Skip to main content

Mietteitä lyhytelokuvasta "The Ark" eli täydellinen "Big Brother"-talo

Kuvan Copyright: http://photovide.com/lonely-houses/


Lyhytelokuva "The Ark" on erittäin puhutteleva elokuva, mikä kertoo samaa vanhaa tarinaa täysin muusta maailmasta eristetystä yhteisöstä, joka sitten elää omaa elämäänsä. Käsite "The Ark" tuo mieleeni esimerkiksi jonkun talon, minkä sisään on sulkeutunut ihmisiä, jotka sitten toimisivat kuin he olisivat erillään muusta maailman väestöstä. Mielikuvituksen luoman operaation voisi ajatella olevan joku hyvin erikoinen tai kieroontunut näkemys jostain simulaatiosta, joka käsittelee lentoa toiseen tähteen.


Tuolloin kyseessä olisi äärimmäinen esimerkki jostain "Big Brotherista", missä ihmistä valvotaan kaiken aikaa kuin jotain rottaa. Tällaisista äärimmäisistä sosiaalipsykologisista kokeista keskustellaan aina välillä, ja niitä tarvitaan esimerkiksi Mars-lentojen simulointiin. Ja niihin liittyy suuria ongelmia, joista yksi on sellainen, että onko tuo koe keskeytettävä, jos joku miehistön jäsen saisi sitten esimerkiksi umpilisäkkeen tulehduksen.

https://www.youtube.com/watch?v=0jVshYzZipc

Samoin pitää muistaa se, että noilla simuloinneilla testataan matkaa toiselle planeetalle, ja kokeen onnistumisen kannalta olisi tietenkin parasta, että muistetaan sellainen asia, että oikealla Mars-lennolla ei koskaan tulisi lääkäriä paikalle, jos joku siellä sairastuu tai katkaisee kätensä.  Mutta"yliopiston kellariin" sijoitetusta koejärjestelystä ollaan kaukana oikeasta tilanteesta, joten ennen kuin miehistön oikea koostumus voidaan määrittää, ja sitten tietenkin noita miehistöjä kokeillaan vielä ensin Maata kiertävällä radalla oikeaa Mars-lentoja vastaavissa olosuhteissa.


Tuolloin lento voidaan keskeyttää, jos tulee ongelmia, mutta todellisuudessa Mars-lennon peruminen kesken operaation ei ole mahdollista. Näet alus ei voisi kääntyä ympäri, koska sen pitää ensin jarruttaa moottoreilla, jotta se voisi muuttaa sitten suuntaansa. Ja tuo kääntyminen ei onnistu, jos ei ole käytettävissä samaa määrää ajoainetta, kuin mitä siihen kohtaan pääsemiseksi on tarvittu. Ja siitä sitten seuraa ongelma, koska auringon hiukkaset antavat raketille lisää nopeutta, kun se lentää kohti Marsia, ja siksi tarvittava ajoaineen määrä lennettäessä kohti Maata on aavistuksen suurempi kuin lennettäessä kohti Marsia. Joten aluksen olisi käytävä Marsin lähellä kääntymässä, jotta planeetan painovoima toimii alukselle painovoimalinkona.


Kyseinen "arkki-simulaatio" tehtäisiin tällaisessa mielikuvitusmaailmassa siten, että joukko ihmisiä sulkeutuisi johonkin taloon, ja sitten he olisivat täysin eristyksissä muusta yhteiskunnasta, ja sitten tuon omalaatuisen "arkin" sisällä sukupolvet vaihtuvat aivan kuten normaalissa yhteiskunnassa, mutta erona on vain se, että tuon "arkin" sisällä olevat ihmiset sitten olisivat täysin omillaan, ja pitäisivät yhteyttä maa-asemaan ajastettujen viestiyhteyksien kautta. Tuolloin tilanne rakennuksen sisällä muuttuisi sellaiseksi, että se vastaisi täysin asteroidi-arkin matkaa kohti Alfa Centauria, ja jos oikein todella "omituista" tekstiä halutaan kirjoittaa, niin tuollaista keinotekoisesti eristettyä yhteisöä voisivat ulkopuolella olevat sosiologit sekä muut asiantuntijat tarkkailla erittäin intensiivisesti.


