa oloaan ja varastelua. Kun tähän toimintaan sitten vielä liitetään se, että osaa virkailijoista ei kiinnosta lapsen tai nuoren mielipide ollenkaan, vaan heistä ainoastaan vanhempia on tuettava, koska"aikuinen on aina oikeassa", niin silloin tietenkin seurauksena on se, että lapsi oppii tuollaisen käytösmallin, jonka hän pahimmilaan sitten siirtää omille lapsilleen, ja kun tähän toimintaan vielä liittyy toistuvien pettymysten aiheuttaminen, niin silloin kyllä saattaa itku tulla jollekin.

Lastenkodeissa tilanne on monesti sellainen, että siellä lapsi saa olla "kaltaistensa parissa", mikä tarkoittaa sitä, että hän saattaa viettää esimerkiksi kymmenen samalla tavoin laiminlyödyn nuoren kanssa päivittäin paljon aikaa keskenään, ja tuolloin sitten ryhmässä "tyhmyys tiivistyy". Se tarkoittaa sitä, että hän oppii jo nuorena sen, että jos jokin asia ei tule ohjaajien tietoon, niin sitä sitten ei koskaan ole tapahtunut. Ja jos joku ohjaajista sattuu polttamaan tupakkaa, niin hän ei sitten haista sitä, että onko joku noista nuorista polttanut savukkeita. Noissa paikoissa oppii sitten hymyilemään kauniisti ja mielistelemään noita virkailijoita, mikä sitten tarkoittaa sitä, että tuollainen lapsi jo nuorella iällä oppii kaksinaamaisuutta.

Yleistä on ollut näissä hyväksikäyttötapauksissa sellainen, että tuota lasta on ikään kuin käytetty orjana, eli yleensä tällaisissa tapauksissa hän on joutunut esimerkiksi jakamaan lehtiä, ja maksamaan vuokraa tuolle sijoitusperheelle, vaikka valtio yleensä nuo kulut kattaa näissä tapauksissa. Eli parhaissa tapauksissa esimerkiksi biologisten lasten kesätöitä on teetetty sijoituslapsella, ja muutenkin hänen asioitaan on saanut levitellä ympäriinsä. Tuolloin puhutaan tilanteesta, missä esimerkiksi henkilölle on luvattu vaitioloa, mutta kuitenkin sitten asiaa levitellään jossain koulun käytävillä.

Näissä tapauksissa saattaa käydä niin, että kun lapsi kertoo vaikka opettajalleen, että häntä pahoinpidellään kotona, niin seuraavana päivänä tuon lapsen sijaisvanhempi kutsutaan kouluun, ja sitten opettaja kertoo asiasta tälle suoraan, ja lähettää lapsen kotiin tämän vanhemman kanssa. Samoin jotkut lastenkotien henkilökunnan jäsenet eivät edes välitä siitä, että onko heillä sitten vaitiolovelvollisuutta vai ei, vaan esimerkiksi noissa perheneuvotteluissa saattaa tuollainen virkailija iloisesti kertoa vanhemmille kaiken, mistä hän väittää olevansa vaitiolovelvollinen. Eli arvatkaa osaako tuolla tavoin kohdeltu lapsi sitten aikuisena olla mistään asioista vaiti, tai pystyykö hän koskaan luottamaan yhtään kehenkään.

Myös päiväkirjoja sekä muita henkilökohtaisia asioita on jaettu lähes jokaiselle, joka ikinä on niitä halunnut katsella, jotta nämä biologiset lapset vaikuttaisivat jotenkin upeilta kavereidensa silmissä. Tietenkin tällaisissa tapauksissa toiminta on moraalitonta sekä rikollista, koska orjatyön teettäminen on kansainvälisen rikoslain mukaan kiellettyä, ja samoin voidaan kysyä sitä, että kuinka paljon sellaista ihmistä voidaan arvostaa, joka ottaa alaikäisen lapsen kotiinsa käyttääkseen tätä orjatyössä.

Yleensä seksuaalinen hyväksikäyttö on sitten asia erikseen, eli joissakin tapauksissa kyseessä on ollut sellainen tapaus, missä sijoituslasta suoraan sanottuna paritetaan ympäri kylää, ja muutenkin häneen saatetaan kohdistaa sellaista käytöstä, mikä ei ole mitenkään hyväksyttävää. Kun puhutaan siitä, että tuohon toimintaan liittyy sitten hyvin törkeä rikoslain rikkominen sekä luottamusaseman väärinkäyttö, yhdistettynä myös siihen, että uhri on täysin avuton.

