Ranskan vaalit olivat varmasti hyvin vakava takaisku lobbareille, joiden tahtoon on ennen ollut tapana sanoa "kyllä"

Ranskan presidentinvaalien tulos oli sitä, mitä voidaan hyvällä syyllä odottaa. Uusi presidentti sai ensinnäkin taakseen kansainvälistä tukea, joka tullessaan euroopalle mieluiselta taholta kuten USA:n entiseltä presidentiltä Barack Obamalta sekä muutamilta muilta tahoilta satoi tukea tälle euroopan “ei populismiin sekä siihen menetelmiin turvautuvalle vaihtoehdolle”. Kuitenkin voidaan sanoa, että Eurooppa ei ole tämän jälkeen entisensä. Tämä valinta sitten osoitti sen, että todellisuudessa häviäjiä ovat ne taho, joiden ajatuksena on ollut kansallisen itsemääräämisoikeuden lisääminen.

Tuollaiset tahot on helppoa nimetä populisteiksi, vaikka tietenkin tällainen sanamuoto varmasti ei ole mitenkään kovin miellyttävä ajatus. Politiikkaan kuuluu tietynlainen retoriikka, ja tietenkin äänestäjille pitää jotain hyvää sanoa, kun sitten ryhdytään ajamaan omaa asiaa siten, että pyritään valtion johtotehtäviin. Vaikka kuinka haluaisimme olla sellaisia ihmisiä, joihin ei voida vaikuttaa populististen  
menetelmien avulla, niin kuitenkin varmasti kaikki me äänestämme sellaista ihmistä, jolla on meille itsellemme paljon annettavaa.

Kuitenkin tässä tapauksessa voimme sanoa, että kukaan meistä ei ole immuuni populismille. Vaikka toinen osapuoli kuinka tuntuisi olevan sellainen, jonka mielipiteitä me haluaisimme kuunnella, niin aina voi käydä niin, että hän ei kuitenkaan suurta ihmismassaa kykene miellyttämään. Tietenkin valtiollinen sekä kansallinen itsemääräämisoikeus ovat asioita, joiden kanssa on aina välillä tehtävä selväksi se, että isojen valtioiden intressit EU:ssa voivat olla hiukan erilaisia kuin pienten valtioiden. Samoin Hollannin käsitys esimerkiksi yhteisestä puolustuspolitiikasta voi olla hieman eri asia kuin Suomen käsitys samoista asioista. Oman maamme itärajan pituus on vähän yli tuhat kilometriä, joten sen takia voidaan keskustella siitä, että mikä on meidän oma etumme tässä asiassa.

Yhteinen puolustuspolitiikka voi näet johtaa siihen, että Suomi joutuu osaksi NATO:n sekä Venäjän välistä konfliktia. Ja kuitenkin samalla tavalla voidaan keskustella siitä, että kunnioittaako kukaan meidän omaa aluettamme, jos sitten todellisessa elämässä aletaan käydä todellista sotaa. Kuitenkin voidaan sanoa, että jos emme rauhan aikana osoita tukea niille, jotka ovat joutuneet aggression kohteeksi.

Venäjä on sen verran vahva toimija maailman kaikilla kentillä, ja sen ydinaseita pelätään todella paljon, joten jos tuollainen konflikti sitten alkaa, niin uskon että kovin moni valtio ei sitten myöskään Suomelle tule aseita toimittamaan. Näet harva valtio maailmassa kuitenkaan haluaa sotaa Venäjää vastaan. Samoin toisten valtioiden päämiesten uhkaaminen ei varmasti ole kenenkään mielestä kovin järkevää. Kun puhutaan siitä, että esimerkiksi Venäjä haluaisi sitten hyökätä Suomeen, niin silloin tietenkin sen johdon pitää tällainen asia sitten jotenkin perustella, ja perusteluksi kelpaa hyökkäys tuon valtion kansalaisia vastaan.

Termillä “tiedustelupalvelu” on kansainvälisessä politiikassa oma merkityksensä. Tämä termi voi tarkoittaa esimerkiksi puolisotilaallisia joukkoja tai erilaisia erityistoimenpiteitä käyttäviä valtiollisia ryhmiä, jotka voivat esimerkiksi kerätä tietoa kohdemaastaan sekä esimerkiksi suorittaa hyökkäysvalmisteluja kuten salamurhia ja sabotaasi-tehtäviä ja niiden tehtävänä on myös trollata tappiomielialaa kohdemaassaan. Tuosta toiminnasta vastaavat näiden laitosten alla toimivat INFO-OP eli informaatio-operaatioihin koulutetut osastot.

