Propagandaa ja hyväksikäyttöä

Propagandan tunnistaminen on erittäin tärkeää, kun keskustellaan median lukemisesta sekä sen sisällön tulkitsemisesta, ja tietenkin mediassa esitetyn propagandan tyyppi kertoo siitä, että mistä maasta tuo kirjoitus on lähtöisin. Yleensä tuollaiseen propagandaan tai informatiiviseen operaatioon viittaa sellainen seikka, että kirjoituksessa vedotaan asevoimien johdon kaltaiseen tahoon, missä heidän toimintaansa kohtaan ei tunneta mitään kritiikkiä. Yleensä tuollainen propaganda vilisee kuvia asepukuisista miehistä sekä jatkuvasti vedotaan siihen, kuinka paljon kenraaleilla on valtaa.

Samoin tietenkin muistutetaan siitä, että puolustusvoimain komentaja ei koskaan tule pitämään henkilöistä, jotka arvostelevat tuon organisaation tapoja toimia. Ja kaikki jotka ovat eri mieltä niin sanotun “virallisen mielipiteen” kanssa leimataan tietenkin kiihkoilijoiksi tai muuten vain julkisuuden kipeiksi haihattelijoiksi. Tuo kaikki kuuluu tietenkin aitoon informaatio-operaatioon, jonka tarkoitus on pelotella ihmisiä olemaan hiljaa asioista, jotka eivät propagandan tekijän mielestä ole sopivia julkisuuteen. Ja kuten tiedämme, niin kaikkein paras tapa mustamaalata ihmisiä sekä vaikuttaa toisen maan turvallisuusviranomaisten työhön ja hajottaa vastapuolen rivejä on nimetä ykkösluokan poliitikkoja veronkiertäjiksi. Tuolla tavoin saadaan sitten aikaan sellainen kuva, että esimerkiksi asevoimien ei ole mitenkään sopivaa valoilla ihmisten yksityisyyttä. Ei ole sopivaa että omat koirat purevat isäntäänsä.

Kun puhutaan siitä, kuinka johtajia imarrellaan, niin tietenkin tässä pitää huomioida se, että joidenkin maiden presidentille on annettu oikeus säätää lakeja. Joten ehkä myös Suomi tarvitsee joidenkin ihmisten mielestä tällaisen lain, jotta esimiesten ei  tarvitse kuunnella mitään vastaväitteitä. Mutta kuitenkin se, miksi Turkissa tuollainen laji meni läpi johtuu siitä käsityksestä, että jokainen valtio kulkee demokratiaan sosialismin kaltaisen valtiomallin- eli useiden diktatoristen vaiheiden kautta. Kuitenkin on hyvin arveluttava tapa lähteä siitä, että yksittäisen ihmisen käsiin pitäisi kasata valtaa, koska henkilö saattaa vaihtua tuossa virassa melko nopeasti. Kuitenkin valta saa ihmiset tekemään asioita, joita he saattavat sitten myöhemmin katua. Kuitenkin propagandisti haluaa varmasti antaa yksittäiselle henkilölle paljon valtaa, koska yksilöön on helppo vaikuttaa mielistelemällä häntä.

Tuolloin käytetään sellaista menetelmää, missä henkilölle sanotaan, että hänen ei tarvitse kuunnella mitään, mitä muut sanovat. Ja tietenkin kaikki häntä arvostelleet henkilöt saatetaan samalla tuon palvonnan kohteen tietoon. Kyseisessä menetelmässä sitten käydään hiukan huvittuneena läpi esimiehen ja alaisen suhdetta, ja samalla muistutetaan siitä, että jos esimies ei alaistaan ojenna, niin hän on tietenkin heikko ihminen. Kun puhutaan valtionpäämiesten kotioloista, niin tietenkin on hienoa, että esimerkiksi Kekkonen oli lempeä isä ja upea ihminen muutenkin. Mutta tietenkin myös Josif Stalin ja Adolf Hitler olivat yksityiselämässään miellyttäviä henkilöitä, joiden perheet eivät tienneet sitä, millaisia nuo miehet oikeasti olivat. He olivat oikeasti myös valloittavia ihmisiä, joiden tapa käyttää lapsia hyväkseen oli legendaarista. Josif Stalin käytti omaa tytärtään urkkiakseen ihmisten asioita.