Yleensä tuollaiseen toimintaan liittyy sellaisia asioita, jotka tekevät niistä erittäin ikäviä, eli esimerkiksi adoptiolapselle on saatettu väittää, että tuollainen toiminta on viranomaisten hyväksymää "kasvatuksellisuutta". Jos lasta hakataan tietyissä tilanteissa, niin hänestä voi tulla jopa sarjamurhaaja, tai kovan luokan väkivaltarikollinen. Pahimmillaan tuollaiseen toimintaan on liittynyt sellaista, että "naapurin setää" on esitetty poliisina ja se sitten varmasti on aiheuttanut sen, että tuollaista kohdannut henkilö ei ole koskaan voinut luottaa toiseen ihmiseen, ja tuo on sitten saattanut johtaa esimerkiksi siihen, että henkilö on avannut tulen poliisia kohtaan, tai että seksuaalirikollinen on tehnyt omat rikoksensa esiintyen poliisina.

Näissä tapauksissa sitten kyseessä rikos, joka johtuu siitä, että tuo henkilö ei ole kyennyt luottamaan virkakuntaan. Ja muutenkin kun puhutaan siitä, että rikoslaki on hyvin ankara sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka käyttävät lain antamaa asemaa väärin. Se tarkoittaa sitä, että tuollaisissa tapauksissa saattaa olla niin, että tuosta asiasta tulee entiselle sijoitusperheelle syyte, jos siihen liittyy tällaista toimintaa, missä tuollaisen hyvin vakavan rikoksen tekijälle on tehty väkivaltaa poliisina esiintyen.

Sijoitusperheen on hyvin helppo käyttää asemaansa hyväksi. Ja kun noissa perheissä sitten toimitaan väärin, niin seuraukset voivat olla katastrofaaliset, kun ajatellaan tuon sijoitetun myöhempää elämää, niin sanotaan että "sen minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa". Se tarkoittaa sitä, että jos lapsi oppii lapsena sen, että toisen hädänalaista tilaa saa käyttää hyväksi, niin silloin tietenkin hän soveltaa oppimaansa käytösmallia muihin ihmisiin. Yleensä seksuaalirikollinen on itse kokenut seksuaalista väkivaltaa, ja sitä kautta oppinut pitämään toimintaansa oikeutettuna.


https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/kolmen-vuoden-piina-isa-ja-sijaisveli-tuomittiin-sijaislapsen-hyvaksikaytosta/6505068#gs.Lae2I7M

https://metsantarinoita.blogspot.fi/

Comments

Popular posts from this blog

Will humans survive the sun's red giant stage?

"As the Sun matures into a Red Giant, the oceans will boil and Earth will become uninhabitable." (The Conversation, The sun won’t die for 5 billion years, so why do humans have only 1 billion years left on Earth?) Sooner or later, all stars use their hydrogen. And then they turn into red giants. Sun is a yellow G spectral class star that turns into a white dwarf. But before that, the sun will turn larger.  The sun turns red and that means. It starts to send more infrared radiation. This thing will turn Earth into a hellish temperature that vaporizes water from Earth.  It's possible. That Earth will also vaporize with Venus and Mercury. Some scientists say that we have only 1 billion years to move farther in the solar system. The habitable zone will go to the distance of Jupiter and Saturn, and maybe humans find a safe place in those distant moons.  It's possible that before Sun will grow too large humans make large groups of mirror satellites or large shields that sho...

Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.

"Researchers have created a novel metamaterial that can dynamically tune its shape and properties in real-time, offering unprecedented adaptability for applications in robotics and smart materials. This development bridges the gap between current materials and the adaptability seen in nature, paving the way for the future of adaptive technologies. Credit: UNIST" (ScitechDaily, Metamaterial Magic: Scientists Develop New Material That Can Dynamically Tune Its Shape and Mechanical Properties in Real-Time) Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.  An electro-optical activator can also be an IR state, which means. The metamorphosis in the material can thermally activate.  AI is the ultimate tool for metamaterial research. Metamaterials are nanotechnical- or quantum technical tools that can change their properties, like reflection or state from solid to liquid when the electric or optical effect hits that material. The metamaterial can cru...

The new observations and observation tools are revolutionizing nanotechnology and the way of thinking in physics.

ScitechDaily.com "A new study has overturned a fundamental principle of physics by demonstrating that similarly charged particles can attract each other in a solution, with the effect varying between positive and negative charges depending on the solvent. This discovery has significant implications for various scientific processes, including self-assembly and crystallization". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) The research reveals the importance of solvent structure at the interface in determining interparticle interactions, challenging long-held beliefs and indicating a need for a re-evaluation of our understanding of electromagnetic forces. Credit: Zhang Kang". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) New observations about magnetic fields. And same polar particle or object interaction revolutionized the knowledge of magnetism. They say. The sy...