Se että esimerkiksi joku tiedustelupalvelu tekisi yhteistyötä äärioikeiston kanssa voisi olla tällaisen hyökkäyksen kannalta perusteltua. Nimittäin silloin saadaan aikaan “maskirovka”, eli “mainilan laukausten” kaltainen provokaatio, mikä oikeuttaa tuon maan johdon muiden silmissä ryhtymään sotatoimiin valitsemaansa kohdetta vastaan. Tuohon aggressioon riittää sitten sellainen asia, että maamme viranomaisten katsotaan olevan kyvyttömiä suojelemaan tuota vähemmistöä.  Politiikkaan kuuluu muuten sellainen retoriikka, että kukaan ei varmasti toista ehdoin tahdoin uhata, vaikka se ehkä joskus olisi muka loistava sanamuoto.

Ranskan presidentinvaalit ovat asia, mikä varmasti oli tappio monille tahoille, joista yksi on EU:n loppua toivovat lobbarit. Noiden tahojen mielestä koko unionia ei edes tarvita, vaan paras keino ajaa omia asioita olisi se, että kaikki EU-maat toimivat vain omaa kansallista etuaan ajatellen. Se että Ranskan kansa äänesti siten kuin se äänesti ei välttämättä tarkoita sitä, että mikään vaihtoehto olisi oikeastaan kovin paljoa toista parempi. Se että emme maksaisi EU:n jäsenmaksuja ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tuota samaa kustannuserää ei tulisi jostain muusta viranomaistoiminnasta. Jos emme olisi Schengen-alueen jäseniä, niin silloin meidän pitäisi hoitaa itse tulli- sekä rajavartiolaitoksen toiminta, ja tietenkin se sitten maksaa rahaa, koska nuo välineet mitä tuossa työssä sitten tarvitaan eivät ole mitään kovin halpoja, ja silloin emme saisi esimerkiksi lainata muiden maiden välineitä samalla tavalla.

Kuitenkin se sitten taas lisäisi omaa kansallista päätöksentekoa koskevaa päätäntävaltaa, mutta kuitenkin se että me emme itse tee esimerkiksi kaikkea rajavalvontaa koskevaa työtä ei kuitenkaan tarkoita, ettei tuota työtä tarvitse jossain tehdä. Kun puhutaan siitä, että schengenin tarkoitus on nimenomaan keventää EU:n rajavalvontaan kohdistuvia kustannuksia, niin usein unohdetaan sellainen asia, että on maita, jotka ovat toisten EU-maiden ympäröimiä, ja käytännössä kaikki tavara, mikä EU:hun tulee tullataan muualla kuin tuossa maassa.

Meillä taas on sitten Venäjä rajanaapurina, mikä taas lisää maamme  omien viranomaisten työtaakkaa, ja etelässä sitten tietenkin odottaa joukko afrikkalaisia, joiden kohtelu on todella ongelmallista. Nimittäin on olemassa kansainväliseen merilakiin liitetty pykälä, jonka mukaan haaksirikkoisia on autettava, ja ketään ei saa jättää mereen hukkumaan. Ongelma sitten on se, että nämä ihmiset jotka onnellisesti pyrkivät Eurooppaan saattavat kaataa veneensä, jotta he pääsisivät uimalla maihin. Ja tässä sitten eteen tulee sellainen asia, että osa maailman maista on säätänyt sellaisen lain, jonka mukaan maalle päässeet pakolaiset otetaan vastaan olipa heidän pakolais-statuksensa sitten humanitäärinen tai puhtaasti elintasoon perustuva.

Tähän pakolaisten ryntäämiseen euroopan alueelle ei kukaan ole todellisuudessa varautunut. Lobbareille jotka ovat luottaneet massiiviseen lehdistön käyttöön sekä populismiin ja uhkailuun on tämä Ranskan vaalien tulos kuitenkin varmasti karvas tappio. Ennen on ollut tapana ikään kuin myöntyä tuollaisten pesäpallonmailoja heiluttavien äärijärjestöjen edessä, jolloin sitten “on vain ollut pakko” tehdä sellaisia päätöksiä, jotka eivät miellytä äänestäjiä. Samoin tällä tuloksella jyrättiin “katuparlamentti”, joka sitten koki tylyn tappion. Tämä tulos oli varmasti hyvin ikävä niille, jotka haluavat heilutella pesäpallomailoja omien ääripään aatteidensa edistämiseksi.   

http://lobbareidentappio.webnode.fi

https://sites.google.com/view/lobbareidentappio/etusivu