Valtion johto ei koskaan halua käydä sotaa, missä se menettää omia miehiään. Joten sen vuoksi sota kannattaa ulkoistaa jonnekin muualle kuin omalle pihalle

QF-16 "Robo-Falcon" robottisotilaskone

Etätyönä tapahtuva sodankäynti on kustannustehokas ja miehiä säästävä tapa hoitaa vihollisia pois päiviltä. Siinä ei omia miehiä kuole eikä oman armeijan kädet tahriinnu vereen, kun varsinaisen kenttätoiminnan hoitaa joku muu kuin oman maan kansalainen. Joskus sotaa on yritetty käydä palkkasoturien avulla, mutta ongelmia sitten on tullut siitä, kun noiden sotilaiden palkkojen maksajia on alettu etsiä. Mikäli palkkion maksaja on yksityinen yhtiö, niin sitä voidaan vaatia vastuuseen esimerkiksi sotatoimialueella tapahtuneista ampumisista, ja tilanne voi olla hyvin kiusallinen, jos kyseessä on ollut sisällissota, joka on päättynyt rauhaan, ja uusi hallitus sitten on alkanut vaatia tutkimusta siitä, mitä muut maat tai muista maista tulleet sotilaat ovat tuolla alueella tehneet.

Tuolloin joku voi sitten lähteä hakemaan noita palkkasotureita sekä heidän palkkojaan maksaneita tahoja oikeuteen. Palkkasoturien välitykseen yhtiöt ovat oikeastaan tavallisia henkilöstöpalveluyrityksiä, joiden toimialana on sotilaiden värvääminen kriisialueille. Palkkasotureiden palkkaamiseen  on kuitenkin liittynyt sellainen ongelma, että saadakseen parhaita miehiä palvelukseensa, täytyy noiden yhtiöiden palkata esimerkiksi SAS sekä NAVY SEAL- ryhmien jäseniä, ja tietenkin tämän kaltaisten toimijoiden jäsenluettelo on salainen. Mutta palkkasoturien eli “sodan koirien” käyttäminen likaisiin töihin on tietenkin houkuttelevaa, koska silloin ei kukaan voi yhdistää näitä ehkä jostain kaukaisesta kolmannesta maasta palkattuja miehiä jonkin valtion johtoon.

Kukapa yhdistäisi esimerkiksi jostain Unkarista palkattuja sotilaita Etelä-Afrikkalaisiin kaivosyhtiöihin tai johonkin investointipankkiin, joiden kotimaana  on Panama, ja tuon palkkasoturien palkan saattaa maksaa mikä tahansa hallitus maailmassa.  Tätä toimintamallia ovat menestyksellisesti käyttäneet monet suuret siirtomaavallat sekä valtiomiehet, jotka eivät ole halunneet tuoda töitä kotiin. Virallisesti jokainen maailman valtio tuomitsee esimerkiksi siviilikohteisiin suunnatut pommitukset sekä sotavankien kiduttamisen, mutta tietenkin on hiukan kiusallista, jos omaa armeijaa ei pelätä yhtään.

Kuitenkaan ei ole mukavaa, jos oman tiedustelupalvelun kellareista löytyy piinapenkkejä tai rautaneitoja, joten sotavankien kuulustelussa pitää aina näyttää parasta  mahdollista kuvaa itsestä. Ongelma on näet siinä, että jos vaikkapa YK:n valtuuttaman operaation yhteydessä  käytetään liian kovia menetelmiä vankien kuulustelussa, niin silloin saavat kaikki diplomaatit hiukan kakkaa housunlahkeeseen. Tämän takia varsinainen kidutus kannattaa ulkoistaa jollekin muulle toimijalle, joka sitten ei näistä asioista turhan tarkka ole. Kun puhutaan kidutuksen kieltämisestä, niin syy tähän on ollut muuten se, että kidutetut ovat kuolleet kuulustelussa hakkaamisesta tai sähköiskuista johtuvaan kipushokkiin,  jolloin tietoja ei sitten ole voitu puristaa näistä ihmisistä  ulos.