Eli hän saattoi esimerkiksi laittaa mikrofoneja tiloihin, joissa hänen lapsensa leikki muiden niiden kanssa. Tuossa leikissä sitten luettiin lappuja, joissa oleviin kysymyksiin piti vastata, ja tietenkin osa lapuista oli Stalinin itsensä kirjoittama. Hän saattoi myös lähestyä vankileirille lähettämänsä henkilön lapsia sanomalla, että “minulla on ikäisesi tyttö”, ja sitten hän saattoi tarjoilla lapselle karamelleja, ja luvata että ottaa tuon henkilön asian hoitaakseen. Sen jälkeen vanki ammuttiin.

Stalin aina vihjaili myös sillä, että hänellä on aviottomia lapsia, ja hän ilmeisesti esiintyi joidenkin puolueen jäsenten lasten isänä, jotta saisi sitten tietoja siitä, että saisi tietoja siitä, onko hänen vankileireistään puhuttu selän takana. Salaiset poliisit eli poliittisia pidätyksiä hoitavat viranomaiset ovat kautta koko maailman olleet loistavia ihmisten hyväksikäyttäjiä, ja varsinkin ihmisten lapset ovat olleet heidän tärkeitä tiedonlähteitään. Heidän normaaliin toimintatapaansa kuului esimerkiksi sellainen malli, missä salaisen poliisin jäsenet kävelevät henkilön kotiin, ja sitten he kuvailevat lapselle tämän normaalia käytöstä työpaikalla. Tuon jälkeen kyseinen salaisen poliisin jäsen kertoo, että kyseessä on psykiatrinen sairaus, ja kyseinen pidätettävä viedään tietenkin psykiatriseen sairaalaan.

He saattoivat Stalinin aikaan  myös käyttää sellaisia metodeja, missä henkilön väitettiin olleen jotenkin vaarallinen ympäristölleen, eli he sanoivat aina, että “me emme usko isäsi olleen paha mies, mutta kuitenkin on asioita joita pitää selvittää”. Ja sitten he vielä totesivat, että “estämme tällä vain häntä vahingoittamasta itseään tai muita”. Sen jälkeen keskusteltiin laitoksesta sekä terapioista, joita tuo henkilö sitten tulisi saamaan. Tuolloin tietenkin “toimintaterapia” tarkoitti metsätöitä Siperiassa. Mutta tietenkin oli ongelmallista, jos henkilö sitten oli esimerkiksi kirjailija, joka uskalsi arvostella järjestelmää. Silloin tuon taiteilijan pidättäminen pelkästään kirjoitusten takia  ei tietenkään ollut soveliasta.

Tuollainen henkilö oli stalinin järjestelmässä ikään kuin infektion lähde. Informaatio leviää yhteiskunnassa kuin tauti, ja sen takia noihin kaiken maailman kirjailijoihin ei saanut kukaan kiinnittää liikaa huomiota. Jos väärät ihmiset lukivat vääriä tekstejä, niin he infektoituivat tuosta informaatiosta. Ja siksi kirjailijoiden mainetta piti mustata ennen kuin heidät poistettiin yhteiskunnasta.

Stalinin kuoleman  jälkeen ei ollut mitenkään valtion turvalllsuuselinten johtajien mielestä soveliasta myöskään pidättää henkilöitä suoraan siitä, että he olivat kirjoittaneet jotain suurta ja mahtavaa järjestelmää vastaan. Se olisi saattanut vaikuttaa  haitallisesti salaiseen poliisiin. Näin ollen noiden henkilöiden pidättäminen tapahtui psykiatrian nimissä, ja näitä laitoksia joihin nämä taiteilijat sijoitettiin oli nimetty psykiatrisiksi hoitoiksi, jotta niissä ei turhan paljoa käytäisi vierailulla. Syy miksi järjestelmä ei suoraan ampunut noita ihmisiä johtui siitä, että kirjailijoita ja maalareita tarvittiin täyttämään tuon valtion lehdistö teksteillä, ja se millainen teksti on riippuu kirjoittajan halusta tehdä työtään.

Eikä myöskään kirjojen kuvittamiseen käytettävät kuvat synny Tokarev-pistooli ohimolla, joten siksi tuo muuten niin erikoinen järjestelmä suhtautui taitelijoihin jotenkin kaksijakoisesti. Toisaalta se vihasi taiteilijoita, mutta samalla myös sen johtajat tarvitsevat samalla kirjoittajia omille puheilleen sekä lehdet tarvitsivat ihmisiä, jotka osasivat kirjoittaa juttuja noille sivuille, jotka mainostivat valtion politiikkaa. Kun mietitään sitä, miten esimerkiksi taiteilijoita estetään agitoimasta valtiota vastaan, niin tietenkin paras keino on leimata heidät itsetuhoiseksi persoonallisuudeksi sekä käyttämällä poliittisten pidätysten sijasta jotain mielenterveydellistä diagnoosia. Tuolloin myös voidaan henkilön puheet leimata hullun miehen tai naisen hallusinaatioiksi, jolloin tietenkin heidät voidaan tehokkaasti vaientaa.