Tuolla yhteisössä kävisi niin, että ensin nuo ihmiset puhuisivat toisilleen Maasta ja yhteiskunnasta, mutta sitten puheenaiheet muuttuisivat toisenlaiseksi, kun muistikuvat yhteiskunnasta katoaisivat heidän mielestään, ja nämä kuvitteelliset matkaajat voisivat sitten muuttua aivan toisenlaisiksi, kuin mitä muut ihmiset ovat, ja ehkä heille sitten kehittyisi oma kielensä tai sosiaalinen hierarkiansa. Tällaista koetta tuskin koskaan tullaan tekemään, mutta tietenkin tästä asiasta voidaan aina kirjoittaa. Ja tämä koe tietenkin vaatisi onnistuakseen sellaisen tilanteen, missä kokeeseen osallistuvat eivät voisi missään tapauksessa poistua tuosta talosta, joten ehkä sitten heille voitaisiin uskotella, että Maapallo olisi tuhoutunut sekä elinkelvoton, ja tämän takia tuo yhteisö olisi täysin erillään muista ihmisistä.


Tietenkään tuon yhteisön asukkaat eivät saisi sitten missään nimessä käydä ulkona.  Kyseinen koe voisi kestää sukupolvien ajan, ja tietenkin se olisi täysin ihmisten moraalikäsityksen vastainen. Tämä kuvitteellinen koe ei ole muuten aivan oma ajatukseni, vaan siitä on tehty monenlaisia elokuvia, joista ehkä viihdyttävin on Woody Allenin kuvaus, missä ihmiset ovat rakentaneet valtavan maanalaisen laboratorion, missä sitten elää yhteisö täysin eristettynä, ja heille uskotellaan, että Maapallo on tuhoutunut ydinsodassa. Tietenkin nuo ihmiset pystyivät katsomaan ulos, mutta kuitenkaan he eivät nähneet mitään muuta kuin teltan, jonka sisään on laitettu periskooppi, sekä geiger-mittari mihin on kiinnitetty pala jotain radioaktiivista ainetta. Tuon takia nämä henkilöt sitten uskoivat olevansa täysin eristettyinä maan-alla, missä heitä voitiin kontrolloida.

https://www.youtube.com/watch?v=0jVshYzZipc

https://metsantarinoita.blogspot.fi/

Comments

Popular posts from this blog

Will humans survive the sun's red giant stage?

"As the Sun matures into a Red Giant, the oceans will boil and Earth will become uninhabitable." (The Conversation, The sun won’t die for 5 billion years, so why do humans have only 1 billion years left on Earth?) Sooner or later, all stars use their hydrogen. And then they turn into red giants. Sun is a yellow G spectral class star that turns into a white dwarf. But before that, the sun will turn larger.  The sun turns red and that means. It starts to send more infrared radiation. This thing will turn Earth into a hellish temperature that vaporizes water from Earth.  It's possible. That Earth will also vaporize with Venus and Mercury. Some scientists say that we have only 1 billion years to move farther in the solar system. The habitable zone will go to the distance of Jupiter and Saturn, and maybe humans find a safe place in those distant moons.  It's possible that before Sun will grow too large humans make large groups of mirror satellites or large shields that sho...

Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.

"Researchers have created a novel metamaterial that can dynamically tune its shape and properties in real-time, offering unprecedented adaptability for applications in robotics and smart materials. This development bridges the gap between current materials and the adaptability seen in nature, paving the way for the future of adaptive technologies. Credit: UNIST" (ScitechDaily, Metamaterial Magic: Scientists Develop New Material That Can Dynamically Tune Its Shape and Mechanical Properties in Real-Time) Metamaterials can change their properties in an electric- or electro-optical field.  An electro-optical activator can also be an IR state, which means. The metamorphosis in the material can thermally activate.  AI is the ultimate tool for metamaterial research. Metamaterials are nanotechnical- or quantum technical tools that can change their properties, like reflection or state from solid to liquid when the electric or optical effect hits that material. The metamaterial can cru...

The new observations and observation tools are revolutionizing nanotechnology and the way of thinking in physics.

ScitechDaily.com "A new study has overturned a fundamental principle of physics by demonstrating that similarly charged particles can attract each other in a solution, with the effect varying between positive and negative charges depending on the solvent. This discovery has significant implications for various scientific processes, including self-assembly and crystallization". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) The research reveals the importance of solvent structure at the interface in determining interparticle interactions, challenging long-held beliefs and indicating a need for a re-evaluation of our understanding of electromagnetic forces. Credit: Zhang Kang". (ScitechDaily, Opposites Attract, Likes Repel? Scientists Overturn Fundamental Principle of Physics) New observations about magnetic fields. And same polar particle or object interaction revolutionized the knowledge of magnetism. They say. The sy...