Siis kyse ei ollut niinkään siitä, että pidätettyjä kohtaan  haluttiin olla kovin humaaneja. Todellinen syy tähän toimintaan on ollut se, että kuulustelijan piti saada tietoja pidätetyltä eikä surmata tätä. Tai ainakaan ennen kuin hän oli tietonsa kertonut ei saanut tapahtua sitä, että henki pakeni pidätetystä. Ihmisiä kidutettiin aikoinaan siksi, että valtiota pelätään hiukan enemmän kuin muita asioita. Ja kidutus oli tietenkin hyvä tapa herättää herranpelkoa muissakin kuin vain seurapiireissä. Kuitenkaan kidutusvälineitä täynnä olevien huoneiden esittely ei varmaan kovin hyvää vaikutusta tehnyt mihinkään wieniläisiin tanssijattariin, joiden tehtävänä oli hymyillä Habsburgien edessä ja esitellä heidän vierailleen palatseja, joissa elivät tuon suvun muistot sekä saavutukset. Kuitenkin ihmisten surmaaminen on epähumaania toimintaa.

Tuon takia kehitettiin paljon pelottavampia menetelmiä, kuten sensorinen adaptaatio sekä erilaiset ääneen perustuvat kidutusmenetelmät, joissa käytetään samaan aikaan infra-ja ultraääntä, mikä aiheuttaa sietämättömän pahan olon. Tätä menetelmää on käyttänyt menestyksellisesti esimerkiksi Etelä-Afrikan apartheid-hallitus. Eikä myöskään ole mukavaa, jos omia miehiä sitten sattuu kuolemaan jossain sodissa. Tämän takia kannattaa sota ulkoistaa jollekin muulle valtiolle, jotta kukaan ei itse sitten joudu ottamaan kantaa siihen, kuinka paljon operaatiossa tulee ruumiita. Joten koko sota pitää silloin käydä niin, että oma maa ei joudu kantamaan vastuuta kaikesta, mitä noissa operaatiossa tapahtuu, joten siksi sotaa kannattaa käydä ohjusten sekä pitkän matkan pommikoneiden avulla,jolloin kaikki asiat, mitä sotanäyttämöllä tapahtuu jäävät sinne kauas.

Kyseisessä työssä kannattaa sitten tietenkin käyttää etäohjattuja lentokoneita, jotta kukaan tehtävään osallistunut mies ei oikeasti pääse kertomaan, miltä viihollinen näyttää. Ja jos operaatiossa käytetään kauko-ohjattavia QF-16 tai SU-27 robotti eli UCAV-versiota, niin silloin tietenkin kukaan ei saa tietää näistä operaatioista. Ja toki myös strateginen pommikone voi toimia kauko-ohjatusti. Tietenkin osa noista koneista voi operoida myös paikallisilta lentokentiltä, jos niissä käytetään sinetöityjä kuomuja.

Tuolloin koneen kuomun kohottaminen saa aikaan sen, että kone räjähtää kappaleiksi. Ja kun puhutaan esimerkiksi SU-25 “Frogfootin”  MI-24 “HIND”-helikopterin robottiversiosta, niin sen ohjaaminen vaikkapa virtuaalityöpöydän avulla onnistuu ihan hyvin. Tuolloin helikopterin hallinta muistuttaa tietokonepelien pelaamista, ja kun käytössä on Internet-yhteys, niin lentäjä voi operoida tuota konettaan vaikkapa omalta kotipäätteeltään käsin.  Ja tuolloin koko operaatio voidaan salata erittäin tehokkaasti. Tuo tehtävä voidaan naamioida koulutuksessa tapahtuvaksi simulaatiossa suoritettavaksi harjoitukseksi, jolloin nuo miehet eivät sitten edes tiedä että he ovat tulittaneet  oikeita kohteita.