Tässä vaiheessa mieleeni tulee eräs Andrei Saharov-niminen ydinfyysikko, joka kehitti aikoinaan Neuvostoliiton vetypommin. Hänet leimattiin julkisesti skitsofreenikoksi, ja myöhemmin tuo mies sitten sai vanhoilla päivillään rehabilitaation, mikä tarkoitti sitä, että valtio myönsi toimineensa väärin häntä kohtaan. Tuo mies oli “sloikan” eli “Alarm clock” tyyppisen vetypommin yksi kehittäjistä, ja myöhemmin olen miettinyt sitä, että mikä sai tuon miehen järkyttymään sekä muuttamaan näkemystään tuosta järjestelmästä.

Ja silloin tällöin olen miettinyt sitä, mitä olisi tapahtunut, jos tuo mies ei olisi ollut niin tunnettu sekä arvostettu tieteellisen sekä valtionsa eteen tehdyn työn takia? Synkissä kuvitelmissa olen ajatellut, että olisiko ollut niin, että Stalinin tai jonkun muun henkilön vankileireille sulkemia henkilöitä olisi ehkä “häivytetty” noissa Semipalatinskin ydinkoealueella tehdyissä vetypommikokeissa.

Samaa muuten  puhutaan USA:n Tyynellämerellä tekemistä ydinkokeista. Huhujen mukaan joukko tiedemiehiä, jotka olivat liian kuuma pala Pentagonille “häivytettiin” Castle-Bravo-kokeessa. Tarinoiden mukaan nuo tiedemiehet olisivat olleet mukana holokaustissa tekemässä ihmiskokeita, jotka olivat äärimmäisen kivuliaita sekä epähumaaneja. Olen tästä joskus ennenkin kirjoitellut, mutta esimerkiksi “Operation Paperclip” oli tietenkin raketti- ja muille tekniikan tiedemiehille suunnattu ohjelma heidän värväämisekseen USA:n palvelukseen, mutta kun puhutaan esimerkiksi kemiallisen sekä biologisen sodankäynnin asiantuntijoista, niin heitä varten perustettiin kuulemma “Operation DeepWater”, jonka tarkoitus oli hyödyntää noiden miesten asiantuntemusta näissä asioissa.

Ja sitten kävi niin, että mukana oli muutamia henkilöitä, joiden kanssa kukaan ei halunnut olla samassa kuvassa. Tuo tarkoitti sitä, että kyseiset henkilöt olivat oikeastaan vastuussa miljoonien ihmisten murhaamisesta. Ja tietenkään heitä ei maailmalle haluttu esitellä, koska heidän tietonsa liittoutuneiden sodan lopulla suorittamasta tiedemiesten sekä upseerien värväämisestä olisi voinut saattaa sekä USA:n että Neuvostoliiton jotenkin outoon valoon, ja näin ollen nuo henkilöt olivat uhka sekä Stalinin miehille että Pentagonille.  

Joten erään huhun mukaan nuo henkilöt sitten poistettiin kirjoista Castle-Bravon kaltaisissa kokeissa. Stalin ei muuten noista natsien murhaamista henkilöistä mitään välittänyt, ja hänen asenteensa uskontoja kohtaan oli hyvin kielteinen. Joten puhutaan, että osa noista lääkäreistä tai lääkintä-asintuntijoista  jatkoi työtään NKVD:n tai MGB:n valvonnassa, ja puhutaan että heidän työtään olisi ollut kauhistuttava “unikoe”, jossa päätyön suorittivat natsilääkärit, jotka sitten teloitettiin salaisen poliisin määräyksestä.  Myös Neuvostoliitto värväsi  Walter Blumen kaltaisia miehiä työskentelemään  Neuvostoliitossa. Tuo mies oli toinen pääasiallinen suunnittelija Arado-123 “Blitz”-pommittajan valmistamisessa. Eli osa noista ilmailun sekä rakettitekniikan asiantuntojoista jatkoi uraansa Neuvostoliitossa,joten mikään ainutkertainen projekti ei tuo "Paperclip" kuitenkaan ollut, ja tuota asinatuntemusta halusi varmasti myös Stalin oman armeijansa käyttöön.

http://stalinjagulag.webnode.fi/